Siivooja-Tuula on Tuurin kyläkaupan ilopilleri – kertoo nyt siivousvinkkinsä ja kuinka hän opastaa Vesa Keskistä

Julkaistu:

Siivousala
Tuurin kyläkaupan siivooja Tuula haluaa nostaa ammattinsa mainetta. Tuulan oma elämä toimii kannustavana esimerkkinä. ”Kyläkauppa on koko elämäni”, nainen kertoo.
Iloinen ja aurinkoinen.

Näillä sanoilla Tuuri- ja Tuurin kyläkauppa ja kesäapulaiset -sarjoista tuttua siivooja-Tuulaa usein kuvaillaan.

Positiivisen elämänasenteen sanansaattaja on sitä mieltä, että elämä antaa paljon takaisin, kunhan siihen vain asennoituu oikein.

Parhaillaan Tuulan asenteesta on apua, sillä hän toimii Beauty Cleaner -kilpailun keulahahmona. Siivousalan kasvoja esille nostava kilpailu haluaa kohentaa puhdistusalan mainetta ja lisätä alalle työllistymistä ja työllistämistä. Kilpailun finaali käydään maaliskuussa Tuurin kyläkaupassa.

Ilta-Sanomat on kertonut siivousalan haasteista aiemmin.

Yritysten ongelmana on ollut löytää alalle motivoituneita työntekijöitä.

Toisaalta ala on kärsinyt työehtoihin liittyvistä epäselvyyksistä, kuten palkkaukseen ja työaikoihin liittyvistä ongelmista.

”Kyläkauppa on koko elämäni”

Tuurin kyläkaupassa siivoojana työskentelevä Tuula ei kehuja säästele, kun hän kehuu omaa työpaikkaansa.

Tuurissa yhteishenki on niin hyvä, että työ ei todellakaan ole välttämätön paha, vaan elämää ylläpitävä voima. Tänäkin aamuna Tuula on saapunut työpaikalleen hyvissä ajoin, puoli tuntia ennen varsinaisen työajan alkua.

– Kyläkauppa on koko elämäni, Tuula sanoo.

15 vuotta Tuurissa työskennellyt Tuula kertoo, että alan käytännöt ovat muuttuneet paljon viime vuosina. Työn raskautta on vähentänyt kätevien apuvälineiden käyttö. Myös alan koulutusta on lisätty.


Tv-tähden perään kysellään infotiskillä

Tuulan arjessa työhyvinvointia lisäävät etenkin työkaverit ja asiakkaat. Tosi-tv-tähdestä on tullut paikallinen julkkis, jonka perään kysellään infotiskillä. Moni nykii hihasta myös Tuurin käytävillä.

Ja Tuulalla on aina aikaa jutella.

– Asiakkaiden opastaminen on ihanin osa työtäni.

Työpäivän tehtävät ovat niin monipuolisia, että Tuulaan voi törmätä oikeastaan missä vain. Mukana kulkeva työpuhelin ja siihen tulevat soitot määräävät, minne seuraavaksi mennään.

Toisinaan Tuurin käytävillä törmää myös Vesa Keskiseen.

Tuulan mukaan palavereista ja tapaamisista toiseen kulkeva Keskinen on kiireinen mies, mutta kun hän saapuu kaupalle, on hänellä aikaa vaihtaa ajatuksia työntekijöiden kanssa.

– Hän muistaa aina kysyä, onko kaikki hyvin. Minä puolestani huikkaan, että muista sinäkin levätä välillä. Kyläkaupalla kaikki ovat kuin samaa perhettä.

Siivousala kaipaa maineenkohennusta

Tuula kokee ammattiylpeyttä työstään ja toivoo, että alalla työskentelevät kokisivat samoin.

– Siivousalaa on vaivannut alemmuuskompleksi, vaikka kyseessä on todella tärkeä työ. Olen itse onnekas, sillä koen, että täällä arvostetaan sitä, että on siistiä.

Alan palkkausta Tuula pitää itselleen riittävänä, mutta lisää, ettei hänellä ole isoa perhettä elätettävänään. Silloin tilanne saattaisi olla toinen.

Jaksamiselle rajoja asettaa myös fyysinen työ.

– Vastaliikkeet ja venytykset ovat tässä työssä tarpeen. Myös hierojalla olisi hyvä käydä säännöllisesti.

Siivoojan työssä jaksaa kuitenkin hyvin, kun on aikaa tsempata työkaveria ja pitää yllä oikeanlaista asennetta.

– Olen onnellinen, että saan olla täällä töissä, Tuula sanoo.

Tuulan siivousvinkit:

  1. Mikrokuituliina on ykkönen.
  2. Muista hanskat! On tärkeää, ettei siivousaineita pääse iholle. Näin ehkäistään allergioita.

Tällainen on Beauty Cleaner -kilpailu

Parhaillaan käynnissä oleva Beauty Cleaner on siivousalan kilpailu, jossa etsitään oikealla asenteella ja myönteisellä meiningillä varustettuja siivousalalla työskenteleviä henkilöitä. Kilpailun yhteistyökumppaneina on useita eri yrityksiä.

Tapahtuman suojelijana on eduskunnan puhemies Paula Risikko.

Beauty Cleaner -kilpailua järjestävän Talonhenki Oy:n Karita Alanko kertoo Ilta-Sanomille, että kisan tarkoitus on esitellä, kuinka upeita naisia alalla toimii, mikä heidän taustansa on ja miksi he ovat valinneet siivousalan.

– Kandidaattien valinnassa on huomioitu positiivinen suhtautuminen omaa työtä ja alaa kohtaan, Alanko kertoo.

Siivousala kärsii Karita Alangon mukaan epäarvostuksesta.

– Suurin ennakkoluulo on, että kyseessä on epäkiitollinen ja raskas matalapalkka-ala.

Näitä ennakkoluuloja Beauty Cleaner -kilpailu haluaa murtaa.

Siivoojan työ on Karita Alangon mukaan kiitollista, sillä harvassa muussa työssä näkee oman työnsä jäljen yhtä nopeasti. Myös kiitoksen kuuleminen on siivoojan työssä arkipäivää.

Järjestäjä toivoo, että kisan myötä yhä useammat nuoret näkisivät siivousalan houkuttelevana vaihtoehtona.

– Toiveena on myös, että alalla toimivat yritykset kehittävät toimintaansa niin, että siivousalalla työskentelevät henkilöt saavat ansaitsemansa arvostuksen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt