Haaveiletko piharemontista? 4 ihanaa esimerkkiä ja näin paljon ne maksavat - Asuminen - Ilta-Sanomat

Haaveiletko piharemontista? 4 ihanaa esimerkkiä ja näin paljon ne maksavat

Piharemonttiin varattavasta budjetista työn osuus on noin 30–50 prosenttia. Pääkaupunkiseudulla tämä tarkoittaa, että uusi omakotitalopiha teetettynä maksaa noin 50000 euroa, muualla Suomessa noin 30000 euroa, asiantuntija kertoo.

Julkaistu: 13.4.2019 11:17

Suomalaiset haaveilevat helppohoitoisesta pihasta vesielementein.

Mikä on Suomen suosituin harrastus?

Vastausta ei tarvitse lähteä etsimään kuntosaleilta tai konserttisaleilta saakka, sillä oman pihan laittaminen ja puutarhanhoito ovat kirineet suosiossa maan suosituimpien harrastusten joukkoon.

Puutarhanhoitoa harrastaa jossakin muodossa suomalaisista jopa 70 prosenttia, ja suosio on kasvanut entisestään.

TNS Kantarin tekemän tutkimuksen mukaan kiinnostus puutarhaviljelyyn on kasvanut eniten alle 35-vuotiailla. Suhteessa kiinnostus kasvoi viime vuonna eniten miesten parissa.

Lapsiperheen ideapuutarha on suunniteltu pikkulapsielämänvaiheeseen. Hinta-arvio materiaaleille 11 386 euroa ja työlle 5 750 euroa.*

Näin paljon piha maksaa

Puutarhanhoidossa viehättää oma aika, luonnonmukaisuus ja kiinnostus ympäristöä vaaliviin ratkaisuihin.

Moni haluaa omasta puutarhasta ravintoa ruokapöytään, toiset haaveilevat valtavista, viidakkomaisesti kasvavista kasveista.

Rakkausretriitti-ideapiha tarjoaa mahdollisuuden hiljentymiseen ja lepoon. Peruselementit vesi, ilma, tuli ja maa ovat kaikki läsnä. Hinta-arvio materiaaleille 26 366 euroa ja työlle 6 000 euroa.*

Unelmia on monenlaisia, mutta suomalaisia yhdistää halu helppohoitoiseen pihaan, kertoo suunnitteluhortonomi (YAMK) Tanja Nieminen.

– Haluamme pihan, jossa yhdistyy arki ja vapaa-aika. Veden läheisyys on plussaa, Nieminen kertoo.

Niemisen mukaan suomalaisten ihannepihassa on perinteisesti ollut isot ja selkeät oleskelualueet sekä paljon ikivihreää kasvillisuutta. Moni haluaa pihalleen hedelmäpuita ja kukkivia koristepensaita, mutta ei liikaa hoidettavaa.

– Sisääntulokivetys sekä korotetut istutusaltaat miellyttävät. Nurmikkoa pelailuun toivotaan usein, Nieminen sanoo.

Cityeko-ideapuutarha tavoittelee ympäristötietoisen asukkaan unelmaa. Esim. kattovedet kierrätetään tässä pihassa lammen kautta kasteluun. Pihalta löytyy myös baari, jossa smoothie valmistuu pihan raaka-aineista. Hinta-arvio materiaaleille 12 045 euroa ja työlle 8 250 euroa.*

Piharemonttiin varattavasta budjetista työn osuus on noin 30–50 prosenttia. Pääkaupunkiseudulla tämä tarkoittaa, että uusi omakotitalopiha teetettynä maksaa noin 50 000 euroa, muualla Suomessa noin 30 000 euroa.

Jos rahaa on rajallisesti, voi puutarhan ilmettä kohottaa valtavasti huolellisella pihasiivouksella.

– Hyvä piha on toimiva ja helppohoitoinen, ja siitä saa hyvää mieltä ja energiaa, Nieminen muistuttaa.

Modernin koiraperheen pihassa perheen nelijalkainenkin viihtyy: pihalta löytyvät muun muassa treenialue, koiravessa ja tassujenhuuhteluallas. Hinta-arvio materiaaleille 12 285 euroa ja työlle 5 750 euroa.*

Osittainen lähde: Puutarhaliiton tiedote*Kaikkien Ideapuutarhan pihojen suunnittelusta vastasi Puutarhaetsivät Oy, rakentamisesta Rainset Oy yhdessä Omnian opiskelijoiden sekä Lyhty ry:n työpajalaisten ja Messukeskuksen kanssa.

  1. Kitke perennapenkit ja poista kuolleet ja ylikasvaneet kasvinosat.

  2. Istuta iloisia ja värikkäitä kukkia ruukkuihin.

  3. Haravoi pudonneet lehdet ja roskat.

  4. Harjaa terassi puhtaaksi ja haravoi sora-alueet. Saumaa betonikiveys uudelleen, se raikastaa kivetyksen.

  5. Leikkaa nurmikko.

  6. Poista pihasta risuisen näköiset pensaat sekä ylimääräiset tavarat.

  7. Järjestä puutarhakalusteet ryhmiksi ja somista ne tyynyillä ja peitoilla.

  8. Viimeisenä tarkista, että sisääntulo on kutsuva.

Vinkit antoi Ilta-Sanomille suunnitteluhortonomi Tanja Nieminen.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?