Naapurinmies on pihalla tavattaessa ylen kohtelias, mutta aidan takaa kuuluvat äänet kertovat toista - Asuminen - Ilta-Sanomat

Naapurinmies on pihalla tavattaessa ylen kohtelias, mutta aidan takaa kuuluvat äänet kertovat toista

Kanta-astujat, television huudattajat, koirat... Naapurustoissa riittää ääniä ja asioita, jotka häiritsevät suomalaisia.

Aidan takaa kuuluvat äänet eivät ole jääneet muualla taloyhtiössä huomaamatta.­

1.12.2020 14:15

Naapurisopu on kullanarvoinen juttu, mutta helpommin sanottu kuin tehty.

Rivitaloriitoja selvitelleet isännöitsijät kertoivat taannoin Ilta-Sanomille, että yksi naapuririitojen klassikoista on remontointi.

Kun naapurista alkaa kuulua vasarointia, valveutunut osakas ottaa usein rivakasti yhteyttä isännöitsijään selvittääkseen, onko vasaroija tehnyt asiasta vaadittavan muutostyöilmoituksen vai onko meneillään luvattomia toimia.

Ilta-Sanomien kommenttiketjuun osaa ottaneet suomalaiset kertovat, että naapureissa ärsyttää erityisesti kovaäänisyys. Metelöinti on erityisen ikävää silloin, kun pitäisi nukkua.

Toisinaan riidan syy ei kuitenkaan selviä, kuten kävi yhdelle asukkaalle. Hän sattui kuulemaan, kun lähinaapurit haukkuivat häntä pienessä humalatilassa kuistillaan.

– Ajattelin ilmaista kuulevani, mutta varsinkin irvaileva nuorimies oli niin kiihtynyt, että vetäydyin peloissani sisätiloihin. Olen antanut anteeksi, ja elelemme hyvää päivää -suhteessa, jos satumme kohdakkain. Se on paras tie näissä sekamelskasuhteissa.

”Ei pidemmän päälle naurata”

Toinen lukija kertoo naapuristaan, jolla on tapana harrastaa kumppaninsa kanssa äänekästä seksiä keskellä yötä.

– Kun heräät siihen huutoon ja ryskytykseen 1–2 kertaa yössä, alkaa pikkuhiljaa ottaa päähän. Ei pidemmän päälle naurata enää yhtään. Eikä varsinkaan yöllä.

Lukija muistuttaa, että hänen taloyhtiössään pitäisi olla hiljaisuus klo 22–06.

Tavallisinta on, että kerrostaloissa hiljaisuus alkaa klo 22–23 ja loppuu kello 7 aamulla, kommentoi aiemmin Ilta-Sanomille haastattelun antanut Isännöintiliiton lakimies.

Ongelmaksi voi muodostua se, ettei normaalin elämisen äänien määritteleminen ole yksinkertaista. Onko seksi siis yörauhaa häiritsevä asia vai ei – sitä ei ammattilaisenkaan ole helppoa määritellä.

Naapuri työnsi kännykän postiluukusta

Eräs lukijoista muistelee asumistaan vuokrakasarmissa katkerasti.

– Yksi työnsi kännykän postiluukusta sisään nauhoittaakseen haukkuuko koirat, lukija kertoo.

Yksi työnsi kännykän postiluukusta sisään nauhoittaakseen haukkuuko koirat, lukija kertoo.­

Valitukset ovatkin viime aikoina lisääntyneet, kertoo Isännöintiliitto. Korona-aika on lisännyt valituksia metelöivistä naapureista.

Isännöintiliitto linjaa, että kotona saa elää normaalia elämää ja vähän metelöidäkin, mutta toistuvaa tai jatkuvaa häiriötä ei tarvitse sietää.

”Säälittää se lapsi”

Joskus perhe-elämä on äänekästä.

Rivitalossa asuva Ilta-Sanomien lukija harmittelee, että kesäaikaan naapureiden keskustelut kuuluvat pihalla oikein hyvin.

– Eniten harmaita hiuksia aiheuttaa naapurin uusperheen mies, joka kiroilee ja huutaa vaimonsa alakouluikäiselle pojalle. Ilmeisesti pojan äiti ei ole silloin paikalla. Säälittää se lapsi. Mies on pihalla tavattaessa ylen kohtelias. En ole ainoa tässä taloyhtiössä, joka on kiinnittänyt asiaan huomiota.

Asuntoihin asennettiin laminaatit, äänet alkoivat kaikua

Yksi lukijoista kertoo, että alun perin hiljainen taloyhtiö muuttui, kun asuntoihin asennettiin muovimattojen tilalle laminaatit.

– Kaikki neulanpudotuksetkin kuuluvat. Samoin kanta-astuminen, ovien kiinni laitot, laatikoiden avaamiset ja sulkemiset, mikron ja tiskaamisen äänet. Tiedän myös, onko naapurilla vatsa kovalla, ja milloin keitetään kahvia.

Remontilla voikin olla vaikutusta äänien kantautumiseen. Meluhaittoja vastaan voidaan taistella myös sisustusratkaisuilla, kuten akustiikkalevyillä.

Korona-aika on lisännyt valituksia metelöivistä naapureista. Lukijat kertovat, että etenkin sopimattomat äänet ärsyttävät.­

Riita päättyi sovintoon

Onneksi meluhaitoista aiheutuviin riitoihin löytyy usein myös ratkaisu.

Asiantuntija muistuttaa, että paras tapa on ottaa ongelmakohta suoraan naapurin kanssa puheeksi – ystävällisessä hengessä. Asianajaja ja laamanni Harri Kontturin mukaan huumori voi ongelmatilanteissa auttaa.

Eräs Ilta-Sanomien lukijoista kertoo, että sai aluksi naapuriltaan valituksia melusta. Valituslappuihin hän kirjoitti sovittelevaan sävyyn omat huomionsa äänistä.

– Vähitellen tilanne rauhoittui, ja kesällä toin naapureille maalta luonnonkukkia tuliaisiksi. Nyt tullaan oikein hyvin toimeen. Hoidamme porukalla taloyhtiön asioita.

”Olen monta kertaa kertonut, ei mitään vaikutusta”

Lukija kertoo yläkerrassaan asuvasta vanhuksesta, joka herää aamuisin kello 3.30–4.30. Samalla alkaa kolina.­

Toisinaan edes valittaminen ei auta.

Lukija kertoo yläkerrassaan asuvasta vanhuksesta, joka herää aamuisin kello 3.30–4.30. Samalla alkaa kolina.

– Asunnosta siis kuuluu kaikki omaan asuntooni, kun kaikki eristeet on poissa asunnon lattian ja katon välistä. Papparainen kuuntelee myös telkkaria ja radiota niin, että bassonupit ovat kaakossa.

– Olen monta kertaa kertonut, että kaikki kuuluu ja että järjestyssäännöissä yörauha on klo 22–07 välisenä aikana. Ei mitään vaikutusta.

Kiristääkö naapuri hermoa? Miten? Jaa kokemuksesi alla kommenteissa!

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?