Emmi, 33, tuunasi vanhan asuntovaunun parilla tonnilla – sisältä löytyy nyt upea trendisisustus - Asuminen - Ilta-Sanomat

Emmi, 33, tuunasi vanhan asuntovaunun parilla tonnilla – sisältä löytyy nyt upea trendisisustus

Jos asuntovaunun saa liian halvalla, hälytyskellojen pitää soida, sanoo vaununsa uuteen uskoon tuunannut Emmi.

Vasemmalla vaunu ennen tuunausta, keskellä ja oikealla tuunauksen jälkeen.­

27.4. 11:10

Kopperoinen The Caravan.

Nurmijärvellä asuvan Emmi Kivikosken, 33, asuntovaunulla on hauska nimi. Kopperoinen viitannee vaunun pieneen kokoon sekä aiempaan tyyliin, joka oli sanalla sanoen retro.

Kun korona teki ulkomaille matkustamisesta viime kesänä vaikeaa, päätti nurmijärveläisnainen tehdä jotakin inspiroivaa. Matkaan voisi lähteä kotimaassa, mutta ensin tarvittiin kulkupeli.

Vaunu ennen tuunausta.­

Haaveissa oli huonokuntoinen asuntovaunu, jonka voisi remontoida omaa makua vastaavaksi.

Kun Kivikoski löysi heinäkuussa naapurikaupungista vanhan vaunun, hän pyysi projektiin mukaan vannoutuneita karavaanarivanhempiaan.

– He ovat ex tempore -ihmisiä ja olivat heti mukana. Minä toimin projektin suunnittelijana ja vastaan sisustuksellisesta ja esteettisestä puolesta. Isä rakentaa. Äitini osallistuu projektiin maalaus- ja ompeluhommilla, Kivikoski kertoo.

Nyt vaunu on valkoisen ja beessin värinen.­

Sohvaryhmässä on uusi verhoilu.­

Kymmenen kuukautta myöhemmin 80-luvun Sprite musketeer -asuntovaunu on tuunattu uusiksi vanhaa kunnioittaen.

Käsistään kätevä perhe on maalannut vaunun ulkopinnan beigellä, sisätilojen pinnat on maalattu valkoisella ja lattia vaihdettu laminaattiin.

Vaunun takaosassa on uusi kerrossänky, sohvaryhmä on verhoiltu uudestaan ja verhot uusittu. Emmi Kivikosken taidonnäyte ovat keittiö ja kylpyhuone, jotka ovat viimeisen päälle trendikkäitä.

Keittiö on trendin mukainen. Kaakelien sijaan seinällä on sisustustarroja.­

Bambukulho toimittaa käsipesualtaan virkaa.­

Huomion kiinnittää etenkin keittiön mintunvihreä kaakeli. Tarkkasilmäinenkään ei heti huomaa, että kyseessä on tosiasiassa kohokuvioinen sisustustarra, jonka Kivikoski tilasi kiinalaisesta sisustuskaupasta.

Sisustustarra on myös kylpyhuoneen onnistuneen ilmeen takana. Kalanruotokuvio sopii hyvin yhteen bambukulhon kanssa, joka toimittaa käsialtaan virkaa.

– Laattatarra on helppo asentaa ja se pysyy aika hyvin kiinni. Keittiön tarrat olivat parempilaatuisia, kylppärissä niitä on pitänyt hieman fiksailla, Kivikoski kertoo.

Asuntoauton tuunaus on mennyt nopeammin kuin Kivikoski ajatteli. Syksyn ponnisteluiden jälkeen vaunu laitettiin talviteloille ja tänä keväänä aikaa on kulunut vain viimeistelytöissä.

– Olemme edenneet nopeasti, sillä vaunu oli ostettaessa kuiva. Vain yhdessä kohdassa oli minimaalinen vahinko. Teimme vaunuun ostohetkellä kosteusmittauksen, mikä osoittautui hyväksi päätökseksi.

Tuunaukseen mennyt noin 2 000 euroa

Vanhan vaunun ostohinta oli 1 800 euroa ja tuunaukseen on mennyt toinen mokoma.

Osa tavaroista, esimerkiksi kerrossängyn patjat ja sisämaalit, löytyi omasta takaa.

Perhe rakensi vaunuun kerrossängyn.­

Viime syksynä Kivikoski, mies ja perheen kaksi pikkulasta kokeilivat jo retkeilyä kotiseudullaan. Tänä kesänä vaunumatkailua on tarkoitus jatkaa. Karavaanarit muistelevat lämmöllä esimerkiksi Vihdissä sijaitsevaa, järven rannalla olevaa leirintäaluetta.

Yöpyminen onnistuu myös puskaparkissa, sillä vaunun katolle on vastikään asennettu aurinkopaneeli.

– Sen avulla saa pilvisenäkin päivänä ladattua kännykän akun, pidettyä valoja päällä ja jääkaapin kylmänä. Lämmitys hoidetaan kaasulla.

Inspiraatiota tuunaukselle Kivikoski on hakenut netistä. Samalla hän on huomannut, että etenkin Englannissa ja Saksassa vanhojen asuntovaunujen tuunaus on nyt isoakin isompi hitti.

Myös Suomessa löytyy paljon tuunauksesta innostuneita. Facebookissa toimivassa Karavaanari Tuunaajat -ryhmässä on yli 13 000 jäsentä.

 Mikäli vaunu maksaa alle tonnin, olisin varovainen. Ja kosteusmittausta suosittelen kaikille. Silti pienelläkin budjetilla voi saada aikaiseksi tosi hyvää.

Kun Kivikoski julkaisi sosiaalisessa mediassa kuvan tuunatusta asuntovaunustaan, moni ilmoitti haluavansa tehdä saman.

Muita remontointiin ryhtyviä Kivikoski opastaa olemaan kriittinen vaunun ostovaiheessa. Jos asuntovaunun saa liian halvalla, hälytyskellojen pitää soida.

– Mikäli vaunu maksaa alle tonnin, olisin varovainen. Ja kosteusmittausta suosittelen kaikille. Silti pienelläkin budjetilla voi saada aikaiseksi tosi hyvää.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?