Perustaapa kahvila, josta niin moni haaveilee – ja vielä koronakeväänä 2020.
Heikompia voisi hirvittää, mutta Lappiin hurahtaneet Eija Pakkanen, 39 ja Jo Ormos, 44, tiesivät, että tätä tilaisuutta ei voisi ohittaa.
Viime keväänä ystävät saivat tiedon vapautuneesta liiketilasta. Niitä ei Äkäslompolossa, Ylläksen palveluiden lähellä ollut liioin tarjolla, joten tilaisuuteen oli tartuttava.
Jolie Lounge & Cafe syntyi inspiraatiosta, jota naiset olivat maailmalla asuessaan saaneet. Paikka, jossa yhdistyisi olohuonemainen tunnelma ja pöytiintarjoilu, oli tuttu konsepti muun muassa Jon synnyinmaasta Sveitsistä.
Myös paikallinen, sesongin mukainen ja villi ruoka olivat naisten sydämiä lähellä. Niistä ei Äkäslompolossa ollut ainakaan ylitarjontaa.
Burn out ja muutto Suomeen
Oman kahvilan, loungen ja baarin perustamista Eija ja Jo kuvailevat ”aivopieruksi”, mutta äänessä on huumoria.
Tosiasiassa naisilla on vahva tausta matkailubisneksessä, ja laajat yhteistyöverkostot Ylläksellä.
Kummatkin päätyivät aikoinaan Lappiin sesonkityöläisinä, Eija 26-vuotiaana ja Jo kolmekymppisenä.
Välillä työ vei naisia muualle, mutta Lappiin oli aina palattava.
– Kun sain lapsen, edestakaisin muuttaminen alkoi käydä raskaaksi. Päätimme jäädä mieheni kanssa pysyvästi pohjoiseen. Äkäslompoloon palasimme vuonna 2019, kertoo muun muassa aiemmin Rovaniemellä ja Jyväskylässä asunut Eija.
Eija päätyi Äkäslompoloon muun muassa Rovaniemen ja Jyväskylän kautta.
Jo puolestaan muutti Lappiin, kun työ isossa nettifirmassa Sveitsissä alkoi käydä liian raskaaksi.
– Tein töitä online-brändäyksen parissa ja baarimikkona seitsemänä päivänä viikossa. Sain lopulta burn outin.
– Sitten päätin pakata kimpsut ja kampsut ja tulla Suomeen. Minun piti olla vain vuoden. Ensimmäisen työn sain Äkäslompolosta mökkivuokraamosta, minkä jälkeen olin sesonkiluonteisesti talvet pohjoisessa ja kesät etelässä. Yrittäjäluonteisesti sekin onnistui.
Varovaisen toiveikas tulevaisuus
Vuodet vierivät, ja Eijan ja Jon ystävyys säilyi.
Vuonna 2019 he päätyivät tekemään töitä kimpassa, hotellin kehittämistyön parissa. Haastavien töiden äärellä parivaljakko tajusi, että he täydensivät työntekijöinä toisiaan mainiosti.
– Kun sekään ei pilannut ystävyyttä, oli aika ryhtyä yrittäjiksi yhdessä, naiset kertovat.
Jolie Lounge & Cafe avattiin juuri ennen joulua 2020.
Jo on muuttanut Suomen Lappiin Sveitsistä.
– Olemme molemmat perheellisiä, joten toki tämä hirvitti. Mutta jos yritys kaatuu korona-aikana, se ei ehkä tunnu niin pahalta kuin jos olisi nousukausi, Jo pohtii.
– Olemme myös ihan eri asemassa kuin ne, jotka ovat perustaneet yrityksensä vuosi sitten. Meillä on laskelmat pahimman varalle ja suunnitelma, miten toimia, jos paikka suljetaan rajoitusten takia, sanoo Eija.
Lapin lumo auttaa jaksamaan
Eija ja Jo uskovat ideaansa kahvilan, loungen ja baarin yhdistävästä paikasta jossa tuotteet ovat täysin gluteenittomia ja moni myös vegaaninen. Ennakkoluulojakin voi vegaaniruokaa ja gluteenittomuutta kohtaan olla, naiset myöntävät.
– Mutta haluamme purkaa niitä. Tarjoamamme ruoka pitää ensisijaisesti maistua hyvälle, muuten sitä ei laiteta esille. Kaikki ei ole kutenkaan vegaanista, myös lihaa on aina tarjolla.
Ulkopuolelta tulevia yrittäjiä kohtaan paikallisten asenne on ollut rohkaiseva. Nykyään ymmärretään, että muualta tulevat haluavat tehdä oman osuutensa alueen kehittämisen eteen.
Korona-aikana yrittäminen oli rohkeaa, mutta se oli tehtävä, kun sopiva paikka löytyi.
Jaksamisessa auttaa ympäristön tuki, mutta myös Lapin lumo.
Se on jotakin sellaista, mikä on koukuttanut useammankin skeptikon.
– Tämä on ihmeellinen paikka. Aika moni, joka täällä on käynyt, haluaa takaisin. Myös turistit tulevat, vuosi toisensa jälkeen, Jo huomauttaa.
Kumpikaan naisista ei kaipaa mitään entisestä elämästä, etelämmästä.
– Täällä on kaikki. Myös elämänrytmi on erilaista. Vaikka täälläkin olisi kiire, se ei ole niin kaiken kattavaa kuin Helsingissä, jossa pelkkä ihmisten virta vie mukanaan, sanoo Eija.
Jo uskoo, että toki Lapissakin saa burn outin aikaiseksi. Jokin pohjoisessa on silti erilaista kuin etelässä.
– Täällä pystyy nauttimaan luonnosta aivan eri tavalla kuin etelässä. Kun katson kahvilan ikkunasta, sieltä aukeaa upea tunturimaisema vaaleanpunaisine auringonsäteineen. Kyllä se tuo mukanaan mielenrauhan.
Lapin maisemat ovat niin lumoavat, että moni tulee takaisin.