6 suomalaista esittelee upeat parvekkeensa – Anita, 35, loihti kunnon keitaan alle satasella - Asuminen - Ilta-Sanomat

6 suomalaista esittelee upeat parvekkeensa – Anita, 35, loihti kunnon keitaan alle satasella

Ihanat yksityiskohdat tekevät parvekkeesta viihtyisän.

Julkaistu: 28.5. 14:25

Oikealla sisustuksella pienestäkin parvekkeesta tulee viihtyisä lisähuone kotiin.

Kun ilmat lämpenevät, tulee parvekkeellisten kotiin taas yksi käyttöhuone lisää. Parveke palvelee parhaimmillaan niin olohuoneena ja työpisteenä kuin kesäöiden makuuhuoneenakin.

Sisustamaton parveke saattaa kuitenkin helposti olla kolkon oloinen. Jo pienillä muutoksilla ja yksityiskohdilla tila taipuu paljon viihtyisämmäksi.

Kuusi naista esitteli Ilta-Sanomille omat parvekkeensa, jotka todistavat, että viihtyisä parveke ei vaadi suurta ja kallista remonttia.

Tehdasrakennuksen tunnelmaa

Budjetti: ~ 400 euroa

Pirkkalalainen Britta, 23, asuu poikaystävänsä kanssa vanhaan kenkätehtaaseen rakennetussa asunnossa. Persoonallinen arkkitehtuuri näkyy myös parvekkeella.

Pirkkalalainen parveke sai raikkaan sisustuksen.

Raikas sisustus viimeistelee tilan kodikkaaksi. Eipä ihme, että parveke on pariskunnalla lähes jokapäiväisessä käytössä.

– Jopa sadeilmoillakin voi istuskella ja nauttia parvekelasien ansiosta, Britta kertoo.

Rahaa parvekkeen sisustamiseen on kulunut noin 400 euroa. Kalusteiden ja tekstiilien lisäksi tilan kruunaavat kauniit kukat.

– Rakastan sisustamista ja kukkia, joten tämä parvekkeen sisustaminen on kivaa.

Näköala viimeistelee parvekkeen tunnelman.

Parvekkeella tulee paitsi ihailtua näköaloja myös grillattua.

– Parasta tässä on, että tänne ei paista suoraan aurinko, joten parvekkeella ei ole ihan paahteisen kuuma.

Trooppista tunnelmaa

Budjetti: alle 300 euroa

Jyväskylässä asuvan Janitan, 26, parvekkeelta ei puutu väriä tai persoonaa.

Vaaleita lattialautoja ja seiniä piristävät väripilkut, kuten pinkki flamingokoriste ja tikashyllylle asetellut värikkäät esineet.

Parveke on kesäisin Janitan lempipaikkoja.

– Olen mahdollisimman paljon parvekkeella kesäisin. Tämä on kuin ylimääräinen huone kaksiossani, hän kertoo.

– Parvekkeelta näkyy lähellä oleva järvi ja auringonnousu.

Sisustus koostuu yhdistelmästä vanhaa ja uutta, ja se on koottu yhteen edullisesti: rahaa parvekkeeseen on kulunut alle 300 euroa.

– Olen yrittänyt sisustaa tästä mahdollisimman kesäisen ja paratiisimaisen.

Kukat kuuluvat kesään.

Parvekkeen sohva on tehty ilmaiseksi saaduista eurolavoista, joita pehmustaa patja, viltti ja koristetyynyt. Tekstiilejä Janita on metsästänyt nettikaupoista ja kangaskaupan ”alelaareista”.

Hyllyyn asetellut koriste-esineet ovat löytyneet kirpputoreilta ja edullisista sisustuskaupoista.

– Tärkein esine on 2,5-vuotiaan kummityttöni tekemä maalaus.

Yksityiskohdat viimeistelevät trooppisen tunnelman.

Vehreyttä tilaan tuovat kukat ja isokokoinen tekokasvi.

– Aikaisimpina vuosina minulla on ollut aito kasvi, mutta se kuoli viime talvena, Janita nauraa.

Lisähuone upealla näköalalla

Budjetti: 1 100 euroa

Turussa asuvan Jennan, 22, kodin ehdoton lempipaikka on oma parveke. Siellä viihtyy paitsi asukas myös hänen kissansa.

– Siellä jaksaa istua useita tunteja ja ihailla kaunista näköalaa, Jenna iloitsee.

Turkulainen parveke sai uuden ilmeen.

Pienehkössä kaksiossa sijaitseva, Kakolanmäen näkymät tarjoileva parveke toimii puolet vuodesta loistavana lisähuoneena.

– Parvekkeella tulee vietettyä paljon aikaa helmikuusta pitkälle syksyyn. Aurinko lämmittää sen jo alkukeväästä reilusti yli 20-asteiseksi, Jenna kertoo.

Tilavalla parvekkeella mahtuu hyvin ruokailemaan.

Kodikas sisustus on syntynyt vaaleaan seinään sopivilla tekstiileillä, kasveilla ja mukavilla huonekaluilla.

Huonekaluihin Jenna on käyttänyt noin 1 000 euroa. Kasveihin, tekstiileihin ja pienempiin sisustustavaroihin on kulunut 100 euroa.

Parveke kuin kotoisa maja

Budjetti: 0 euroa

Kevään ensimmäiset lämpimät päivät ovat jo houkutelleet rovaniemeläisen Saran, 20, nukkumaan ensimmäiset yöt parvekkeella. Eikä ihme: lasitettu parveke on kuin kotoisa maja.

Tunnelmallisella parvekkeella viihtyy kesäiltoina.

Sara ei ole oikeastaan käyttänyt rahaa parvekkeen sisustamiseen. Kalusteet ja tekstiilit ovat saatuja ja vanhoja.

Sängyksi tai sohvaksi muuntautuva lepopaikka syntyi eurolavoista, jotka hän sai ilmaiseksi paikalliselta yritykseltä. Pehmusteena toimii patja, tyynyjä ja vilttejä.

– Parveke on tosi kovassa käytössä, koska asun yksiössä, jolloin se tuo mukavasti lisätilaa asuntooni, hän kertoo.

Parveke helpottaa kaukokaipuuta

Budjetti: ~ 100 euroa

Vantaalaiskolmiossa perheensä kanssa asuvan Anitan, 35, parveketta on vaikea uskoa samaksi kuin ennen sisustamista.

Marokkolaishenkinen tunnelma syntyi perheen kaukomatkojen inspiroimana.

Vantaalainen parveke uudistui kaukomatkojen inspiroimana.

– Varsinkin nyt, kun ei pääse matkustamaan, niin parveke auttaa kaukokaipuussa, Anita kertoo.

Kesällä parveke on paljon käytössä. Myös huonekasvit pääsevät kesäksi ulos nauttimaan auringosta, tuoden parvekkeelle samalla keidasmaista tunnelmaa.

– Sinne on kiva mennä istuskelemaan ilta-aurinkoon tai aamulla juomaan kahvia.

Lara, 4, tykkää makoilla sohvalla ja katsella parvekelasien välistä, mitä pihalla tapahtuu.

Parvekkeen sisustamiseen kului rahaa alle 100 euroa. Suurin osa kalusteista löytyi kirpputoreilta ja tavaratalojen löytönurkista.

Pienelle parvekkeelle ei mahdu paljoa kalusteita, joten värikkäät tekstiilit, kasvit ja sisustusesineet ovat tärkeässä roolissa.

– Sohvan päällinen oli alunperin verho, lavat sohvaan ovat miehen työpaikalta ja pehmuste anopin kellarikomerosta. Matto ja muutamat tyynynpäälliset veivät suurimman osan budjetista, Anita kertoo.

Seesteinen rauhoittumispaikka

Budjetti: ~ 470 euroa

Vantaalaisen Sonjan, 27, parveke on hyvä esimerkki siitä, miten tila piristyy jo pienillä muutoksilla.

Yksinkertaisesti siustettu parveke on hyvä rauhoittumispaikka.

Mukava sohva, vaaleansävyiset tekstiilit ja huonekasvit tekevät tilasta seesteisen rauhoittumispaikan.

Parvekkeelle asennetut valkoiset verhot suojaavat auringolta ja katseilta.

– Näkösuoja on tärkeä, koska asumme ensimmäisessä kerroksessa, Sonja kertoo.

Osa parvekkeen kalusteista on ostettu uutena ja osa on saatuja. Yhteensä tilan sisustamiseen on kulunut noin 470 euroa.

– Parveketta tulee kyllä käytettyä paljon. Saatan juoda aamukahvin parvekkeella tai iltaisin rauhoittua jonkin lempisarjan parissa viltin alla.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?