Vanha valokuva voi olla arvokas – asiantuntija kertoo, mistä kuvista maksetaan jopa tuhansia euroja

Julkaistu:

Valokuvat
Vanha valokuva voi olla arvokas aarre, mutta vain tietyissä tapauksissa.
Vanhojen valokuvien tutkiminen on kiehtovaa, mutta tavallisten ihmisten kuvista maksetaan harvoin suuria summia.

Freelance-kuraattori Johanna Lindforsin mukaan valokuva voi olla tietyissä tapauksissa joidenkin kymmenien eurojen tai muutaman satasen kauppa. Aivan poikkeustapauksissa keräilijät saattavat maksaa valokuvasta jopa tuhansia euroja.

Keräilijöitä kiinnostavia valokuvia ovat esimerkiksi historiallisten henkilöiden kuvat, kuten Venäjän keisarilliset kuvat.

– Romanovien kuvilla on kysyntää ja keräilijöitä, Lindfors vinkkaa.

Harrastajia löytyy myös sotahistoriallisten kuvien, arkkitehtonisten ja kaupunkikohteiden kuvien parista.

Myös muotivalokuvat 60-70-luvuilta kiinnostavat, Lindfors kertoo. Tunnettujen henkilöiden, kuten vaikkapa Marilynin kuvia, näkyy sen sijaan toistaiseksi Suomessa vähän.

– Taidevalokuvista keräilijöitä kiinnostavat esimerkiksi suomalaiset valokuvataiteilijat Caj Bremer ja Stefan Bremer, Lindfors vinkkaa.


Sen sijaan tavallisten ihmisten valokuvista maksetaan harvemmin suuria summia. 1900-luvun alun studiokuva on kyllä viehättävä, mutta ne herättävät harvoin kilpailua, joka takaa kuvalle korkean hinnan.

– Uppo-outojen henkilöiden perhekuvat tuskin kiinnostavat, Lindfors huomauttaa.

Nämä ovat kysytyimmät kysymykset museolla

Kokoelmaintendentti Anni Wallenius Suomen valokuvataiteen museosta on samoilla linjoilla Lindforsin kanssa.

Vanhojen valokuvien keräilykulttuuri ei ole Suomessa kovin vahvaa.

– Keräilijöitä kyllä on, mutta keräilijämarkkinoita ei varsinaisesti ole. Keräilijöiden intressit ovat usein historiallisissa aiheissa tai tietyssä ilmiössä, Wallenius sanoo.

Tavallisia suomalaisia vanhat valokuvat tuntuvat kuitenkin kiinnostavan, jos tarkastellaan pelkästään Suomen valokuvataiteen museon Kysy museolta -palvelua. Sinne tulee paljon valokuviin liittyviä kysymyksiä.

– Suosituin kysymys liittyy valokuvan ajoitukseen. Ihmiset kyselevät, miltä ajalta oman suvun kuva tai kirppislöytö on, keitä kuvissa on, missä kuva on otettu ja kuka on kuvaaja.

Kuvien ajoitukseen liittyvissä kysymyksissä museo osaa auttaa yleensä hyvin. Henkilöiden tunnistamiseen liittyviin kysymyksiin on sen sijaan vaikeampi vastata.


Usein suomalaiset alkavat ihmetellä kuviin liittyviä yksityiskohtia esimerkiksi sukututkimuksen yhteydessä.

Erikoisuuksia tulee harvemmin vastaan, mutta sellaisia tilanteitakin on tullut vastaan, että kysyjä ei ole tunnistanut hyvin vanhaa ja harvinaista valokuvatyyppiä, mutta asiantuntija on osannut kertoa kuvasta paljonkin.

– Näissä tilanteissa kerromme tietysti, mistä on kysymys ja miten valokuvaa kannattaa säilyttää niin, että se säilyy hyvänä. Museo ottaa myös mielellään vastaan lahjoituksia, jos kuvasta haluaa luopua.

Näin kauppaat valokuvia

Entäpä ne arvokkaimmat kuvat, jopa tuhansiin euroihin nousevat harvinaisuudet?

– Keisarilliset kuvat saattavat maksaa paljonkin, samoin taidevalokuvat ja sotahistorialliset kuvat, Johanna Lindfors kertoo.

Jos kotoa löytyy kyseisiä kuvia, kannattaa ne viedä huutokauppaan arvioitavaksi. Suomessa esimerkiksi militariamyynteihin on erikoistunut erityisesti Hagelstamin huutokauppa.

– Harrastajasivustoja löytyy myös keisarillisista kuvista. Kannattaa seurata vaikkapa amerikkalaisen Bob Atchinsonin Alexanderpalace.org-sivustoa, josta löytää asiasta kiinnostuneita. Muuten luottaisin vakavamaineisiin huutokauppataloihin; aarteesta riippuen myös vaikkapa Sotheby’siin ja Christiesiin, Lindfors vinkkaa.

Valokuvien kauppaaminen netissä on sekin mahdollista. Ostajan roolissa kannattaa varmistaa, että myyjätaho on luotettava.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt