Asuminen

Pala suomalaista sotahistoriaa – Tiina löysi kirpputorilta 12 eurolla rasian, jonka arvo on yli 300 €

Julkaistu:

Keräily
Tiina Savolaiselle puhdetöiden keräily on sydämen asia.
Noin kymmenkunta vuotta sitten hankolainen Tiina Savolainen löysi kirpputorilta peilin, joka on tehty puhdetyönä asemasodan aikana vuosina 1941–1944.

Tänä päivänä historiaa mukanaan kantavia esineitä on kertynyt kotiin pienen museon verran.

– Vaikka nämä eivät olekaan kenenkään läheiseni tekemiä, koen esineillä olevan hurjan paljon arvoa, joka myös pysyy ja säilyy, Savolainen kuvailee.


Puukko ja rasioita

Kun jatkosota junnasi paikallaan, oli suomalaisilla sotilailla runsaasti aikaa pakertaa puhdetöidensä parissa rintamalla.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Minua kiehtoo se, miten taitavasti ja vaativasti nämä kaikki on veistetty. Käytössä on kuitenkin ollut vain pelkkä puukko ja ehkä saha.

Savolaisen kokoelmaan kuuluu peilin ohella suuri määrä erilaisia rasioita ja puukko.

– On tosi hienoa, kun useassa rasiassa lukee, missä paikassa se on tehty. Moneen on myös kaiverrettu kuvaa maisemasta, jossa rintamamies on esinettä veistänyt.

Historian aarteita Savolainen on löytänyt kirpputoreilta, asemessuilta ja erinäisiltä markkinoilta. Esimerkiksi Fiskarsin antiikkimessuilta on tarttunut matkaan varsin kohtuuhintaisia puhdetöitä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Välillä saattaa tulla vastaan väärennöksiä, mutta kyllä niistä näkee heti, ovatko ne aitoja vai eivät. Ajan patinan tavallaan aistii, Savolainen sanailee.


300 euron rasia 12 euron löytönä

Savolaisen mies on hänkin historian harrastaja, mutta lähipiirissä ei ole kuitenkaan muita puhdetöiden kerääjiä.

– Välillä todella arvokkaitakin esineitä tulee vastaan tosi edullisina, kun ihmiset eivät tajua niiden arvon päälle. Esimerkiksi kerran löysin 12 eurolla rasian, jonka todellinen arvo on lähellä 300 euroa, Savolainen mainitsee.

Hän arvioi, että rasioiden hinnat pyörivät 50 ja 100 euron välillä, kun taas puukoista voidaan pyytää reilusti yli parisataa.

– Tärkeintä on joka tapauksessa tunnearvo. Kerran ostin eräästä jäämistöstä puhdetyön, jonka mukana oli kuva tekijästä. Se esine on varsinkin siksi merkityksellinen.


Arvo nousussa

Bukowskis-huutokaupasta kerrotaan, että heillä ei olla juurikaan huudettu puhdetöitä, eikä näiden arvo ole rahallisesti järisyttävä.

Joka tapauksessa uutisoimme viime vuonna, että puhdetöiden hinnat ovat keräilijöiden kasvaneen kiinnostuksen myötä kohonneet.
Erilaiset puukot ja taidokkaasti valmistetut, isommat koriste-esineet ovat kaikkein halutuimpia. Arvo on siis jatkuvasti nousussa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt