Johanneksen keittiössä on Suomessa vielä harvinainen ratkaisu: ”Jotkut rakastavat keittiötäni ja toiset taas inhoavat” - Asuminen - Ilta-Sanomat

Johanneksen keittiössä on Suomessa vielä harvinainen ratkaisu: ”Jotkut rakastavat keittiötäni ja toiset taas inhoavat”

Johannes kertoo, että hänen keittiönsä jakaa mielipiteitä. Mies on itse tyytyväinen valintaansa.

Johanneksen keittiö on tasoja ja seiniä myöten kaakeloitu.

14.5. 18:35

Helsinkiläisen Johannes Poikkimäen, 25, kauttaaltaan kaakeloitu keittiö on vielä toistaiseksi harvinainen näky Suomessa.

– Sain inspiraation keittiööni Yksin kotona -elokuvasta, kun katsoin leffaa pitkästä aikaa ja huomasin siinä kaakeloidun keittiötason. Sen jälkeen aloin bongailemaan vastaavia myös Instagramista.

Johannes kertoo, että kaakelikeittiöitä näkyy etenkin Kööpenhaminassa ja Amsterdamissa.

– Minulle oli myös alusta asti selvää, että haluan laatoituksen jatkuvan keittiön tasoista aina katon rajaan saakka. Haluan, että keittiössäni on kahvilamainen tunnelma.

Johanneksen keittiö on todellinen katseenvangitsija.

Ei ainakaan mitään neutraalia

Johannes kertoo, ettei neutraali tai valkoinen keittiö ollut hänelle edes vaihtoehto.

– Halusin persoonallisen keittiön, joka jää varmasti mieleen. Pohdin kyllä aluksi jotain vähän hillitympää kokonaisuutta, kuten utuista vaaleansinistä laattaa pinkeillä saumoilla, mutta lopulta päädyin tummankeltaiseen.

Johanneksen keittiöön on integroituna lieden lisäksi myös jääkaappi ja astianpesukone. Kaappitilaa keittiössä on suhteellisen vähän, mutta Johanneksen tarpeisiin riittävästi.

– Asun yksin, joten minulla on melko vähän tavaraa. Kaappitila on siis riittänyt hyvin.

Johannes kertoo, että pieni keittiö tuntuu avarammalta ilman yläkaappeja.

Johannes kertoo, että hänelle oli alusta asti selvää, ettei keittiöön tule yläkaappeja.

– Halusin pienestä keittiöstäni mahdollisimman avaran ja ilman yläkaappeja myös kaakelit pääsevät oikeuksiinsa.

Saumojen myötä keittiön luuttu vaihtui harjaan

Johannes on elänyt keittiönsä kanssa nyt useamman kuukauden ja laattapinnan hyvät ja huonot puolet ovat tulleet tutuiksi.

– Rehellisesti jos sanotaan, niin eihän kaakelitaso ole se kaikista käytännöllisin vaihtoehto keittiöön. Esimerkiksi leipää leikatessa leivänmurut jäävät helposti saumaväleihin. Olen ostanut keittiöön pienen pöytäharjan, jolla murut saa helposti puhdistettua.

Saumakourujen epäkäytännöllisyys ei kuitenkaan tullut Johannekselle yllätyksenä. Sen sijaan se tuli, miten helppo kaakelitasot on puhdistaa.

– Kaakelistahan irtoaa ihan pelkällä vedellä tahra kuin tahra. Saumoihin on myös tehty pinnoite, joka ehkäisee lian tarttumista. Se on toiminut hyvin, sillä edes punaviini ei jättänyt niihin jälkeäkään!

 Kaakelistahan irtoaa ihan pelkällä vedellä tahra kuin tahra.

Unelmien keittiölle oli vaikea löytää tekijää

Johanneksen mukaan vaikeinta kaakelikeittiöprojektissa oli löytää tekijä, joka suostuu kaakeloimaan sekä keittiön tasot että seinät.

– Laatoittajan löytämiseen meni tosi kauan aikaa ja jossain vaiheessa meinasin jo vaipua epätoivoon. Todella moni laatoittaja totesi, ettei kaakelikeittiön tekeminen ole järkevää. Yksi sanoi jopa suoraan, ettei suostu tekemään mitään, mikä näyttää tältä.

Valotus vaikuttaa siihen, näyttääkö Johanneksen keittiö keltaiselta vai oranssilta.

Lähes 20 kieltävän vastauksen jälkeen Johannes löysi tekijän, joka suostui projektiin. Johanneksen mukaan laatoituksen osuus keittiöremontista oli noin 4000 euroa.

– Laatat maksoivat noin 1000 euroa ja laatoitus kaikkine oheistöineen ja -materiaaleineen 3127 euroa. Projektiin kului muistaakseni neljä päivää.

Johannes kertoo, että keittiö on saanut osakseen monenlaisia reaktioita.

– Jotkut rakastavat keittiötäni ja toiset taas inhoavat. Omasta mielestäni se on ihan pirun hieno! Olen ehdottomasti tyytyväinen valintaani.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?