Iivari, 27, löysi kirpputorilta arvokkaan tuolin pilkkahintaan – kertoo nyt, mitä kirpputoreilta kannattaa parhaillaan etsiä: ”Voi saada alle eurolla”

Julkaistu:

Keräily
Keräilijä Iivari Viilomaa toivoo, että 1800-luvun lasiesineiden arvostus nousisi.
27-vuotias keräilijä Iivari Viilomaa tunnetaan keräilijänä, joka bongaa helmiä kirpputoreilta ja kertoo harrastuksestaan avoimesti sosiaalisessa mediassa.

Nuori keräilijä innostui keräilystä vuonna 2015. Harrastuksen viriämiseen vaikutti niin verenperintö Suomen lasimuseossa työskentelevän äidin poikana kuin oma luonnekin. Löytämisen ilo kiehtoo.

– Ajatus siitä, että harrastus vaatii myös tuuria, kiinnostaa. Olenhan kiinnostunut myös sienestämisestä ja kalastamisesta, Viilomaa paljastaa.

Nykyään mies kiertää eri puolella Suomea löytöjen perässä. Asiantuntemus on karttunut vuosien myötä.

– Tärkeintä on, että oppii tuntemaan esineet. Se edellyttää opiskelua ja alan tuntemusta, muotoilun historiaa opiskellut, nykyään huonekalupuuseppänä työskentelevä Viilomaa sanoo.
Toiset paikat ovat löytöjen tekemiseen kuitenkin muita parempia, etenkin jos haluaa tehdä harvinaisia tai edullisia löytöjä.

Viilomaa suosii pääkaupunkiseudun kierrätyskeskuksia, sillä niissä tavaran liikkuvuus on suurempaa kuin muualla. Hyvällä tuurilla voi tehdä siis edullisiakin hankintoja.

– Monesti esineet ovat markkinahinnoissaan, mutta on paljon tavaraa, jota voi löytää edullisesti. Hinnoittelussa sattuu virheitä, eikä kaikkia edes kiinnosta esineiden historia ja arvo.

Toisinaan helmien joukossa on myös harvinaisempia esineitä, jotka saattavat kiinnostaa keräilijää.

Kokoelmissa useita harvinaisuuksia

Iivari Viilomaan kokoelmassa on jo lähes 700 esinettä.

Ilta-Sanomat kertoi kesällä Viilomaan 36 euron kirpputorilöydöstä, joka paljastui Paul Bernoullin suunnittelemaksi Artekin harvinaisuudeksi.



Huutokauppa Annmarisin arvioitsija Ilkka Takala arvioi, että tuolin arvo on noin 1 000–3 000 euroa.
Keräilykokoelman muita harvinaisuuksia ovat muun muassa Aino Aallon ja Göran Hongellin suunnittelemat ja Karhulan lasitehtaalle 1930-luvulla valmistamat lasiesineet.

Kyseessä on Bölgeblick-sarja, josta Viilomaalta löytyy juomalaseja, lautasia, kaatimia, karahvi ja joitakin kulhoja. Erityisesti karahvi ja juomalasi ovat harvinaisia.

– Ensimmäisen tuotantokauden laseja valmistettiin ainoastaan vuosi, kunnes huomattiin, että ne olivat käyttöön liian hauraita. Sittemmin mallia muutettiin.

Viilomaa arvioi, että karahvin ja kuuden snapsilasin setin arvo on useampia satasia. Vuoden tuotannossa olleiden lasien arvo erikseen on useita satoja.

– Hintaan vaikuttavat tietysti monet asiat, kuten esineen kunto ja väri. Ulkomaille myytäessä esineistä saa enemmän, sanoo Viilomaa.

Bölgeblick-sarjan ensimmäisen tuotantovuoden laseihin ei kuitenkaan juurikaan kirpputoreilla törmää.

Sen sijaan kirpputoreilla kannattaa Viilomaan mukaan pitää silmät auki erityisesti 1800-luvun suomalaisen lasin suhteen.

Sitä saa nimittäin nykyään pilkkahintaan.

– Vanhan käsin puhalletun lasiesineen voi saada alle eurolla. Olisi kiva, että vanhan suomalaisen lasin arvostus nousisi, emmekä painottaisi vain 1950-luvun tuotantoa.

Aallon-jakkaran löytää parilla kympillä

Osa Iivari Viilomaan esinekokoelmasta on parhaillaan nähtävillä Designmuseossa Keräilijät ja kokoelmat -näyttelyssä.

Viilomaa kertoo Ilta-Sanomille, että rakkaimmat näyttelyssä esillä olevat esineet ovat Saara Hopean sekä Kaj Franckin suunnittelemat rottinkikorit.

– Ne ovat olleet minulle alusta asti haave-esineitä. Mielestäni kyseessä on täydellinen tuote. Hienosti suunniteltu ja tosi näyttävä kori miellyttää silmää.


Näyttelyyn on päässyt vain pieni osa miehen laajasta esinekokoelmasta.

Kotona Viilomaa pitää aarteitaan osittain käytössä, osittain keräilyesineille pyhitetyssä huoneessa.

Käyttöesineiden helmiä ovat muun muassa tuolit, joihin Viilomaa myöntää tuntevansa erityistä viehtymystä.

Ja toisin kuin monesti kuvitellaan, desing-tuolin hankintaan ei tarvitse kuluttaa koko palkkaansa. Jos onni potkaisee, voi löytää Aallon vanhan jakkaran muutamalla kympillä. Tai sitten voi käydä kuten Viilomaalle.

– Minä olen löytänyt kierrätyskeskuksen ilmaisnurkasta Aallon E60-jakkaran. Tuolissa on harvinainen kaksiosainen kansi, jonka reunassa on ura. Tuoli ajoittuu 30-luvulle.

Viilomaa onkin erityisen viehättynyt juurikin Aallon kolmijalkajakkaroista, jotka mahtuvat kätevästi vaikkapa huoneen nurkkaan.

Toisin kuin lasiesineissä, huonekaluissa kolhut eivät haittaa.

– Pidän siitä, että niissä näkyy elämisen jälki. Se kertoo historiasta.

Korjattu Karhulan lasitehtaan kirjoitusasu 30.10. klo 16.41. Lisätty vuoden tuotannossa olleiden lasien hinta.

Helsingin Designmuseon Näyttely Keräilijät ja kokoelmat tuo yleisön eteen ensi kertaa yksityiskeräilijöiden designkokoelmia, jotka eivät normaalisti ole nähtävillä. Näyttely on esillä 25.10.2019–15.3.2020.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt