Huomasitko uudistuksen verokortissa? Ikävä yllätys voi vaania vuoden lopussa

Julkaistu:

Me Naiset
Verokortti uudistui vuoden alussa. Jo nyt alkuvuodesta kannattaa olla asian suhteen hereillä, jotta koko vuoden verotus menisi nappiin.
Uudessa verokortissa on yksi tuloraja koko vuodelle, ja sama verokortti käy kaikille työnantajille. Verottaja on onnistunut tekemään muutoksen, joka yksinkertaistaa monimutkaiselta tuntunutta verojen laskentaa.

Suurin muutos on se, että verokortille ei voi enää valita kuukausikohtaista tulorajaa, vaan käytössä on automaattisesti yksi koko vuoden tuloraja.

Aikaisemmin verokorteilla olleet vaihtoehdot A ja B ovat siis poistuneet. Verotus menee perusprosentilla tähän vuositulorajaan asti ja sen jälkeen kaikki ansiot verotetaan lisäprosentin mukaisesti.

Jos esimerkiksi puolessa välissä vuotta alkaa näyttää siltä, että tuloraja ylittyy, kannattaa tilata uusi verokortti isommalla tulorajalla. Muuten lisäprosentti haukkaa loppuvuodesta ison osan palkasta.

Palvelut yhä enemmän verkkoon

Työnantajalle toimitettavan verokortin ei tarvitse enää olla se visusti varjeltu alkuperäinen verokortti, joka kolahtaa postiluukusta. Kortin saa nykyään tilattua myös sähköisesti OmaVero-palvelusta.

Palvelusta saat tilattua verokortin kotiin tai ladattua sen pdf-muodossa. Työnantajalle riittää kortista kopiokin, ja saman kortin voi antaa useammalle työnantajalle.

Verokorttia ei välttämättä tarvitse toimittaa ollenkaan työnantajalle, vaan verottaja lähettää vuoden vaihteessa työsuhteessa olevien henkilöiden verotiedot palkanlaskentaan. Jos työsuhde alkaa myöhemmin vuoden aikana, verokortti pitää edelleen toimittaa.

Ei enää joulurahaa veronpalautuksista

Joulurahaa ei enää kannata odottaa veronpalautuksista, mutta tämä johtuu vain siitä seikasta, että palautukset maksetaan jo elokuussa! Eli mahdolliset veronpalautukset voikin laskea jo kesän budjettiin mukaan. Ikävä kyllä myös ne mätkyt löytävät myös perille jo elokuussa.

Tämä juttu on julkaistu alun perin menaiset.fi-sivustolla. Lue alkuperäinen juttu tästä.

Lue myös:

Tiedätkö, mitä 2000, 3000 tai 5000 euron palkasta jää käteen? Taulukko näyttää, mitä eri tuloista oikeasti tipahtaa tilille

Palkka tuli, 1763 € meni – mihin Sannan rahat kuluvat? Katso sairaanhoitajan kauppakuitit yhdeltä viikolta

Tiesitkö jo näistä veroista? Valtio ohjailee kaikessa hiljaisuudessa sitä, miten käytämme rahaa

Kuinka paljon palkkaa maksaisit kirurgille tai siivoojalle? Testi osoittaa, osuuko mielipiteesi yhteen muiden suomalaisten kanssa

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt