Tässä ovat Suomen kalleimmat myynnissä olevat asunnot: ”Tavallisilla palkkatöillä näitä asuntoja ei osteta”

Julkaistu:

Suomen kalleimmat
Välittäjän mukaan arvoasunnon tärkein ominaisuus on sijainti.
Ne sijaitsevat useimmiten Helsingissä, meren rannalla ja ovat valtavan kokoisia.

Kulosaaren, Kuusisaaren tai Lauttasaaren kaltaisilla arvoalueilla sijaitsevat luksusasunnot herättävät tavallisessa palkansaajassa kysymyksen: kuka kumma näin upeissa kodeissa saa asua?

Suurin osa Suomen kalleimmista asunnoista sijaitsee pääkaupungissa, mutta on listalle päässyt muutamia kohteita myös lähikaupungeista, kuten Espoosta tai Porvoosta.

Sijainti onkin arvoasuntoa kaupatessa tärkein hintaa nostava tekijä.

– 150 neliön jugendlinna maksaa Etelä-Helsingissä automaattisesti yli miljoona euroa, kun taas vaikkapa putkiremontoiduissa kohteissa Kotkassa neliöhinta on tuhat euroa ja ylöspäin, BO LKV:n kiinteistönvälittäjä, itsekin ensimmäisen miljoona-asunnon kauppansa vastikään tehnyt Roni Arvonen kertoo Ilta-Sanomille.

Arvoasunnosta tekee arvoasunnon paitsi koko, käytetyt materiaalit tai tunnettu suunnittelija, myös tunne, että ostaja on saamassa käsiinsä jotakin tavallisuudesta poikkeavaa.

– Postinumero, pohjaratkaisu, näköalat... kaikki sellainen, jolla saa nostatettua kohteen statusta, Arvonen luettelee.

Hinnoittelu enemmän taidetta kuin tiedettä

Mitä kalliimmasta asunnosta on kysymys, sitä vähemmän potentiaalista ostajakuntaa on tarjolla. Myyntiajat ovat arvoasunnoissa siis pitkiä, mutta muuten kaupanteko ei juurikaan eroa tavallisesta asuntokaupasta.

Aiemmin Ilta-Sanomille haastattelun antanut, miljoona-asuntojen välitykseen erikoistunut kiinteistönvälittäjä Sebastian Rostedt Kahdeksas päivä Oy:sta kuvaili, että asunnon ostamisessa pätevät samat lait, oli kyseessä sitten miljoonan asunto tai muutaman kymmenen tuhannen euron huoneisto.

Tunne näyttelee tärkeää roolia, kun valitsemme kotia itsellemme.

– Yksi kalleimmista huoneistoista, jonka olen välittänyt, oli saneerauksen alla oleva arvoasunto. Kun ostajaehdokas saapui katsomaan sitä, koko asunto oli sisältä purettu ja ikkunat olivat yhä teipattuina. Ostopäätös syntyi siitä huolimatta kymmenessä minuutissa, Rostedt kommentoi.

Roni Arvosen mukaan arvoasuntojen joukossa on kuitenkin tavallista enemmän niitä, jotka tekevät ostopäätöksen erittäin analyyttisesti.

– Kun miljoona-asuntoja myydään, saa olla tekemisissä todella fiksujen ihmisten kanssa. Ratkaisut, joilla ostaja tukee hintapäätöstään, tehdään joskus Excel-taulukko kädessä, Arvonen kuvailee.

Myyjän kannalta arvoasunnon välittäminen merkitsee tavallista monimutkaisempaa hinnoittelupolitiikkaa.

– Hinnoittelu on enemmän taidetta kuin tiedettä ja vaatii kokonaisuuksien hahmottamista sekä paljon kauppoja alle, Arvonen kuvailee.

Entäpä ostajakunta sitten. Kuka Suomen kalleimmissa asunnoissa asuu?

– Yrittäjät, sijoittajat, perinnönsaajat. Tavallisilla palkkatöillä, huippupörssijohtajia lukuun ottamatta, ei oikein näitä asuntoja osteta, Arvonen tietää.

Suomen kalleimmista asunnoista kirjoitti ensimmäisenä Helsingin Sanomat.

Suomen kymmenen kalleinta myynnissä olevaa asuntoa Etuoven ja Oikotien mukaan:

1. Helsingin Lauttasaari, 7 200 000 euroa


Lauttasaaressa sijaitsevassa omakotitalossa on 590 neliötä ja sen neliöhinta on 12 203 euroa. Talo on arkkitehti Viljo Revellin suunnittelema.

2. Helsingin Kulosaari, 6 200 000 euroa


Kulosaaressa sijaitsevassa omakotitalossa on 411 neliötä. Neliöhinta on 15 085 euroa. Asunnosta on näköala suoraan merelle.

3. Helsingin Kuusisaari, 5 000 000 euroa


Kuusisaaressa sijaitsevaa arvoasuntoa kuvaillaan koruttoman tyylikkääksi. Neliöitä on 347, neliöhinta on 14 409 euroa.

4. Helsingin Kaskisaari, 4 480 000 euroa


Kaskisaaressa sijaitsevassa arvoasunnossa on oma ranta. Sijainti on komea, sillä talo sijaitsee suojaisessa sisälahdessa.

Neliöitä on 375, neliöhinta on 11 947 euroa.

5. Helsingin Kaskisaari, 3 980 000 euroa


Kaskisaaressa sijaitsee myös Suomen viidenneksi kallein asunto. 417-neliöinen asunto sijaitsee meren rannalla. Neliöhinta on 9 544 euroa.

6. Espoon Suvisaaristo, 3 850 000 euroa



Ensimmäinen Helsingin ulkopuolella sijaitseva arvoasunto sijaitsee Espoon Suvisaaristossa. Talo on rakennettu vuonna 2012. Neliöitä on 402, neliöhinta on 9 577 euroa.

7. Kittilän Levi, 3 690 000 euroa


Seuraavaksi listalla mennäänkin paljon pohjoisemmaksi.

Levin Kittilässä sijaitseva luksusmökki on saanut lempinimen Levin laadukkain loma-asunto. Suomalaisuutta huokuvassa huvilassa on 686 neliötä.

8. Helsingin Kulosaari, 3 570 000 euroa




Kulosaaressa sijaitsee tämä arkkitehti Kirsti Sivénin suunnittelema ja Asko Takalan rakennuttama graniittilinna, jossa on 414 neliötä. Neliöhinta on 8 623 euroa.

9. Helsingin Kuusisaari, 3 500 000 euroa




Kuusisaaren luksusasunnolla on hintaa 3,5 miljoonaa euroa ja neliöitä 365. Neliöhinta merenrantakohteessa on 9 589 euroa.

10. Porvoon Tolkkinen, 3 500 000 euroa





Vuonna 1958 rakennettu Villa Hellberg sijaitsee Porvoossa, puistomaisella alueella Mustijoen varrella. Neliöitä on 669, neliöhinta on 5 232 euroa.

Tiedot on kerätty Oikotieltä 7. toukokuuta. Oikotie ja Ilta-Sanomat kuuluvat samaan Sanoma-konserniin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt