Marian, 28, pikkuyksiöön ilmestyi outoja mustia jälkiä – asiantuntija kertoo, mistä on kyse - Asuminen - Ilta-Sanomat

Marian, 28, pikkuyksiöön ilmestyi outoja mustia jälkiä – asiantuntija kertoo, mistä on kyse

Helsinkiläisen Marian, 28, korkeakiiltoiset kaapinovet likaantuivat mustasta noesta. Asiantuntijan mukaan syynä voi hyvinkin olla kynttilöiden poltto.

Maria asuu Helsingissä 29-neliöisessä yksiössä, jossa on painovoimainen ilmanvaihto. Kaapinoviin ilmestyi tummia läiskiä.­

25.12.2020 11:00

Helsingissä 60-luvulla rakennetussa kerrostaloyksiössä asuva Maria, 28, huomasi syksyllä keittiössään erikoisen ilmiön.

29-neliöisen pikkuyksiön korkeakiiltoisiin keittiön kaapinoviin ja niiden sisäpuolelle kertyi mustaa likaa. Asunnossa on painovoimainen ilmanvaihto.

Pyyhkimällä lika lähti, mutta Maria halusi selvittää, mistä se oli peräisin.

Tällaista jälkeä korkeakiiltoisiin kaapinoviin tuli.­

Keskustelupalstoilta Maria löysi aiheesta ketjuja, joissa ihmeteltiin samaa.

– Keskusteluiden perusteella selvisi, että on ihan tavallista, että muovipintoihin kerääntyy likaa. Joku mainitsi, että erityisesti kynttilöiden polttaminen vaikuttaa noen kerääntymiseen.

Maria päätti testata, onko väitteessä perää. Hän ripotteli ympäri asuntoa valkoisia kertakäyttömukeja ja sytytti kolme kynttilää kolmen tunnin ajaksi.

Kertakäyttömukeihin ilmestyi tuona aikana selvästi silmin nähtävää tummaa nokea. Myös vasta putsatut kaapinovet täyttyivät taas noesta.

Kynttilä vaikutti testin perusteella syylliseltä kodin likaan.

Maria poltti testimielessä kynttilöitä ja huomasi, että myös kertakäyttömukeihin jäi mustaa jälkeä.­

Näin poltat kynttilöitä turvallisesti

Ilta-Sanomien tavoittama Hengitysliiton järjestöjohtaja Mervi Puolanne pitää Marian selitystä kynttilöiden aiheuttamasta noesta uskottavana.

Puolanteen mukaan kynttilä voi liata pintoja etenkin, jos kynttilöitä polttaa pienessä painovoimaisessa yksiössä, jossa ilmanvaihto on huono.

– Näin voi käydä etenkin, jos polttaa montaa paksua kynttilää yhtä aikaa, eikä muista tuulettaa, Puolanne kommentoi.

Musta lähti kaapin ovista pyyhkimällä.­

Kynttilän polton aiheuttamista terveyshaitoista on puhuttu viime vuosina ahkerasti. Kynttilät voivat aiheuttaa oireita herkillä ihmisillä, kuten pienillä lapsilla sekä astmaa tai keuhkosairauksia sairastavilla.

Puolanteen mukaan hyvä nyrkkisääntö kynttilöidenpolttajalle on seuraavanlainen: steariinikynttilät palavat puhtaammin kuin parafiinikynttilät. Kotimainen kynttilä on usein laadukas valinta. Pohjoismainen Joutsenmerkki puolestaan takaa, että kynttilän nokipäästöille ja terveydelle haitallisille kemikaalien pitoisuuksille on asetettu rajat.

Tuoksukynttilöistä saattaa sen sijaan irrota enemmän haitallisia aineita kuin muista kynttilöistä, Puolanne muistuttaa.

–  Perussääntönä voi pitää sitä, että jos ilmanvaihto on kunnossa ja tilaa on kotona runsaasti, kynttilöitä voi polttaa huoletta tunnin tai kaksi. Terveelle aikuiselle ihmiselle tämä ei aiheuta ongelmia.

Älä polta kynttilöitä pikkulasten kanssa

Jos kotona on alle 5-vuotiaita lapsia, kynttilöitä ei pitäisi polttaa ollenkaan, Puolanne sanoo. Syynä ovat kynttilöistä irtoavat ultrapienet hiukkaset, jotka tunkeutuvat keuhkoihin ja verenkiertoon, ja sitä mukaan joka puolelle kehoa.

Hengityssairailla kynttilöiden polttaminen voi aiheuttaa ylähengitystieoireita. Astmaa sairastava voi puolestaan saada tunnelmanluojasta hengenahdistusta.

Usein pelkkä silmämääräinen tarkastelu paljastaa, palaako kynttilä puhtaasti.­

Kohtuus on siis kynttilöiden polttamisessa hyvä sääntö.

Usein pelkkä silmämääräinen tarkastelu paljastaa, palaako kynttilä puhtaasti.

– Tarkastele, nouseeko kynttilästä nokea ilmaan. Savujäämiä voi tulla raskaasti etenkin isoista kynttilöistä, Puolanne kertoo.

Artikkeli on julkaistu Ilta-Sanomissa alun perin 26.11.2019.

Mainos: Biltema

Herkullisia hyötykasveja, rentoa yhdessäoloa ja ihanaa kesätunnelmaa – poimi ideat kasvihuoneeseen

Multaiset sormet, kesäillan herkkä hämy, tuoreiden yrttien valloittava tuoksu… Poimi ideat sekä kasvihuoneen sisustukseen että varustukseen – vain mielikuvitus on rajanasi!

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?