Sipoossa myydään kotia, joka on kuin yhtä isoa ikkunaa – pyyntihinta lähes 3 miljoonaa euroa

Sipoossa myytävä luksuskoti on hyvä esimerkki siitä, että valtavat maisemaikkunat ovat nyt rakentajien suosiossa.

Maisemaikkunat ovat nyt suosittuja. Tämä myyntikohde isoine ikkunoineen sijaitsee Sipoossa.

18.9.2018 15:17

Kuvittele eteesi koti, jossa luontoon ei tarvitse lähteä retkeilyvaatteet päällä. Näissä kodeissa ikkunapinta-alaa on niin paljon, että silmien eteen aukeavat metsä- tai peltomaisemat voi nähdä esteettä kotisohvalta käsin.

Luonnon kotiin tuovat maisemaikkunat ja lasiliukuseinä ovat vuoden 2018 hittejä.

Viime kesän asuntomessut ja uudisrakennuskohteet vaikkapa Helsingin Kalasatamassa ja Jätkäsaaressa ovat hyviä esimerkkejä siitä, että rakennusratkaisulle on kysyntää. Isoja ikkunapintoja tehdään nykyään jopa restaurointikohteisiin.

Valtavat ikkunat eivät toki ole Suomessa mikään uusi juttu, vaan monet menneiden vuosien omakotitalot tunnettiin paitsi uima-altaistaan, myös valtavista ikkunoistaan.

Energiakriisi muutti suunnan hetkeksi.

Nykyään valtavat ikkunat ovat energiatehokkaampia kuin ennen. Ikkunavalmistaja Inwido Finland Oy:n markkinointijohtaja Minna Keränen kuvailee kehitysharppausta valtavaksi.

Mutta minkälaisiin tarpeisiin isot ikkunapinta-alat sitten sopivat?

Keräsen mukaan maisemaikkunoiden vahvuus on siinä, että ne paitsi tuovat luonnon osaksi sisustusta, saavat myös hyvin pienetkin neliöt tuntumaan todellista kokoa suuremmilta.

Yksi vinkki on kuitenkin tarpeen. Sisälämpötilat voivat nousta turhan korkeiksi, jos ikkunoita ei suojaa oikein.

– Aurinkosuojalasituksesta on apua. Se pitää sisälämpötilan miellyttävänä, mutta päästää silti valon sisälle, Keränen kertoo.

Inspiraatiota maisemaikkunoilla sisustamiseen voi saada myös asuntoilmoituksia lukemalla. Inspiraatiokuvat on poimittu Oikotie.fi-sivustolta. Kohteet ovat myynnissä myös Etuovi.com-sivustolla.

Sipoon luksusta

Maisemaikkunat ovat nyt suosittuja. Tämä myyntikohde isoine ikkunoineen sijaitsee Sipoossa.

Aasian raikasta eksotiikkaa, skandinaavista selkeyttä ja kansainvälistä tunnelmaa on tarjolla Sipoossa. Valtavat ikkunat ovat osa arvokasta kokonaisuutta.

Vaatimaton ei ole hintalappukaan.

364,5 neliön omakotitalon pyyntihinta on 2 950 000 euroa.

Valtavat ikkunat Espoossa

Tämä kivitalo valtavine ikkunoineen sijaitsee Espoossa. Korkea huonekorkeus tuo tilaan lisää näyttävyyttä.

Myynti-ilmoituksessa kehutaan, että myös yläkertaan vievät portaat ovat valoisat ison maisemaikkunan ansiosta.

Pyyntihinta on 618 000 euroa.

70-luvun tyyliin

Isot ikkunat eivät ole vain uusien omakotitalojen erityispiirre. Tässä 1971 rakennetussa lietolaisomakotitalossa ikkunapinta-ala jatkuu koko talon leveydellä.

Kallioisella rinnetontilla ei tarvitse huolehtia, että naapuri kurkkisi sisään. Omakotitalon pyyntihinta on 337 000 euroa.

Puutalon isot ikkunat

 

 

Nämä isot ikkunat löytyvät puutalosta Inkoosta, jota kaupataan 408 000 eurolla.

Kodin katseenvangitsija löytyy olohuone/keittiötilasta, jossa on yli seitsemän metrin huonekorkeus ja valtavasti ikkunapinta-alaa. Ne tuovat kotiin runsaasti luonnonvaloa.

Uutta Turusta

 

Tämä vuonna 2017 rakennettu omakotitalo sijaitsee Kaistarniemessä Turussa.

Valtavat ikkunat eri puolilla taloa tuovat avaruutta tilaan. Pyyntihinta on 630 000 euroa.

Oikotie ja Ilta-Sanomat ovat osa Sanoma-konsernia.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?