Piinaavatko myyrät pihaasi? Näillä kasveilla voit yrittää häätää vihulaisen

rac

Julkaistu:

Myyrät
Istuta pihallesi oikeita kasveja, ja myyrät saattavat pysyä poissa.
Myyrien aiheuttamat tihutyöt ovat tuttuja omakotitalo- ja mökkiasujille.

Eläimet ovat merkittäviä taimituholaisia, jotka voivat aiheuttaa huomattavia tuhoja metsäpuiden taimikossa ja puutarhoissa.

Luonnonvarakeskus Luken mukaan pahimmat tuhot tapahtuvat talvisaikaan.

Ongelmiin voi kuitenkin varautua hyvissä ajoin eri tavoilla.

Perinteinen tapa varautua myyräongelmaan on puutarhaliikkeistä saatava tiheä verkko.

Istuta valkosipulia tai narsisseja

Huvila & Huussi -ohjelman maisemasuunnittelija Eva Wuite osaa vinkata myyrien torjuntaan myös toisen, vähemmän tunnetun tavan.

Yksi näppärä vinkki on istuttaa maahan kasveja, joista myyrä ei pidä, Wuite kertoo.

– Jotkut istuttavat vahvasti tuoksuvia kasveja, valkosipulia, sipulia, samettikukkaa ja niin edelleen.

Kasvien käyttäminen myyrien torjuntaan on tuttua myös Martoille.

Kotitalousneuvojat kertovat, että myyrät eivät pidä narsissin sipuleista. Istuttamalla narsisseja muiden sipulikasvien joukkoon, voi myyriä yrittää hämätä. Varma konsti tämä ei ole, sillä esimerkiksi vesimyyrä on sellainen, että sille tuntuu maistuvan kaikki.
Toimivamman keinon myyrien torjuntaan löytää yleensä parhaiten itse kokeilemalla.

– On olemassa myös loukkuja ja äänikarkottimia. Se on vain kokeilua, sitä ei tiedä, Eva Wuite muistuttaa.

Katso ylhäältä videolta Eva Wuiten vinkit myyrien torjuntaan.

Huvila & Huussia esittävä Nelonen ja Ilta-Sanomat kuuluvat samaan Sanoma-konserniin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt