Näin siivoat saunan oikein – ammattilainen antaa parhaat vinkit - Asuminen - Ilta-Sanomat

Näin siivoat saunan oikein – ammattilainen antaa parhaat vinkit

Joulusiivous alkaa saunasta. Siivoukseen kuluu saunan koosta riippuen noin 1-2 tuntia, asiantuntija kertoo.

Julkaistu: 9.12.2019 18:01

Saunan siivouksessa kannattaa suosia heikosti emäksistä puhdistusainetta. ”Erityisesti allergisen kannattaa kiinnittää huomio puhdistusainevalintaan, sillä saunassa tuoksut voimistuvat höyryn vuoksi”, asiantuntija sanoo.

Joulusiivous on klassikko, johon moni panostaa tavallista viikkosiivousta huolellisemmin.

Jotta urakka ei uuvuta, kannattaa suursiivous jakaa eri päiville.

Kun siivouksen aloittaa kaksi viikkoa ennen h-hetkeä, kodin ehtii puunata viimeisen päälle.

Urakka on hyvä aloittaa saunasta. Koti- ja toimistosiivoukseen erikoistuneen Siivouspalvelu Kodan toimitusjohtaja Anna Kotamäki kertoo, kuinka siivous tehdään kotioloissa.

Saunan siivoukseen riittää normaali, heikosti emäksinen puhdistusaine, jota kotoa käytetään muutenkin yleispuhdistukseen.

1. Siivousvälineet

Varaa siivousta varten pehmeä juuriharja, sanko puhdistusaineelle sekä lasta tai ikkunakuivain.

2. Siivousaineet

Saunan siivoukseen riittää normaali, heikosti emäksinen puhdistusaine, jota kotoa käytetään muutenkin yleispuhdistukseen.

Saunan putsaukseen sopivan siivousaineen pH on hyvä olla 7,5–9. Aineen ei tule sisältää hankaavia ainesosia.

Anna Kotamäki käyttää itse ekologista, 100-prosenttisesti biohajovaa ja 100-prosenttisesti kasviperäistä yleispuhdistusainetta, joka on tuoksuton.

– Erityisesti allergisen kannattaa kiinnittää huomio puhdistusainevalintaan, sillä saunassa tuoksut voimistuvat höyryn vuoksi ja myös ihoärsytyksiä voi tulla herkimmille, Anna Kotamäki muistuttaa.

3. Työvaiheet

Saunan koosta riippuen saunan siivoamiseen kannattaa varata aikaa 1–2 tuntia.

Etene seuraavassa järjestyksessä:

  1. Siivoa sauna aina kylmänä. Aloita keräämällä irtoroskat lattialta ja imuroimalla pölyt.

  2. Kastele lauteet lämpimällä vedellä, jotta puun syyt aukeavat ja lika irtoaa paremmin.

  3. Levitä puhdistusaineliuos harjaamalla sitä lauteisiin joka puolelle. Anna tarvittaessa vaikuttaa hetki ja harjaa uudelleen.

  4. Huuhtele puhdistusaine pois.

  5. Kastele lauteet lopuksi kylmällä vedellä, jotta puun syyt menevät kiinni ja lika ei tartu syvälle lauteisiin.

  6. Kuivaa lauteet ikkunankuivaimella tai lastalla.

  7. Pese lopuksi lattia ja viimeisenä lattiakaivo.

Saunaan saa jouluista tunnelmaa löylytuoksuilla, laudeliinoilla ja saunatyynyillä.

Näin teet saunasta jouluisen

Jouluista tunnelmaa saunaan saa löylytuoksuilla, jotka lisätään löylyveteen.

Saunaa voi myös sisustaa saunatyynyillä ja laudeliinoilla, jotka on helppo pestä pesukoneessa käytön jälkeen.

– Suosittuja ovat myös lyhdyissä olevat tuikut ja kynttilät, kunhan muistaa niiden paloturvallisen käytön. Kynttilöitä ei saa jättää vartioimatta. Lyhdyt voivat puolestaan kuumentua ja aiheuttaa palovammoja sitä kautta, Kotamäki muistuttaa.

Tuoksujen ja vaikkapa saunahunajan kanssa kannattaa olla tarkkana.

Lauteet kannattaa suojata laudeliinoilla tahrojen varalta. Erityistä varovaisuutta kannattaa noudattaa eteerisiä öljyjä käyttäessä, sillä puu imee huokoisena materiaalina helposti öljyä itseensä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?