Helsingissä on myynnissä poikkeuksellinen kohde – ”jenkkityylinen” luksustalo aiheutti aikoinaan kohun - Asuminen - Ilta-Sanomat

Helsingissä on myynnissä poikkeuksellinen kohde – ”jenkkityylinen” luksustalo aiheutti aikoinaan kohun

Vuonna 2004 valmistuneella 327-neliöisellä talolla on melkoinen historia.

Julkaistu: 28.7. 15:45

Hulppea kohde on Suomen asuntomarkkinoilla varsin poikkeuksellinen.

”Täällä on soinut niin Kulkuri ja joutsen kuin Con te partirò.”

Oikotien sivuilla myynnissä olevaa kohdetta kuvaillaan myynti-ilmoituksessa jopa varsin runollisesti.

Se ei ole ihme, sillä kyseessä ei ole aivan tavallinen asunto. Päinvastoin, Helsingin Oulunkylässä on myynnissä varsin poikkeuksellinen kohde. Vuonna 2004 valmistuneella 327-neliöisellä talolla on melkoinen historia, sillä talon tontilla oli aikoinaan laulaja ja urheilija Tapio Rautavaaran 50-luvulla omin käsin rakentama talo. Aikaisemmin Oulunkylän myytävästä kohteesta kertoi Iltalehti.

Talo rakennusvaiheessa vuonna 2002.

2000-luvun alussa oopperalaulaja Raimo Sirkiä aiheutti mediakohun purkamalla ”Tapsan talon” ja rakentamalla tilalle nykyisen talon.

Tapio Rautavaara Oulunkylän kotinsa edessä vuonna 1970. Arkistokuva.

Näyttävää jenkkityyliä

Nyt myynnissä olevan talon tekee poikkeukselliseksi sen historian lisäksi myös tyyli.

– Talossa on paljon jenkkityyliä ja niin sanottua esteettistä rakentamista. Entisen omistaja Raimo Sirkiä viihtyy paljon Yhdysvalloissa, joten tyylissä on haettu vaikutteita sieltä, kertoo asuntoa välittävä Sampo Tallqvist Töölön Kiinteistömaailmalta.

Talossa on yhteensä kahdeksan huonetta, kolmessa eri kerroksessa. Useiden makuuhuoneiden ja ruokailuhuoneen lisäksi talosta löytyy myös musiikkihuone sekä sauna- ja spa-osasto – terassia unohtamatta.

Esimerkki jenkkityylistä on valtava master bedroom, jonka yhteydessä on oma suuri kylpyhuone. Myös suuret tilat ja ikkunat luovat kansainvälistä vaikutelmaa. Myöskään näyttävyyttä ei puutu, sillä sekä keittiössä että kylpyhuoneessa on käytetty rohkeasti hallitsevaa mustaa väriä ja graafista tyyliä.

– Flyygelin muotoiset leikkaukset korostuvat suuren valoisan olohuoneen muodoissa, Tallqvist kuvailee.

Tällainen on hintapyyntö

Ylellisen talon hintapyyntö on 1 680 000 euroa.

– Hinta perustuu siihen, että talo on ainutlaatuinen ja se on isolla puutarhamaisella tontilla, jossa on vielä paljon rakennusoikeutta jäljellä. Tontti on poikkeuksellisen iso, 1796-neliöinen, Tallqvist sanoo.

Suuri tontti mahdollistaa myös toisen ison rakennuksen rakentamisen, mutta tällöin piha ja puutarha pienenevät toki merkittävästi.

– Se tietysti muuttaisi tunnelmaa ja viihtyvyyttä, Tallqvist pohtii.

Kiinnostusta paljon ja tasaisesti

Kohde on Tallqvistille varsin tuttu, sillä hän myi sen aikoinaan myös nykyisille asukkaille.

Nykyiset omistajat ovat asuneet talossa 12 vuotta. Lasten kotoa muuton myötä pariskunta haluaa muuttaa pienempään kaupunkiasuntoon.

– Tämän kokoinen talo kolmessa kerroksessa on kahdelle ihmiselle todella paljon, Tallqvist toteaa.

Seuraavia potentiaalisia asukkaita on jo ilmaantunut, sillä Tallqvistin mukaan kiinnostusta on ollut paljon ja tasaisesta.

– Talosta ovat kiinnostuneet ihmiset, jotka tykkäävät asua hyvin ja kaupunkimaisesti hyvien yhteyksien ja palveluiden lähellä. Esimerkiksi eri alojen taiteilijat, joille visuaalisuus on tärkeää.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?