Mäntyharjulaisen pariskunnan saintpauliat kukkivat ympäri vuoden – Timolla on erityinen niksi kukkaloistoon

Julkaistu:

Kukat
Timo ja Kirsi saavat saintpauliansa voimaan hyvin kahvi-vesiseoksella.
Kerroimme alkuviikosta helsinkiläisestä Simosta, joka oli huomannut ikkunalaudalla olevien saintpaulia-kukkien alkaneen kukkia kesken synkimmän vuodenajan.
Yrittäjä Anni Lehto Helsingin Asematunnelin Kaivokukasta ei yllättynyt Simon tarinasta. Lehto arveli, että myöhäinen kukkimisajankohta voi johtua vaikkapa siitä, että saintpaulia on ollut kesän ajan väärässä paikassa ja saanut liikaa valoa. Syksyn tullen se voi siis paremmin ja intoutuu siksi kukkimaan.


Kukassa ympäri vuoden

Myös Mäntyharjulla asuvat Ilta-Sanomien lukijat Timo ja Kirsi ovat onnistuneet saintpaulioidensa kanssa kikalla, jonka he oppivat Timon edesmenneeltä äidiltä.

Miehen mukaan kukat kukkivat taukoamatta ympäri vuoden. Timo on vakuuttunut, että menestyksen salaisuus on kotitekoinen lannoitusaine.

– Laitan suodatinkahvin tähteet pieneen kastelukannuun ja laitan siihen hanasta vettä. En juurikaan katso seossuhdetta. Sitten annan seoksen hapettua muutaman päivän. Vasta sitten kaadan vettä kukille.

Saintpauliat on sijoitettu kodin lounas-länsisuuntaiselle ikkunalaudalle. Kukat saavat auringonvaloa osan aikaa päivästä.

Timo on huomannut, että menestykäs kahvikikka toimii myös muiden kasvien kanssa.

– Jokaisella jää suodatinkahvista poroja. Minä pistän ne astiaan niin, etteivät ne homehdu ja ripottelen kesälläkin niitä ulkokukkien juurelle. Kukat, samoin kuin tomaatitkin, kasvavat hurjana.

Pärjää hövelimmälläkin hoidolla

Myös Ilta-Sanomien lukija Kari kertoo, että saintpaulia viihtyy kotona hyvin ja kukkii myös syksyisin.


Karin tyyli kukkien hoitoon on rennon letkeä.

– Sain kukan äitini kuoltua ja laitoin sen keittiönpöydälle, jossa se innostui kukkimaan. En ole sen kummemmin kukkaa hoitanut. Kastelun olen hoitanut laittamalla vettä vadille.

Kukka sijaitsee aitiopaikalla parin metrin päässä ikkunasta. Aurinko paistaa siihen iltapäivällä.

– Kesällä kukka on kauempana ikkunasta pois suorasta auringon paisteesta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt