Asuminen

Kasvoiko lumikinos katolla tämän korkeuden yli? ”Olisi viimeistään hyvä aika ryhtyä lumenpudotukseen”

Julkaistu:

Lumen pudotus
Kun lumimäärä katolla nousee tietyn korkeuden yli, työtä ei kannata siirtää myöhemmäksi. Asiantuntija kertoo vinkit turvalliseen lumenpudotukseen katolta.
Katoille kertyvä lumi on iso turvallisuusriski, ja siksi lumi pitäisikin pudottaa katolta hyvissä ajoin. Lumikinokset ovat riski erityisesti jalankulkijoille, jotka voivat jäädä painavan lumimassan alle. Paksu lumikerros voi alkaa väsyttää myös talon rakenteita, vaikka romahtamisvaarassa ovat lähinnä urheilu- ja kuplahallit sekä tasakattoiset katot.

Ensisijainen vastuu lumen pudotuksesta on kiinteistön omistajalla. Kerrostalossa tämä tarkoittaa taloyhtiötä, jonka sisällä hallitus tai isännöitsijä tekee huoltoyhtiön kanssa sopimuksen, että lumien kerääntymistä tarkkaillaan ja tarvittaessa niitä pudotetaan. Jos kiinteistössä on talonmies, häntä pitää ohjeistaa huolehtimaan asiasta.
Mutta mistä tietää, onko lumet jo aika pudottaa?

Biltema kertoo tiedotteessa, että karkeana suosituksena voidaan pitää puolta metriä. Kun lumen korkeus lähentelee suurin piirtein polvimittaa, olisi viimeistään hyvä aika ryhtyä lumenpudotukseen.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Lumenpoistoon vaikuttaa myös lumen paksuus.

Vettynyt lumi on huomattavasti painavampaa kuin kevyt pakkaslumi, ja kun märkä lumi pääsee yhtäkkiä tulemaan alas vaikkapa liukkaalta peltikatolta, voivat vahingot olla mittavat. Bilteman mukaan seurauksena voi olla isompi ränni- ja vesikoururemontti. Pahimmassa tapauksessa joku jää erittäin painavan lumimassan alle.


Avuksi teleskooppivartinen lumenpudotin

Turvallisin ja kätevin tapa pudottaa lumi katolta on tarttua teleskooppivartiseen lumenpudottimeen, jolla voi ylettyä maasta jopa kuuteen metriin asti. Se vähentää myös katolle kiipeämisen tarvetta lumenpudotuksen aikana.

Lumenpudotusta nojatikkailta käsin ei missään nimessä suositella, vaan niitä kannattaa hyödyntää ainoastaan katolle kiipeämistä ja sieltä poistumista varten – ja mieluiten vain silloin, jos ei saa lumenpudottaja-ammattilaista apuun, Biltema kertoo tiedotteessa.

Mikäli lumenpudottimella ei ylety saamaan lunta pois katonharjalta asti, ammattilainen ei ole käytettävissä ja katolle haluaa kiivetä itse, suositellaan käyttämään apuna vähintään turvavaljaita ja -köysiä. Turvakypäränkään käyttö ei liene liioiteltua. Ylhäällä katolla ollessa hyvinä apuvälineinä toimivat lumentyönnin, lapio ja lumikola.

Tiilikatto voi halkeilla

Katon rakennusmateriaali olisi hyvä ottaa huomioon ennen sinne kiipeämistä. Peltikatto voi olla vaarallisen liukas ja tiilikaton tiilet voivat halkeilla, jos niillä kävelee. Peltikattoon voi saada aikaiseksi myös ikäviä naarmuja ja lommoja, jos käyttää metallireunaista kolaa tai lapiota.

Kaikkea lunta ei välttämättä tarvitse poistaa katolta kerralla, vaan sitä voi hyvin jättää 5– 10 sentin kerroksen verran. Paitsi että pieni määrä lunta suojaa kattoa vaurioilta katon materiaalista riippuen, se toimii lisäksi hyvänä lämmöneristeenä. Ullakollisessa talossa eristekerroksella ei kuitenkaan ole niin suurta merkitystä kuin esim. kaksikerroksisessa omakotitalossa.

Lumenpudotusta ei tulisi tehdä yksin. Etenkin jos katolle tarvitsee kiivetä, tulee toisen jäädä alas varmistamaan, ettei kukaan jää katolta pudotettavan lumen alle.

Muista myös muut kohteet!

Katolta maahan pudotettua lunta ei myöskään tule unohtaa, vaan maahan muodostuneita kasoja pitäisi saada kevennettyä ainakin osittain kolia, lapioita ja työntimiä apuna käyttäen. Kevään tullen sulava iso lumimassa saa pihamaan vettyneeksi, ja talon ympärillä olevat salaojat voivat täyttyä eikä vesi pääse kulkemaan pois oikealla tavalla.


Kotitalon katon puhdistamisen lisäksi lumenpudottimella on hyvä käydä läpi muut pihapiirin rakennukset, kuten leikkimökit, kuistit, varastot ja roskakatokset.

Lumen kolaamisesta pihalta kannattaa kuitenkin unohtaa turha kiire.

Motoseal Componentsin toimitusjohtaja Kari Sallinen kertoi aiemmin tiedotteessa, että ei ole terveellistä rehkiä höyrypäänä heti heräämisen jälkeen.

– Aamulla voi tehdä vain välttämättömät lumityöt. Isommat urakat ehtii hoitaa rauhassa työpäivän jälkeen. Ainoastaan jos märkä lumi on vaarassa jäätyä päivän aikana, silloin isoimmat lumityöt kannattaa tehdä alta pois, Sallinen kommentoi.

Tiesitkö?

Harjakattoisen perusomakotitalon katto romahtaa harvoin lumen painosta. Mikäli omakotitalon katto on huonokuntoinen, voi paksu lumikerros sulaessaan aiheuttaa pikemminkin kosteusvaurioita.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt