Näin halvalla voit saada vuokramökin viikonlopuksi – 5 eri hintaluokkaa, kuvat kertovat niiden erot

Julkaistu:

Mökit
Hankkisiko täysin varustellun luksusmökin vai perinteisen järvenrantamökin ilman mukavuuksia? Kokosimme yhteen kesän vuokramökkien tarjontaa.
Kesä on vihdoin täällä.

Jos omaa mökkiä ei ole, kesäpaikan vuokraaminen loman ajaksi on hyvä vaihtoehto. Vuokraajan ei tarvitse kärsiä kunnostusvastuusta tai viettää koko lomaa kuin työleirillä. Kunhan ottaa rennosti ja keskittyy nauttimaan olennaiseen.

Suomalaisia mökkivuokrausfoorumeita ovat muun muassa Lomarengas, Gofinland ja Nettimökki. Kesäpaikkoja voi vuokrata myös Airbnb:n kautta. Jotkut perustavat vuokramökilleen Facebook-sivut, joten myös sosiaalisen median tarjontaa kannattaa pitää silmällä.
Lomarenkaan liiketoimintajohtaja Juha Purhonen kertoo tiedotteessa, että halvimmillaan kuuden hengen vuokramökin saa viikoksi 300 eurolla. Eniten kysyntää on kuitenkin mukavuuksin varustellulla kahden makuuhuoneen vuokramökillä, joka maksaa keskimäärin 600 euroa viikossa.

Kesäpaikan voi vuokrata toki myös lyhyemmäksi aikaa.

– Trendinä on, että lomaa ei enää vietetä viikon pätkissä, vaan ollaan muutama päivä tuolla ja toinen täällä, Purhonen kertoo tiedotteessa.

Kokosimme yhteen viikonloppuvuokraukseen soveltuvaa vuokramökkitarjontaa*. Tällaisia vaihtoehtoja on tarjolla eri budjetteille:

1. Hirsimökki Saimaan rannalla, Viikonloppu 160–465 euroa


Perinteinen Suomi-unelma sijaitsee Saimaan rannalla. Tämä vuokramökki soveltuu enintään viiden hengen majoituskohteeksi.

2. Hirsimökki Jämsässä, viikonloppu 259–530 euroa


Tämä uudehko hirsimökki sijaitsee Jämsässä. Vuokraajien käytössä on muun muassa hiekkaranta, laituri ja vene. Mökiltä on lyhyt matka taide-elämyksistään tunnettuun Mänttä-Vilppulaan.

3. Vuokramökki Savonlinnassa, viikonloppu 319–609 euroa


Tässä kesäpaikassa riittää tilaa isommallekin porukalle. 90 neliön kesämökki aittoineen ja pihapiireineen sijaitsee Savonlinnassa.

4. Huvila Mikkelistä, viikonloppu 416–953 euroa


Hankkisiko sittenkin vuokrakohteeksi oikean huvilan? Sellainen löytyy Mikkelistä. Tilaa ja tyyliä riittää.

5. Luksusvilla Hämeenlinnassa, viikonloppu 549–1 195 euroa


Tämä jyhkeä huvila sijaitsee Hämeenlinnassa ja siitä on suora näkymä Iso-Roine-järvelle. 110-neliöinen villa on rakennettu vuonna 2014.

Kohteet poimittu Lomarenkaan sivuilta 5.6.

Kolmannes vuokramökkien asiakkaista tulee ulkomailta

Vuokramökkien taso ja varustelu vaihtelee Suomessa paljon, kertoo tiedotteessa Lomarengas.

– Siinä missä yhdelle kelpaa halpa erämökki, jossa saa vain katon pään päälle ja pöydän aamiaista varten, haluaa toinen kaiken viimeisen päälle, kertoo Purhonen.

Kolmannes suomalaisten vuokramökkien asiakkaista tulee ulkomailta. Suurin ryhmä ovat venäläiset, mutta melkein yhtä paljon asiakkaita tulee Saksasta, Ruotsista, Iso-Britanniasta ja Sveitsistä. Siinä missä kotimainen perhe viipyy mökillä keskimäärin viisi vuorokautta, vuokraavat ulkomaalaiset mökkinsä yleensä viikoksi tai kahdeksi.

Suomalaisilla välityspalveluilla on listoillaan noin 12 000 vuokramökkiä. Tilastokeskuksen maaliskuussa 2019 julkaiseman selvityksen mukaan näillä vuokramökeillä kertyi viime vuonna 2,5 miljoonaa yöpymistä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt