Parvi kuin yläkerta ja oma pieni piha – Viivin yksiössä on vain 29 neliötä, mutta sitä ei ihan heti uskoisi - Asuminen - Ilta-Sanomat

Parvi kuin yläkerta ja oma pieni piha – Viivin yksiössä on vain 29 neliötä, mutta sitä ei ihan heti uskoisi

Viivin asunnossa on oma piha sekä parvi, joka on kuin oma kerroksensa. Ja neliöitä alle kolmekymmentä.

2.12.2020 20:01

Viivi, 35, muutti vajaa vuosi sitten 29-neliöiseen yksiöön. Sitä ennen hän oli asunut lähes neljä vuotta Helsingin Alppilassa samankokoisessa, pikkuruisessa kaksiossa.

– Toinen asuinhuone oli niin pieni, että tein siitä itselle ruokailuhuoneen ja toinen, isompi huone toimi makuuhuoneena. Aloin vuosien aikana kaivata vaihtelua, hän kertoo.

Asuntotarjontaa selatessa eräs vaihtoehto kiinnitti Viivin huomion. Hän otti yhteyttä heti, ja pääsi parin päivän päästä näyttöön.

– Olin varma, että näytössä on minä ja 60 muuta ja että olisi turha toivoa saavansa kämppää. Asunnon sijainti, oma piha ja sisäänkäynti – eipä uskoisi, että ollaan Helsingin keskustassa. Mutta niin kävi, että sain asunnon, hän iloitsee.

Vanhaa ja uutta

Mikä asunnosta sitten tekee niin viihtyisän? Monikin asia, kuten kuvista selviää.

Kompakteista ja pienistä ratkaisuista asunnossa pitävä Viivi kertoo seuraavansa paljon sisustustrendejä. Hän on myös opiskellut alaa.

– Oma kotini ei kuitenkaan ole suoraan sisustuslehdistä, vaan itseni näköinen. Ja niin minusta pitää jokaisella ollakin. Sen sijaan, että kopioisi suoraan jostakin, on tärkeää viihtyä sataprosenttisesti kodissaan, hän kiteyttää.

Viivi rakastaa etenkin vanhan ja uuden yhdistelyä sekä kierrätystä. Melkein kaikki kalusteet onkin hankittu kirpputorilta tai kerätty tuttavilta.

Kaiken kruunaa parvi

Tilaa pikkuruiseen yksiöön tuo varsinkin huonekorkeus, olohuoneen iso ikkuna sekä parvi. Se on kuin oma pieni soppensa tai kerroksensa.

 Tuntuu melkein siltä kuin olisi yläkerta, kun on tikkaiden sijaan ihkaoikeat rappuset, jotka johtavat parvelle. Alakerrassa on sitten olohuone.

Viivi on aiemminkin asunut asunnossa, jossa oli parvi.

– Se oli mielenkiintoisen näköinen, sillä se muistutti lähinnä jotain leikkimökkiä. Parven alla oli vaatehuone, jossa oli ikkuna, hän kuvailee.

Nykyinen parvi on toisenlainen. Viivi pitää parviratkaisua kivana ja käytännöllisenä. Se kun säästää lattiatilaa muulle sisustukselle.

– Tuntuu melkein siltä kuin olisi yläkerta, kun on tikkaiden sijaan ihkaoikeat rappuset, jotka johtavat parvelle. Alakerrassa on sitten olohuone.

Ja pieni piha!

Kommentit, joita Viivi on asunnostaan saanut, ovat olleet ihastelevia. Moni on yllättynyt asunnon neliömäärästä, joka on pienempi kuin uskoisi.

Viivi suitsuttaa myös asunnon neliöihin huomioiden isoa kylpyhuonettaan. Suihkussa voi käydä huoletta kastelematta joka paikkaa, ja pytyllä istuessa polvet eivät osu lavuaarin reunaan – tämäkään ei ole jokaisessa pikkuyksiössä mikään itsestäänselvyys.

– Lisäksi minulla on oma pieni piha, joka on ollut nyt korona-aikaan oikein mukava. Siinä on tullut löhöiltyä auringossa ja mietittyä maailmanmenoa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?