Tuleeko makuuhuoneen ovi todella sulkea yöksi? Asiantuntija kertoo

Julkaistu:

Asuminen
Kysyimme asiantuntijalta, mikä on paras tapa varautua yölliseen tulipaloon.
Yhdysvalloissa on viime kuukausina saattanut törmätä kampanjaan, joka muistuttaa ihmisiä paloturvallisuuteen liittyvistä riskeistä.

Kampanja muistuttaa, että moni nukkuu makuuhuoneen ovi auki, vaikka paloturvallisuussyistä olisi syytä tehdä toisin. Jos makuuhuoneen oven sulkee yön ajaksi, mahdollisen tulipalon syttyessä myrkkykaasujen ja liekkien leviäminen nukkumatiloihin vaikeutuu, jos tulipalo syttyy muualla.

Näin ihmisille jää aikaa paeta paloa vaikkapa ikkunan kautta.

Ohjeistukset Suomessa eroavat

Kampanjan ohje kuulostaa hieman hankalalta, jos on tottunut nauttimaan öisin esteettömästä kulusta vaikkapa kylpyhuoneeseen.

Sitä paitsi on ilman liikkuvuuden kannalta mukavaa, että ovia pitää auki.

Kysyimme Suomen Pelastusalan Keskusjärjestöltä, päteekö ohje myös Suomen oloihin.

Johtava turvallisuusasiantuntija Ilpo Leino, tuleeko makuuhuoneen ovi sulkea yöksi paloturvallisuussyistä?

Ilpo Leino ei tunne Yhdysvaltojen palovaroitinsuosituksia, mutta epäilee, että Yhdysvaltojen ohje saattaa johtua maan erilaisista palovaroitinkäytännöistä.

– Me Suomessa lähdemme vaatimuksesta, että palovaroittimia tulee olla jokaisessa kerroksessa vähintään yksi per alkava 60 neliötä. Tämän lisäksi suosittelemme, että palovaroitin tulisi löytyä jokaisesta makuuhuoneesta ja ulosvievältä reitiltä, Leino selittää.


Suomessa paloturvallisuusviranomaiset eivät siis ohjeista, että makuuhuoneen ovi tulisi sulkea yön ajaksi.

Ajatuksena on, että palo tulisi havaita nopeasti, sillä palovaroittimia tulisi olla kodissa riittävästi.

– Vaikka yksi palovaroitin olisikin toimimaton, vaaraa siitä että tulipaloa ei havaita, ei pitäisi näin olla.

Leinon mukaan ovien sulkemisesta on toki apua tilanteissa, joissa tulipalo on syttynyt muualla ja halutaan estää sen leviäminen.

Jos aikaa siis on, ovia voi tulipalon alettua sulkea samalla, kun poistuu rakennuksesta.

Palovaroitin on pakollinen

Etkö muista, miten ohjeistus palovaroittimista kokonaisuudessaan kuuluu?

Ensinnäkin, palovaroitin on ollut kodeissa ja muissa asuinrakennuksissa pakollinen vuodesta 2000 lähtien.

Niitä tulee olla lain mukaan vähintään yksi kappale asunnon jokaista 60 neliömetriä kohti, ja jokaisessa kerroksessa tulee olla oma palovaroitin. Lisäksi on suositeltavaa, että varoitin löytyy jokaisesta huoneesta, jossa nukutaan.

Palovaroitin tulisi vaihtaa uuteen 5–10 vuoden välein.

Ja vielä:

Palovaroittimen toimivuus tulisi testata säännöllisesti ja varsinkin, jos on ollut pidempään pois kodista.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt