Meren ja taivaan sylissä - Asuminen - Ilta-Sanomat

Meren ja taivaan sylissä

Kesä muuttaa saaristomeren rankat olot hetkelliseksi paratiisiksi. Marienka Pakaslahden perhe on nauttinut ulkoluodolla seisovasta saaristomökistä jo 50 vuotta. Talon tärkein varuste on ikkunan hyttysverkko.

Mökki seisoo korkealla kalliolla. Pihalta aukeaa näkymä saarta ympäröivälle merelle. Saaria, luotoja, riuttoja ja kareja, joista osa nousee näkyviin vain vedenpinnan laskiessa aikaisin keväällä. Hyvällä ilmalla etelässä näkyy Utö.

Kiinteistöön kuuluu 16 hehtaaria kiveä. Verottaja kiskoo karuista kallioista kovaa hintaa, koska ne eivät ole metsää eivätkä peltoa, eivätkä siten yleishyödyllisiä. Meidän perheellemme tutut ikikalliot ovat enemmän kuin hyödyllisiä – ne ovat rakkaat ja elämän ydin. Olemme viettäneet kesiä tällä ulkosaarella kohta 50 vuotta.

Aallonmurtaja suojaa Albertina-fiskaria kovalla tuulella.­

Utön merimerkit erottuvat horisontissa kun ilma on selkeä.­

Heinäkuussa Albertina-fiskariin lastataan kuukauden ruokatarpeet ja juomavettä. Vanhan rouvan lakkapinta lohkeilee, mutta moottori käynnistyy kerrasta.

Suunta on Korppoosta lounaaseen ja matka kestää kaksi tuntia. Uudella veneellä ja tehokkaalla moottorilla perille pääsisi puolessakin tunnissa, mutta vanhalla fiskarilla taitettu verkkainen matka kuuluu asiaan. Hitaasti matkatessa ehtii nähdä enemmän, ja mieli ehtii mukautua saariston tahtiin.

Maamerkit eivät ole puolessa vuosisadassa pahemmin muuttuneet. Gåsharu-saaren ainoa puu on kuihtunut pois. Mutta osaamme silti reitin puolimatkan etapille ilman merikarttaa.

Merikortissa oli saaren ympärillä vielä valkoisia, mittaamattomia alueita kun isoisä sen 1970-luvulla osti. Isoisä ihastui saaristoon toimiessaan saaristolääkärinä Folkhälsanin aluksilla 1950–60-luvuilla. Toiminnan loppuessa hän neuvotteli Österskärin kalastajakylän kanssa oikeuden ostaa alueelta kiinteistö.

Puolen vuosisadan ikäinen erämökki kaipaisi taas uutta kattohuopaa.­

Verkkojen lasku, nosto ja putsaus on työlästä. Välillä pidetään makkarapäiviä.­

Saarelle rakennettiin laudoilla vuorattu hirsimökki. Mallia otettiin ulkosaariston perinteisistä kalastajatuvista.

Mökkiin tuli 15 neliötä: eteisessä pieni keittiönurkkaus, tuvassa avotakka ja kaksi makuupaikkaa. Makuupaikkojen väliin tehtiin saranoilla kiinnitetty ruokapöytä, jonka saa tarpeen tullessa nostettua seinälle. On yksi pitkä lauta kirjahyllynä, ja pikkuhylly hammasharjoille ja muulle roinalle. Ainoat huonekalut ovat kalastajakylästä tuodut antiikkinen ruokakaappi ja punainen palli. Keittiön kaasuliesi on kahden polttimen UPO, jota ei ole nostalgisista syistä korvattu uudella.

