Polttopuita ei tulisi säilyttää sisätiloissa pitkään – eikä syynä ole paloturvallisuus

Julkaistu:

Polttopuut
Jos et ole vielä vienyt polttopuita suojaan syyssateilta, nyt on viimeinen aika. Valitse suojaisa, mutta riittävän ilmava paikka.
Paras paikka polttopuiden talvisäilytykseen on liiteri tai katos, jossa polttopuut ovat sateelta ja säältä suojassa, vinkkaa bioenergian ja biotalouden asiantuntija Kyösti Turkia Suomen metsäkeskuksesta.

Polttopuut kannattaa viedä turvaan syyssateilta viimeistään nyt, etteivät ne ime itseensä kosteutta.

– Kaupallinen, kuivurissa keinokuivattu polttopuu on niin kuivaa, ettei se enää kostu, mutta itse valmistettu, kesän yli ulkona varastoitu puu kerää vielä kosteutta syksyn säästä, Turkia huomauttaa.


Polttopuiden suojaaminen on tärkeää, sillä puu palaa tehokkaasti vain kuivana. Myös hiukkaspäästöt pysyvät kurissa, kun puu on riittävän kuivaa.

Voisi kuvitella, että sisätila kävisi tästä syystä polttopuiden säilyttämiseen mitä mainioimmin.

Turkian mukaan polttopuita ei kuitenkaan kannata säilyttää sisätiloissa pidempiaikaisesti. Pieni määrä 1–2 päivää ennen käyttöä riittää.

– Syynä ovat sieni-itiöt ja muut epäpuhtaudet, jotka lähtevät kasvamaan lämpimässä.

Anna ilman kiertää

Omakotitalojen pihoilla tilat ovat joskus rajalliset, eikä puuliiteriä ole.

Turkian mukaan polttopuut voi kasata myös pressun alle, kunhan muistaa käyttää jalustaa, kuten kuormalavaa. Suoraan maata vasten ne eivät sovi säilytettäväksi.

Pressun asettelussa kannattaa olla tarkkana, ettei kosteus tiivisty ja puut homehdu.

– Puut tulee peitellä pressulla vain päältä ja jättää sivut tuulettumaan niin, että ilma kiertää.

Ilmanvaihto on syytä huomioida myös siinä tapauksessa, että rakentaa itse polttopuille liiterin. Harvavälinen laudoitus sopii rakentamiseen parhaiten.


Polttopuiden varastoinnissa ja varaston sijoittamisessa tontille tulee huomioida myös paloturvallisuus.

Esimerkiksi Helsingin seudun ympäristöpalvelu muistuttaa, ettei polttopuita saa säilyttää autokatoksessa tai autotallissa.

Keski-Suomen Pelastuslaitos kertoo puolestaan, ettei polttopuita saa säilyttää rakennusten välittömässä läheisyydessä.

Suositukset perustuvat Pelastuslain yhdeksänteen pykälään.

Huomioi ilkivalta

Vanhempi asiantuntija Ilpo Leino Suomen pelastusalan keskusjärjestöstä pitää suosituksia järkevinä.

– Pelastuslaissa puhutaan helposti syttyvästi materiaalista. Ajatuksena on tuhopolttojen ja ilkivallantekojen estäminen. Jos joku sytyttää polttopuupinon, on se rakennuksen vieressä kaikkein pahimmassa paikassa, sillä kuumat savukaasut nousevat räystäälle ja ullakolle. Kaikki katastrofin ainekset ovat ilmassa, Leino muistuttaa.

Autotalli on lähtökohtaisesti moottoriajoneuvojen säilytystä varten, mutta Leinon mukaan polttopuita voi säilyttää siellä, mikäli polttopuille on varattu autotalliin erillinen oma varastotila.

Polttopuiden säilyttäminen sisätiloissa ei ole yhtä selkeästi ohjeistettua.

Aikoinaan, kun taloja lämmitettiin puulla, pidettiin kattilahuoneen suosituksena puolta kuutiota puuta. Jotkut pitävät tätä yhä ohjenuorana polttopuun sisäsäilytyksestä.


Nykyään polttopuiden sisäsäilytyksessä painavat kuitenkin enemmän terveyssyyt kuin paloturvallisuus.

– Palokuorman kannalta ei ole eroa, tuleeko se kirjahyllystä vai polttopuiden säilytyksestä, Leino muistuttaa.

Leinon mukaan epäselvissä tilanteissa kannattaa aina kääntyä viranomaisen puoleen.

– Päivystävä palotarkastaja tuntee oman paikkakunnan tilanteen parhaiten, ajatellen juuri ilkivaltaa ja muuta. Viranomainen tietää, onko syytä huoleen ja minkälaisilla järjestelyillä homma toimii omalla paikkakunnalla parhaiten.

Polta vain kuivaa puuta

TTS Työtehoseuran, HSY:n ja Turun kaupungin Kuivaa asiaa -hanke muistuttaa tiedotteessa, miksi on tärkeää polttaa vain kuivaa puuta.

Kostea polttopuu ei lämmitä niin tehokkaasti kuin kuiva puu. Kostea puu myös nokeaa tulisijaa ja heikentää sen kuntoa.

Lisäksi puunpoltto vaikuttaa ilmanlaatuun. Kosteaa puuta polttamalla syntyy erityisen paljon terveydelle haitallisia pienhiukkasia ja PAH-yhdisteitä niin sisä- kuin ulkoilmaankin.

Näin tunnistat kuivan puun:
  1. Paino. Kuiva klapi on huomattavasti kevyempi kuin kostea klapi. Esimerkiksi kuiva koivuklapi painaa noin puolikkaan maitopurkin verran ja kostea koivuklapi yli maitopurkin verran.
  2. Halkeilu. Kuiva puu halkeilee kärjestä. Märkä tai vielä kostea puu on yhtenäistä.
  3. Ääni. Kun kuivia klapeja lyödään yhteen, siitä kuuluu kaikuva ääni. Kosteiden klapien kohdalla ääni on kumea.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt