Anni palasi pahaa aavistamatta mökilleen vuokralaisten lähdettyä – vastassa oli karu näky, mutta pahin pommi odotti huussissa

Julkaistu:

Mökki
Anni ei kokemuksiensa jälkeen aio enää koskaan vuokrata kesämökkiään tuntemattomille.
Kesän aikana moni lisätuloja kaipaava suomalainen laittaa kesämökkinsä vuokralle. Erityisesti juhannuksen aikaan mökit ympäri Suomen täyttyvät idylliseen maisemaan kaipaavista mökkivuokralaisista.

Ruokolahdella sijaitsevan kesämökin omistaja Anni (nimi muutettu) on yksi mökkinsä vuokralle laittaneista. Annin kokemus ei kuitenkaan ole positiivinen.

Anni kertoo vuokranneensa kesämökkiään muutaman kesän ajan noin viitisen vuotta sitten. Anni muistelee osan vuokralaisista olleen oikein moitteettomia, mutta joukkoon mahtui myös kauhujen mökkivuokralaisia.

– Helsingistä saapuneet vuokralaiset sytyttivät nuotion tulipaikan ulkopuolelle, vaikka oli todella kuivaa ja metsäpalovaroitus oli voimassa. He kantoivat muovituolit tekemänsä nuotion läheisyyteen ja tuolien punokset sulivat.

Lisäksi vuokralaiset jättivät mökin siivottomaan kuntoon, eivätkä olleet innokkaita maksamaan vuokranantajalle siivousmaksua.

– Vaati hieman työtä, että saimme heidät maksamaan sovitun siivouskorvauksen.

Anni uskoo, että osasyynä vuokralaisten käytökseen oli kaupunkilaisuus.

– Tuli semmoinen olo, että he eivät mökillä kauheasti ole olleet. Heillä ei ollut taitoja, joita mökillä tarvitsee.

”Ei enää ikinä vuokralaisia mökille”

Annilla on kokemuksia myös varastelevista vuokralaisista.

– Itänaapurista saapuneiden vuokraajien mukaan lähti astioita. Onneksi ”Arabiat” olin poistanut mökiltä. He olivat myös ”järjestelleet” mökin uudelleen. Muun muassa huonekaluja oli kannettu ulos terassille. Ulkohuussiin ei oltu laitettu koko viikkoon kuiviketta ja haju huussissa oli aivan järkyttävä. Siivotonta väkeä olivat muutenkin, Anni listaa.

Kokemus sai Annin tekemään topakan päätöksen.

– Se olikin sitten viimeinen kesä, kun mökkimme oli vuokralla. Ei enää ikinä vuokralaisia mökille.

Anni haluaa varoittaa myös muita mökkejään vuokraavia suomalaisia.

– Kannattaako sitä omaa mökkiä oikeasti antaa kenen tahansa käsiin muutaman satasen takia?

Kauhukertomuksia riittää

Kerroimme viime viikolla, kuinka Sanna-Kaisa Kuparisen kauniisti sisustama vuokramökki joutui varkaan kynsiin kevään aikana.

Kuparinen oli vuokrannut mökin äidille lapsineen vain huomatakseen vierailun jälkeen, että perheen mukaan oli lähtenyt yhtä sun toista kodin tavaraa.
Kuparinen ja Anni eivät ole ikävien kokemuksiensa kanssa yksin. Ilta-Sanomien lukijat kirjoittavat kommenttiosioon varsin samantyylisiä kokemuksia.

– Vuokrattiin perheen loma-asuntoa Lapissa yksi kausi ja se riitti. Astioita hajotettiin, paistinpannuja pilattiin ja kattiloita poltettiin pohjaan. Tämä loppui sitten alkuunsa. Olisi luullut yli 3000 euroa viikossa maksavien olevan vähintäänkin täysjärkisiä. Omat kamat oli onneksi lukituissa kaapeissa, nimimerkki Garyplayer kirjoittaa.

– No näitähän sattuu! Ei onneksi kovin usein. Olen vuokrannut loma-asuntoja Portugalissa useita vuosia. Juuri viime viikolla sattui tapahtuma suomalaisten vieraiden kanssa. WC oli tukittu kiellosta huolimatta erilaisella paperitavaralla. Koko asunto jätettiin siivottomaan kuntoon, tavaroita rikki ja osin tuhottuna, asunnossa ylimääräisiä vieraita jne. Viestiin korjauslaskusta ei vastata. Tässä tapauksessa on kyllä nimi tiedossa, pian ehkä useampienkin kuin minun, nimimerkki Mummon mökki puolestaan kertoo.

Palautetta eniten siivottomuudesta

Lomarenkaan liiketoimintajohtaja Juha Purhonen kertoo, että ikävien mökkivuokralaisten tuhot ovat Lomarenkaalla yksittäistapauksia. Lomarenkaan saama palaute liittyy enimmäkseen mökkivuokralaisten siivoustapoihin, erityisesti juhlien jälkeen.

– Sekä mökin omistajalta että vuokralaisilta tulee vuodesta toiseen eniten palautetta mökin siisteydestä. Ihmisten siivouskäsitykset ovat hyvin erilaisia. Vuokralainen saattaa siivota mielestään hyvin, mutta siivouksen jälki ei aina tyydytä omistajaa. Joskus omistajan siivoaminen ei taas tyydytä vuokralaista.

Purhonen kertoo Lomarenkaan valvovan siivousmaksun maksamista.

– Aika hyvin asiakkaat loppupeleissä tunnustavat tekojaan ja sitä, että siivous on saattanut jäädä kiireessä.

Purhonen muistuttaa, että mökin tekniikkaa ja muuta irtaimistoa voi hajota myös vahingossa.

– Se on inhimillistä. Niistä pyritään neuvottelemaan molemmille osapuolille sopiva lopputulos.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt