Vanhasta torpasta muotoutui ihana kesäparatiisi – parin vuoden remontti toteutettiin vanhaa kunnioittaen - Asuminen - Ilta-Sanomat

Bergetin torppa maalataan uudelleen vaaleanpunaisella punamullalla. – Nykyisin tavallisesti käytettävä punamulta on 50-luvulta. Valkoiset nurkat eivät myöskään ole ajalle tyypillisiä, talo oli aiemmin kokonaan punainen, Christina kertoo. Christina on remontoinut talon kaikki ikkunat.­

Vanhasta torpasta muotoutui ihana kesäparatiisi – parin vuoden remontti toteutettiin vanhaa kunnioittaen

Kun Mikael ja Christina ostivat torppansa Värmlannista, he eivät aavistaneet, mitä on edessä. Mutta vietettyään pari vuotta remonttihaalareissa, sai pariskunta lopputulokseksi on kesäunelman, joka on kunnostettu kestämään toiset sata vuotta.


31.5.2020 11:01

Odotukset olivat matalat, kun Mikael ja Christina menivät katsomaan Ruotsin Tori.fi:stä, Blocketista, löytämäänsä torppaa. Pääosa markkinoilla olevista torpista oli heidän makuunsa liian laitettuja.

Metsäaukio hurmasi pariskunnan, ja yksinkertainen hirsimökki näytti taikansa. 30-neliöinen hirsimökki on rakennettu mäennyppylän päälle 1800-luvun lopulla, ja mäestä (ruotsiksi berg) se sai nimensäkin: Bergetin torppa.

– Menimme hiljaisina sisään, Mikael kertoo.

Hän istuu puutarhapöydän äärellä takanaan pieni punainen talo.

Ei ole vaikeaa ymmärtää, miksi he rakastuivat. Auringonsäteet kuultavat männikön läpi ja lävistävät käsinpuhalletut ikkunat. Sisällä ne saavat vanhan kuviollisen tapetin hehkumaan ja lieden ja leivinuunin kimmeltämään. Olohuoneen lankkulattia narisee jalkojen alla.

– Pohdimme juuri, ketkä ostivat tämän rötiskön, sanoivat naapurit ensivisiitillään, kun Christina ja Mikael olivat ostaneet torpan elokuussa 2009.

Pyh, ajattelivat Mikael ja Christina. Talo tarvitsisi totta kai vähän väriä, ja muovimatto joutaisi pois. Sitten se olisi siinä.

– Aioimme vähän rapsuttaa, maalata ja tapetoida. Niinhän me luulimme, Christina sanoo irvistäen.

Christinan mielestä on ihanaa tiskata ulkona. Vihreä astiasto on hänen vanhemmiltaan peräisin. – Teemme paljon syksyllä ja keväällä ja yritämme kesällä vain olla, pariskunta kertoo.­

Pariskunta piti käsillä työskentelemisestä, mutta sen kummempia rakennustaitoja tai tietoja perinnerakentamisesta heillä ei ollut. Jos he olisivat tienneet elävänsä remonttihaalareissa melkein kaksi vuotta, ostavansa kirjoja perinnerakentamisesta 5 000 kruunulla eli noin 500 eurolla, joutuvansa purkamaan lattian, jonka eristykseen hiiret olivat pesiytyneet, lähettävänsä rikkoutuneen puuhellan huoltoon ja rakentavansa koko katon uusiksi, he olisivat ehkä päättäneet toisin.

Mutta silloin heiltä olisi saattanut jäädä välistä elämänsä hauskin matka. Vuoristoradassa päätä kylmää välillä, mutta saa myös nauraa sydämensä kyllyydestä aivan toisella tavalla kuin lähijunalla matkatessa.

He olivat saaneet makuuhuoneen valmiiksi ja aloittaneet olohuoneen remontoinnin, kun Christina eräänä päivänä hioi ikkunalautaa ja huomasi, että puu oli täysin läpisyöty.

– Ymmärsimme silloin, että koko talo oli tuhon oma, Mikael sanoo.

– Menimme kotiin emmekä palanneet kolmeen viikkoon. Se oli kova herätys.

 Menimme kotiin emmekä palanneet kolmeen viikkoon. Se oli kova herätys.

Christina, 33, ja Mikael, 47, asuvat omakotitalossa suuren Vänern-järven pohjoisrannalla sijaitsevassa Kristinehamnissa. Matkaa torpalle ei ole kuin kymmeniä minuutteja. Tukholma on 300 kilometriä idässä.

Tuomio pakotti heidät kirjojen maailmaan. He opiskelivat, mitä tehdä huonokuntoisille hirsille ja mitkä tuhoeläimet viihtyivät torpalla.

– Kun palasimme talolle, uskoimme tietävämme, mikä ongelma oli. Löimme läpi puun, ja kuten epäilimme, tuholaiset olivat keskittyneet ikkunan alla oleviin hirsiin, jotka voimme vaihtaa, Mikael kertoo.

Kiinnostus perinnerakentamiseen kasvoi pikkuhiljaa, ja he kiinnostuivat torpan historiasta. Talvisin ei voinut rakentaa, joten he tutkivat suvun vaiheita, kyselivät naapureilta ja lukivat 1890-luvusta, jolloin torppa alun perin rakennettiin.

Valokuva viimeisestä torpparista, Karl Anderssonista, on nyt olohuoneessa. Hän eli lähes koko elämänsä Bergetin torpassa ja kuoli 1964 91-vuotiaana.

– ’Mitä Kalle olisi tehnyt?’, pohdimme usein. Voisimme totta kai ostaa tänne kaikkea tosi hienoa, mutta sellainen kuuluisi enneminkin herraskartanoon kuin tänne torppaan, Christina sanoo.

He ovat lähteneet 1890-luvusta sisustuksessa ja käyttäneet vanhoja työtapoja ja materiaaleja kuten pellavaöljyä ja munatemperaa. Inspiraatiota he ovat saaneet lukuisista kirjoista ja blogeista. Pariskunta pitää omaa Torpet Berget -nimistä blogia, jossa he kertovat rakkaan torppansa vaiheista nyt ja menneisyydessä.

Nyt Norrahammarin ruukin vanha liesi kiiltää luukun koukeroisine koristeineen. Kun Christina ja Mikael ostivat torpan, liesi ei toiminut ja koristeet olivat kuluneet ajan myötä lähes olemattomiksi. Onneksi he löysivät osaavan korjaajan, joka löysi juuri oikean mallisen uusvanhan luukun lieteen.

Antiikkikaappi vuodelta 1807 on Christinan äidinäidin lapsuudenkodista. Kirjoituspöytä ja nojatuoli löytyivät kirpputorilta. Olohuoneessa roikkuu Karl Anderssonin, alkuperäisen torpan isännän kuva.­

Keittiö on pariskunnan lempilapsi. He maalasivat seinät ja tuolit samalla vihreän sävyllä, jonka Christina löysi, kun hän raaputti seinästä värikerroksia. Uusi lattia sai korvata vanhan tuholaisten takia.­

Keittiö on torpassa Christinan lempipaikka. Sen sisustus ja osin seinätkin on maalattu vihreäksi, samalla sävyllä, jonka Christina löysi seinästä rapsuttaessaan maalikerroksia pois.

Christina haaveilee pääsevänsä leipomaan tunnbrödiä, ruotsalaista rieskaa, vanhassa leivinuunissa, mutta ensin täytyy odottaa, että nuohooja käy tarkistamassa hormit.

Kommelluksiakin on remontoidessa tapahtunut. Muutama ikkunaruutu särkyi kunnostustöissä, ja keittiön johdot ärsyttävät pariskuntaa, mutta onneksi ne voi kätkeä vetolaatikon taakse. Poissa silmistä, poissa mielestä.

Ruokakomerona toimii vanha liinavaatekaappi, jonka Karl on todennäköisesti itse nikkaroinut. Christina toi torpalle äitinsä lapsuudenkodista kotoisin olevan antiikkikaapin. Se on vuodelta 1807. Kirpputoreilta on löytynyt monia löytöjä, jotka sopivat talon ilmapiiriin täydellisesti. Öljylamput hehkuvat tunnelmaa ja mennyttä aikaa.

Christina ja Mikael kaipaavat usein torpalle, sen rauhaan ja käytännön töihin.

Vieläkään ei ole täysin valmista, porstua ja ulkopuoli ovat maalamatta.

Niin, ja kaivo ja koko puutarha tietysti.

 Teemme paljon syksyllä ja keväällä ja yritämme kesällä vain olla.

– Teemme paljon syksyllä ja keväällä ja yritämme kesällä vain olla, Mikael sanoo. Ulkona olosta nauttiva pariskunta keksii aina tekemistä torpalta. Eräänä vuonna he keräsivät pihan koivuista mahlaa talteen.

Kolme vuotta he rakensivat pihaan talvikasvihuoneen – tai orangerien, kuten he sanovat. Alun perin talvikasvihuoneista ja eksoottisista hedelmistä innostuivat Euroopan kuninkaalliset 1600-luvulla. Lasiruutujen lämmössä Pariisissakin voi kasvattaa appelsiineja (ranskaksi orange). Louvren, silloisen kuninkaanpalatsin, pihalla kohoavat yhä ehkä maailman kuuluisat orangeriet. Suomeksi sana kääntyi ajan myötä orangeriaksi, oransseriksi ja ansariksi.

Bergetin orangeriessakin kasvaa sitruuna ja tomaatti, mutta vähintään yhtä tärkeä sen tuoma on lisätila ruokailuun. Kasvihuoneen ison pöydän äärellä kelpaa pitää juhliakin. Kasvit luovat raikkaan ja rennon hengen illanvietoille.

Kun ulkona sataa, Christina sytyttää tulen kaakeliuuniin. Ajatukset karkaavat usein näyttävät kakluunin historiaan. Oikeastaan se on liian hieno torppariperheen tupaan, mutta syystä tai toisesta se koristaa Bergetin torppaa.

Ja siitä Christina on iloinen.

– Makaamme ja kuuntelemme, miten tuli räiskyy ja rätisee.

Bergetin torppa

TALO: 30 neliötä Kristinehamnin ja Karlstadin välissä, itäisessä Värmlannissa. 1800-luvun lopulta, hirsitalo, maakellarilla.

NIMI: Bergetin torppa, todennäköisesti koska se rakennettu mäennyppylälle. (Berg ruotsiksi on kallio, mäki)

TÄÄLLÄ ASUVAT: Mikael, 47, Christina 33. Torppa on kesäasunto, arkisin pariskunta asuu omakotitalossa Kristinehamissa.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?