Kolumni: Ennen tv:n edessäkin tarvittiin turvaväli - Asuminen - Ilta-Sanomat

Kolumni: Ennen tv:n edessäkin tarvittiin turvaväli

Kunhan kuvaaja oli lähtenyt, oli opettajalla kiire asemoida lapset luokassa turvaetäisyyden päähän: –Tulkaapas, Markku ja muutkin, kauemmas laitteesta ennen kuin Koulutelevision ohjelma alkaa, ettei teiltä mene silmät!

Julkaistu: 1.8. 16:57

Kun asentajat 50-luvun lopulla kantoivat meille valtavan, 21-tuumaisen Philipsin ja asensivat antennin talon katolle, kaikki ohjeet ja varoitukset otettiin tietysti kirjaimellisesti, kirjoittaa Pertti Koskinen.

Isä pillastui, kun tuli töistä:

– Ette kai halua tulla sokeiksi? Kyllä se Rin-Tin-Tin näkyy oikein hyvin viidenkin metrin päästä!

Taisi Philipsin käyttöohjeessa lukea se isän vahtima katseluetäisyys. Koko televisiotoiminta oli Suomessa aivan uutta. Varoituksen mukaan lähetysten katselu viittä metriä lähempänä vastaanotinta olisi vahingollista silmille.

Tosin viisi metriä on jo niin pitkä matka, että olohuoneen sohva olisi pitänyt siirtää puoliksi eteiseen, joten pääsimme luvallisesti tuijottamaan Trio Lehtelän kahvikonsertteja reilun neljän metrin päästä.

Sohvasta tietysti valuimme lattialle ja hivuttauduimme siskojen kanssa lähemmäs ”telkkaria”, kun ilta kävi jännemmäksi eli vaikkapa Highway Patrol alkoi.

Siitäkin jäätiin kiinni, ja isä otti isommat uhkaukset käyttöön.

– Vaikka ette silmistänne välitä, niin entäpä jos televisio räjähtää, kun olette siinä lähellä?

Isä koputti rystysillään panssarilasia, joka oli Philipsin kaarevan kuvaputken edessä. Sen oli määrä suojata katsojia, jos pamahtaisi – paitsi jos panssarisuojasta huolimatta oltiin liian lähellä.

Oli varoituksista se hyöty, että kun illalla ulko-ovi kävi, kolme tenavaa perääntyi rapulauman lailla television edestä sohvan turvaetäisyydelle.

Olihan se lähikatselu ihan toista, kun inkkarit ja poliisiautot tulivat melkein nenään kiinni. Liian lähellä oltiin silloin, kun kuvassa näkyi melkein pelkkiä viivoja, joista ei saanut enää selvää, oliko ruudussa Teija Sopanen vai uljas karjapaimen.

Kun kuvaputki ei räjähtänyt ja sokeutumisen sijaan sainkin vain silmälasit, isän turvaetäisyysinto lopahti. Äiti ei osannut moisesta olla huolissaan alkujaankaan.

Olimme ihan varmoja, että maailmalla, jossa televisio ei enää ollut vaarallinen ihmelaite vaan arkipäivää, lapset saivat seurata uljaan susikoiran seikkailuja niin läheltä kuin halusivat, vaikka nenä kiinni ruudussa.

Katselumatkan mittailu jäi enimmiltään sinne alkuvuosiin, vaikka aiheesta on näihin päiviinkin asti käyty keskustelua. Kun huipputerävät, litteät jättitelevisiot valloittivat kodit, poistui viimeinenkin laatikkotöllökauden ”viivaeste” läheltäkatsomista hankaloittamasta.

Lapsuuden traumaako, mutta joskus suusta pääsee etäisyysvaroitus, kun perheen nuoriso katsoo MM-lätkää tai pelaa tappojuttujaan metrin päässä 55-tuumaisesta ruudusta.

Eikä pitkäkään katseluetäisyys hupia haitannut. Kun kaikkina päivinä ei koko naapuruston telkkarittomien kotien lapsia saanut kotiin kutsua, istuimme innokkaina pihalla, josta mäentöyräältä ikkunan läpi juuri ja juuri näki televisiossa jotain liikettä olevan meneillään. Turvakatselua yli 10 metrin päästä – yhden panssari- ja kahden ikkunalasin läpi.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?