Pientä tupaa vartioi täytetty uroshaahka. Ajopuut räiskyvät takassa, pienikokoinen tulisija lämmittää mökin tehokkaasti. Vanha Upo-liesi on yhä käytössä vaikka joutaisi jo ikänsä puolesta vaihtoon.­

Pattereilla toimiva radio on siitä kiva ettei sitä tarvitse olla koko ajan lataamassa. Ruokakaapin sisältö on pitkälle kuivamuonaa. On tärkeää, että ikkunan hyttysverkot ovat ehjät. Muuten hyttyset piinaavat yöllä.­

Talon tärkein varuste on ikkunan hyttysverkko. Tuulettomina päivinä kanervikosta nousee miljoonia itikoita. Hyttyset ovat verenhimoisia ja sinnikkäitä kun tarjolla on harvoin kohdattua nisäkästä.

Alkuperäisen mökin viereen rakennettiin nyttemmin samankokoinen vaja. Sinne saatiin mökissä tiellä olleet työkalut ja muut käytännön tarve-esineet. Lisäksi uudessa kesähuoneessa on yöpymistilaa vieraille.

Virtaa kännyköiden lataamiseen saadaan aurinkopaneelista, joka on naulattu vajan eteläseinään. Vajassa on myös tuore tulokas, kaasulla toimiva jääkaappi.

Ennen jääkaapin hankkimista ruokatarpeita säilytettiin muovilaatikossa talon alla ja hellekesinä juustot joskus pilaantuivat. Lähin putiikki löytyy Nötön saaresta, parin tunnin matkan päästä.

Vihannekset laitetaan talon alle viileään. Meriputkella on vaikuttava kukinto.­

Saari on pitkälle kanervan ja katajan peitossa. Koska kataja voi elää 500-vuotiaaksi, on mahdollista että osa saaren katajapeitteestä eli nuoruuttaan kun Kuningas Kustaa Vaasa irrotti Ruotsin Kalmarin unionista.

Rannoilla kukkii rohtovirmanjuurta ja ranta-alpia. Siellä täällä kasvaa korkea meriputki; ritariperhosen toukan ravintokasvi.

Puustoon kuului alkuun pihlajaa, katajaa ja leppää. Yhtenä vuotena kalliovuoren viereen oli löytänyt koivu. Ensimmäisestä koivusta on lähtenyt pieni koivuinvaasio, ja nyt saaren eteläpuolen kallionraoissa kasvaa satoja pikkutaimia.

Tyynellä ilmalla on hauska harrastaa saarihyppelyä.­

Tuhtikin tuoreena rantautunut ajopuu harmaantuu rannalla pian jäätyään auringon ja tuulen armoille.­

Ruotsinlaivat kulkevat ohi aamuin ja illoin.­

Kesäkauden alussa kierrämme rannat nähdäksemme mitä myrskyt ovat talvella tuoneet. Lapsuudessa kultainen sääntö kuului, ettei toisten rannoilta saanut etsiä aarteita. Österskärissä asuttiin silloin ympärivuotisesti ja ajopuut olivat tärkeä osa talvilämmitystä.

Rannoilta löytyi siihen aikaan suuret määrät ajopuuta: laatikoita, tukkeja ja lautoja sekä nahkakenkiä ja maagisesti ehjinä säilyneitä lasisia lamppuja.

Puita haalittiin koko perheen voimin takka- ja nuotiopuiksi sekä rakennusmateriaaliksi.

Kompassi auttaa suunnistamaan hämärässä ja sumussa. Savustetusta kalasta tehdään usein leivän päälle levitettävää tahnaa, joka kulkee perheessä nimellä ”jäddspread”.­

Monimuotoiset ja jännittävät ajopuulöydöt ovat kuluvalla vuosisadalla vaihtuneet suhteellisen hyödyttömään muoviainekseen. Mutta myrskyisä syksy saattaa vieläkin tuoda runsaan tukkikuorman.

Meri tuo myös yllätyksiä. Kerran kaislapeitteen alta löytyi veden haalistama puinen sähkökitara. Mökillä on myös ruotsinlaivoilta karanneita pallomeren palloja kymmenittäin. Estonian turmaa seuranneena keväänä löytyi Isabellan kovia kokenut pelastusrengas.

Pelastusrengas löytyi Estoniaturmaa seuranneena keväänä.­

Tähtitaivaat loistavat ulkosaaristossa kirkkaina kun valosaastetta ei ole. Kuvassa Jupiter luo merelle siltaa.­

Mökkiläisen työ ei lopu tekemällä. Maanpinta nousee vuosi vuodelta, ja saaren sisäallas oli pikkuhiljaa muuttunut fiskarille matalaksi. Siispä mies ja appiukko rakensivat laituria yhden kokonaisen kesän.

Ennen sitä oli kannettu tonnikaupalla kiveä ja tehty aallonmurtaja. Mökin peruskorjaus ja uuden vajan lattiat saatiin valmiiksi. Vielä pitäisi uusia kattohuopa, asentaa rännit, rakentaa terassi, rantavaja ja sauna.

Osa lomasta pyhitetään kuitenkin lomailulle. Päiväretkiä tehdään kun ei ole liian tuulista.

Uloimmilla luodoilla voi huoletta nautiskella rauhassa, muita ihmisiä ei näy mailla halmeilla. Rohtovirmanjuuri kukkii rantakivikossa.­

Uloimmilla luodoilla on upeaa kylpeä ilkosillaan ja katsoa mereen kaartuvia kallioita, meduusoja ja meriruohomattoja. Silloin tuntuu, kuin olisimme koskemattomia helmiä esittelevässä maailmanluokan luonto-ohjelmassa.

Päivän voi viettää maaten kanervikossa kirjan kanssa. Kun makaa selällään ja katsoo ylös tuntuu siltä, että taivas tulee lähelle ja pilvet syliin.

Iltaisin pidetään Yatzy-olympialaiset kynttilänvalossa tai syödään kalakeittoa rantanuotiolla.

Siika ei elä sumpussa – ateria täytyy valmistaa mahdollisimman pian verkkojen noston jälkeen.­

Hyljekanta on elpynyt, 1970-luvulla se luokiteltiin uhanalaiseksi.­

Käärmeen liha maistui pahalta.­

Eläimet kuuluvat saaristokesään. Poukamassa asustaa kyhmyjoutsenpariskunta. Joka vuosi laskemme poikaset ja jännitämme, selviävätkö kaikki syksyyn. Käärmeitä on paljon, joten kumppareiden käyttö on kaikkialla suotavaa. Talon lähistöllä olevat kyyt täytyy tappaa. Kerran valmistettiin savustettua kyytä. Liha ei maistunut erityisen hyvältä.

Vesilintuja kuten tiiroja, lokkeja, sorsia ja merimetsoja on runsaasti. Merikotkia näkee päivittäin, huuhkajankin kerran kesässä. Korkeimman kallion huipulta löytyy oksennuspalloja.

Ruokki on utelias lintu, joka kiertää katsomassa ohi ajavaa venettä useasti jos matkustajat pitävät meteliä. Lokkeja, merimetsoja ja erilaisia sorsalintuja näkee päivittäin.­

Ulapalla on lintujen asuttama saari, josta ruokit lentävät uteliaina katsomaan ohi ajavaa venettä. Ne kaartavat katsomaan toisenkin kerran, jos veneilijät pitävät tarpeeksi meteliä. Silloin huudetaan: ”Vänd om, vänd om!”

Kekkosta kahvitetaan Österskärin kalastajakylässä 1960-luvulla.­

Minkkiloukut viritetään jos on tullut kalaa, kalanperkuujätteet käyvät houkuttimiksi. Saaristossa linnut pesivät maan tasolla, ja minkki on siellä kuin buffetpöydän kuningas.

Verkolla nousee enimmäkseen ahventa ja siikaa, aikoinaan tuli kampelaa. Saalis savustetaan heti tai laitetaan sumppuun odottamaan.

Saaren sisäallas tunnetaan poikkeuksellisen hyvänä haukipaikkana. Kalastajakylästä kerrotaan, että muun muassa presidentti Kekkonen kävi mökkisaarellamme koittamassa kalaa. Vesitasolla matkustaneen presidentin kahvituksesta on kuvakin.

Joskus saarilta löytyy mantereelta eksyneiden hirvien jäänteitä. Kotirannasta on sukellettu hirven luurangon osia.

Uusikin huussi on jo harmaantunut.­

Saaren ensimmäinen käymälä oli kannettava istuin. Ajopuista nikkaroitu, reiällinen laatikko. Se sijoitettiin paikalle, josta aukesi kaunis näkymä. Alkukesästä istuttiin etelään. Kun alla oleva kallionkolo täyttyi, vaihdettiin paikkaa.

Seuraava huussi rakennettiin korkeiden kallioiden suojaan. Runko syntyi terveistä ajotukeista, mutta verhoiluun ja rappusiin käytettiin oikein ostopuuta Paraisilta. Ovettomassa huussissä oli kolme seinää ja pieni ikkuna. Lepikosta katkottiin sopivasti oksia, jotta lehtien välistä pilkottaisi merinäkymä. Huusi pysyi pystyssä 2000-luvulle.

Kolmas huussi hankittiin valmiina käymäläpakettina. Esite antoi ymmärtää, että rakentaminen olisi yhtä helppoa kuin legojen kasaaminen. Ei ollut, pystyttämiseen meni useampi päivä. Sijainti valittiin taas huolella: näkymä viettää läntiselle, katajamaton peittämälle rinteelle, jossa kasvaa tuulessa nyökkäilevää maitohorsmaa.

Tuore huussi oli alkuunsa nolottavan räikeä. Vuonna 2017 saatiin seurata trombia. Rannoilta löytyy välillä suurikokoisia luita.­

Saaristossa on ollut tapana elellä häveliäästi. Vähän hävetti, kun uusi huussi loisti kalliolta kirkkaana, röyhkeän keltaisena väriläiskänä. Nyttemmin lauta on harmaantunut. Katolla pyörii papan kotitalon harjalta peritty kukkoviiri. Viiristä kuuluu tuulen pyörityksessä matala, valittava ääni, joka pelästyttää vieraita loppukesän pimeinä öinä.

Toissa vuonna talven puhurit lennättivät huussin kumoon. Saimme hökkelin nostettua ja nyt mietinnässä on kallioon kiinnitettävät tukivaijerit.

Suora katsekontakti.­

Hylje oli 1970-luvulla myyttinen eläin. Ennen hyvinkin yleinen eläinlaji oli muuttunut uhanalaiseksi. Kalastajakylän asukkaat muistelivat kuinka hyvältä hylkeen paisti maistui. Mökin seinällä oli Erik Bruunin norppa-juliste.

Ensimmäinen koskaan näkemäni hylje oli rantapusikosta löytynyt muumioitunut yksilö. Metrin pituisessa mustassa nahassa oli vielä kiinni pääkallo ja käpälät.

Veneretket kuuluvat kesään. Österskärin kalastajakylän rakennukset vilkkuvat iloisen punaisina.­

Eräänä kesäpäivänä vuonna 1993 huomasimme kaukana ulkomerellä jotain tummaa, josta ei saanut kiikareillakaan selvää. Lähdimme perämoottoriveneellä tarkistamaan asiaa. Jotain siellä oli.

Kun vene lähestyi ulkoluotoa oli ensimmäinen tunne kauhu: Haaksirikko! Veden varassa on ainakin kymmenen ihmistä! Mutta ne olivatkin hylkeen päitä, jotka täplittivät meren pinnan.

Vaikuttaa siltä, että hylkeet ovat palanneet jäädäkseen. Käymme tervehtimässä niitä joka kesä, lauma on useimmiten paikalla kunhan heidän lepuutteluluotonsa on meren pinnan yläpuolella.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?