Sisustusarkkitehti Marko Paananen lataa suorat sanat suomalaisista sisustajina: ”Emme uskalla sanoa, että minusta tämä on mahtava”

Julkaistu:

Sisustus
Sisustusarkkitehti Marko Paananen kehottaa suomalaisia rohkeuteen sisustamisessa. ”Kaikki päätyvät harmaaseen ja valkoiseen”, ammattilainen on huomannut.
Inno ja Sisustusarkkitehti Marko Paananen -ohjelmista tuttu Marko Paananen on tehnyt viime vuosina töitä yksityisasiakkaiden kotien ja julkisten tilojen sisustussuunnittelun parissa.

Työvuodet ovat piirtäneet Paanaselle kuvan suomalaisten sisustusmausta. Sitä mies kuvailee araksi.

Paananen toivoisikin näkevänsä Suomessa lisää rohkeutta. Arkisisustajat voisivat ottaa elämäänsä lisää seikkailuhenkeä mukaan.

– Jos haluat syödä illallisesi 48 aidon kynttilän valossa, hanki ne kynttilät! Suomessa on hirveästi sellaista, että pelätään, että nyt se katto mustuu ja sitä on vaikea saada puhtaaksi, Paananen sanoo.

Los Angelesissa sisustusarkkitehdiksi opiskellut mies toivoo, että suomalaiset seuraisivat rohkeammin omaa tähteään. Tarvitsisimme lisää siviilirohkeutta, uskallusta tehdä rohkeita päätöksiä muutenkin kuin ryhmässä.


Paananen näkee rohkeuden puutteen käytännön työnsä kautta.

Erityisesti naisasiakkaat tuntuvat olevan miehiä arempia käyttämään vaikkapa värejä. Suurin osa päätyy ”aina samaan valkoiseen ja harmaaseen”.

– Kun ehdotan tummaa, minulta kysytään, olisiko mitään vähän vaaleamman tummaa. Menee pari viikkoa, ja asiakas saa sanottua, että tumma ahdistaa.

Tyypillistä suomalaisuutta on myös se, että tarvitsemme sisustusvalinnoillemme järkiperustelun.

Perusteluksi ei riitä se, että pitää jostakin, vaan muille valinnat selitetään älyllisillä tai historiallisilla tyyliseikoilla.

Jos joku kritisoi sisustusvalintojamme, kiirehdimme vähintään tokaisemaan, että ”tämä on klassikko.”

– Emme uskalla sanoa, että minusta tämä on mahtava. Perusteluksi pitäisi riittää se, että minä pidän tästä, Paananen kertoo.

Kyllästymme nopeasti

Arkuudella on myös vaikutusta sisustusmarkkinoihin.

Kun kukaan ei uskalla tempaista, myös kaupat joutuvat myymään pelkkää valtavirtaa. 90-luvulla tämä tarkoitti pyökkiä, 2000-luvulla tummaa puuta. Nykyään tammi on suosittua.

– Jos nyt yrität löytää jostakin pyökkiä, sitä ei löydy mistään. Kun kaikki menevät samaan suuntaan, tarjonta kapenee.

Samankaltaisuuden toistaminen vaikuttaa Paanasen mukaan negatiivisesti ihmisten makutottumuksiin.

– Kyllästymme trendeihin nopeasti. Kun joku juttu, vaikkapa kiiltävä valkoinen keittiö, on sinulla, siskollasi ja veljen vaimolla, siihen kyllästyy.


Halu seurata laumaa vaikuttaa jopa niinkin pitkälle kuin asuntomarkkinoihin. Koti saatetaan sisustaa oman maun sijaan myyntikuntoon, vaikka asuntoa ei olisi tarkoituskaan myydä lähivuosina.

Paanasen mukaan jotkut uudisasuntoa ostavat eivät uskalla edes valita oman makunsa mukaista lisävaatehuonetta, vaan valitsevat rakennutettavaksi saunan, vaikka eivät sitä tarvitsisi.

– Ihmiset miettivät, että vaikka minä en sitä tarvitse, ehkä se seuraava ostaja tarvitsee. Eikä se edes mene niin. Suomalaiset luulevat edelleen saunomisen olevan tärkeämpää kuin se onkaan. Kerrostalosaunominen on menettänyt suosiotaan, sen sanovat tilastotkin.

Vanhemmat rohkeampia kuin nuoret

Onneksi rohkeus lisääntyy, kun ikää tulee lisää. Paanasen mukaan vanhemmat ihmiset ovat nuoria rohkeampia sisustajia.

– He ovat oivaltaneet, että pelkääminen ja muiden seuraaminen ei johda sen suurempaan onnentunteeseen. Jos ei nyt laula ja lennä, ei laula ja lennä koskaan, mies sanailee.


Unelmien asiakasta kuvaillessa Paananen painottaa samaa sisustusfilosofiaansa.

– Jos saisin valita kahdesta asiakkaasta, jolla toisella on säkillinen rahaa ja toisella säkillinen rohkeutta, valitsisin sen, jolla on säkillinen rohkeutta.

Maksaako rohkeus liikaa?

Mutta entäpä ne, jotka haluaisivat sisustaa kokeilevammin, mutta pelkäävät epäonnistuneiden projektien vievän loputkin vähistä rahoista?

Marko Paanasen mukaan pelaaminen turva-alueella vasta kallista onkin.

– Maalaat valkoisella ja sanot, että tämä on ”ihan kiva”. Sitten olet kuitenkin koko ajan tyytymätön.

Paananen uskoo, ettei turha arkuus tule yhtään sen edullisemmaksi.

Sitä paitsi, aina ei tarvitse ostaa uutta. Antiikkikaupoista voi löytyä halvalla hyvää.

– Ei rohkeilla sisustajilla mene leimallisesti enemmän rahaa sisustamiseen kuin muillakaan, Paananen sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt