3 vaikeinta siivousrastia keittiössä – näin ratkaiset ne

Keittiön vaikeimmat siivousrastit ovat ruosteisen paistinpannun putsaaminen, tarhat rosterisissa kodinkoneissa ja viinitahrat puisessa leikkuualustassa.

Keittiön siivouspulmiin kuuluvat muun muassa sormenjäljet ja punaviinitahrat puupinnoilla.

Kodinhoitoon keskittyvä Good Housekeeping -sivusto esittelee artikkelissaan keittiön hankalimpia siivousrasteja. Ratkaisut hankalimpien sotkujen siivoamiseen ovat etsineet kuluttajia vuodesta 1924 saakka opastaneet Good Housekeeping Instituten ammattilaiset.

Sivustolla on myös varsin yllättäviä ratkaisuja hankalien tahrojen putsaamiseen.

Ruosteisen, valurautaisen paistinpannun siistimiseen sopii nimittäin peruna, Good Housekeeping esittää.

Pelkällä perunalla ei toki tee mitään, mutta kun perunan puolittaa ja kastaa käsitiskiaineeseen, oikea kombo on löytynyt.

Ruosteinen pannu hangataan läpi perunalla, ja puhdasta on hetkessä.

Onko valurautainen paistinpannu ruostunut? Peruna ja astianpesuaine auttavat, Good Housekeeping ehdottaa.

Edesmenneen Jaakko Kolmosen Ilta-Sanomille antama vanha vinkki rähjäisen valurautaisen paistinpannun siistimiseen on seuraava:

Jos pannu on silkkaa valurautaa, voi sen hehkuttaa putipuhtaaksi. Muista kuitenkin, että valurautapannua, jossa on muovinen tai puinen kädensija, ei voi hehkuttaa.

Jos pannulla on vain vähän likaa, pannulle voi ripotella ruokalusikallisen suolaa ja hangata sen jälkeen pintaa talouspaperilla.

Suola ja paperi ovat yhdessä kuin hiekkapaperia, joka hioo pintaa sopivan reippaasti. Suolan jälkeen pannu täytyy rasvata, sillä pienikin määrä suolaa houkuttelee pannua ruostumaan, jos se joutuu kosteaan tilaan.

Poista tahrat kodinkoneista

Toinen keittiön hankalista siivousrasteista liittyy ruostumattomasta teräksestä valmistettuihin kodinkoneisiin.

Rosterisiin kodinkoneisiin, kuten jääkaapin oveen, jää tunnetusti helposti tahroja, kuten sormenjälkiä.

Good Housekeepingin mukaan puhdasta syntyy, kun ottaa avuksi rosterisille kodinkoneille tarkoitetun, valmiiksi kostetun kertakäyttöisen siivousliinan ja käy sillä tahrat läpi. Tämän jälkeen työ viimeistellään mikrokuituliinalla. Mikrokuituliina paitsi putsaa, myös estää tahrojen tarttumisen pinnalle yhtä herkästi kuin aiemmin.

Marttojen ohje rosteristen kodinkoneiden siivoamiseen on kostean siivousliinan ja käsitiskiaineen käyttö.

Marttojen ohje rosteristen kodinkoneiden siivoamiseen on kostean siivousliinan ja käsitiskiaineen käyttö. Jos laite, esimerkiksi rosterinen liesi, on kerännyt itseensä vaikeita rasvatahroja tai pinttynyttä likaa, apuna voi käyttää hyvin emäksistä puhdistusainetta.

Viinitahrat puupinnoilla

Yksi keittiöön liittyvät siivousrasti liittyy punaviinitahrojen siivoukseen.

Tyypillistä on, että punaviiniä loiskahtaa vaikkapa vaatteille tai puupinnoille.

Martat suosittelevat punaviinitahrojen poistoon ripeitä otteita, sillä huokoisena materiaalina puupinta imee helposti väriä.

Punaviinitahran kanssa kannattaa olla ripeä.

Parasta olisi siis pyyhkiä heti punaviinitahra pois.

– Apuna voi käyttää neutraalia tai heikosti emäksistä puhdistusainetta. Puhdistamiseen voi yrittää käyttää myös suolaa. Ripottele suolaa märälle tahralle. Ruokasooda myös valkaisee, joten voi yrittää tehdä vedestä ja ruokasoodasta tahnan, jolla puhdistaa, neuvonnan päällikkö Teija Jerkku kertoo.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?