Siivousguru Marie Kondon 4 rutiinia, joiden avulla koti pysyy aina siistinä

Julkaistu:

Siivous
Marie Kondo luottaa kodin järjestelyssä muun muassa erilaisiin säilytysrasioihin ja -pussukoihin.
Siivousguruksi, järjestelyn ihmenaiseksi ja Konmari-ideologian äidiksi ristitty Marie Kondo on jälleen ajankohtaisempi kuin aikoihin.

Parhaillaan Kondo nähdään suositussa Netflix-sarjassa Tidying Up With Marie Kondo.

Nyt Kondo paljastaa Daily Mailille ja Peoplelle neljä siivousrutiiniaan, joilla hän saa kotinsa pysymään ihailtavassa kunnossa päivästä toiseen.

1. Vaihda kengät sisäjalkineisiin

Marie Kondon ensimmäinen siivousrutiini ei tuo suomalaisille paljonkaan uutta. Ulkomailla on nimittäin totuttu pitämään ulkokenkiä sisälläkin. Ilmankos imuroitavaa riittää!

Marie Kondo muistuttaa, että kengät tulisi pyyhkiä aina huolellisesti heti kotiin palatessaan. Tämän lisäksi ulkokengät tulisi vaihtaa sisäjalkineisiin kotiin tultaessa.

Suomi-versiossa kuljetaan tietenkin sukkasillaan. Ja siisti koti kiittää.

2. Käsilaukut kuntoon

Käsilaukusta muotoutuu kiireisessä arjessa helposti eräänlainen pienen kokoluokan kaatopaikka. Täyteen ahdetusta käsilaukusta on lisäksi vaikea löytää mitään.

Marie Kondo ratkaisee ongelman seuraavalla tavalla: hän pitää laukun sisällä erillisiä pusseja ja laukkuja, joiden avulla tavarat saa eroteltua kätevästi toisistaan.


Myös laukun järjestykseen kannattaa satsata. Marie Kondo suosii tapaa, jossa tavarat lajitellaan pystysuoraan.

Se muistuttaa Marie Kondon vinkkiä vaatekaapin järjestämisestä. Siinä vaatteet viikataan pystyyn, pieneksi palikaksi rinnakkain, ei päällekkäin

3. Jääkaapissakin järjestellään

Marie Kondon järjestelyinto ulottuu aina jääkaappiin asti.

Sielläkin hän suosii erilaisia säilytysrasioita.

Sen sijaan, että levittelisit ruokatarvikkeet sinne tänne, pakkaa ruoat säilytysrasioihin ja lajittele ne pystysuoraan jääkaappiin. Käytä säilytysrasioita, vaikka käyttäisitkin jääkaapin lokerikkoja.

4. Pesuaineet lavuaarin alle

Pesuainepulloista valuu usein pesuainetta lattialle. Tämä on paitsi siivouspulma myös turvallisuusriski. Liukkaalla lattialla voi kaatua kumoon.

Marie Kondo kerää shampoo- ja hiustenhoitoainepullot joka käytön jälkeen pois suihkusta ja vie ne käsienpesualtaan alla sijaitsevaan koriin.

Estät mikrobien kasvun, kun muistat kuivata shampoo- ja hiustenhoitoainepullot ennen koriin laittamista.

Kuka Marie Kondo?

Siivousguruksi nimetty Marie Kondo pompsahti julkisuuteen Suomessa vuonna 2015 julkaistun kirjansa, KonMari – Siivouksen elämänmullistava taika yhteydessä. Vuonna 2016 julkaistiin Kondon toinen kirja KonMari: iloa säkenäivä järjestys.

KonMari-metodin ajatuksena on, että elämässä alkaa uusi vaihe, kun luopuu tavaroista, jotka eivät tuota iloa.

Kun kerran järjestää kodin perusteellisesti ja yhtäjaksoisesti, pystyy pitämään huoneet aina siisteinä, vaikka olisi luonteeltaan kuinka saamaton ja siivoton tahansa.

Vuonna 2019 Marie Kondo on jälleen ajankohtainen, sillä Netflixissä esitetään naisen suosioon noussutta sarjaa Tidying Up with Marie Kondo. Sarjassa Kondo vierailee ihmisten luona järjestämässä heidän kotejaan uuteen uskoon.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt