Salon poliisiaseman seinään syntyy hätkähdyttävä optinen illuusio: ”Jättää katsojan haukkomaan henkeään” - Asuminen - Ilta-Sanomat

Salon poliisiaseman seinään syntyy hätkähdyttävä optinen illuusio: ”Jättää katsojan haukkomaan henkeään”

Salon keskustassa kulkevien ei tarvitse tänä syksynä tyytyä harmaaseen kaupunkikuvaan.

Saloon valmistuu syyskuussa kaksi uutta muraalia. Vasemmalla kuvassa Leon Keerin taidonnäyte Long Beachilta.­

5.9.2018 12:06 | Päivitetty 5.9.2018 16:13

Salon keskustassa sijaitsevan siilon ja poliisiaseman seinään maalataan parhaillaan kahta uutta muraalia, eli isoa seinäteosta. Teosten takana ovat maailmankuulut taiteilijat Leon Keer ja Fabio Petani. Teokset valmistuvat syyskuun puolessa välissä.

Uudet muraalit ovat osa UPEA18-taidefestivaalin ohjelmistoa, joka järjestetään syyskuussa.

Festivaalin tiedottaja Hanne Heinonen kuvailee poliisiaseman seinän olevan ”aika poikkeuksellinen kohde muraalille”.

Soraääniä salolaisilta ei ole kuitenkaan kuulunut, päinvastoin.

– Salolaiset ovat olleet tosi innostuneita asiasta. He ovat innoissaan, että saavat taidetta kaupunkiinsa, Heinonen kertoo.

Lue myös: Jenni sai kasvonsa Helsingin suurimpaan muraaliin – näkee nyt itsensä 34-metrisenä, kun vain vilkaisee ulos ikkunasta

Jättää katsojan haukkomaan henkeään

Salon poliisilaitoksen seinään syntyvä työ on poikkeuksellinen paitsi paikkansa, myös taiteilijan käyttämän 3D-tekniikan takia. Salon poliisilaitoksen seinään syntyy optinen illuusio.

Oikealla Leon Keer, joka toteuttaa Salon poliisiaseman seinään muraalin, optisen illuusion.­

Esimerkki Leon Keerin töistä. Tämä työ löytyy Long Beachilta.­

Hollantilaistaiteilija Leon Keer tunnetaan anamorfisen katutaiteen keskeisenä vaikuttajana.

”Nähtyään Keerin työt tietää, mitä termillä tarkoitetaan. Maalausten optiset illuusiot jättävät katsojan haukkomaan henkeään”, Upeart kuvailee tiedotteessa.

Viljasiilon kolme julkisivua saavat uuden pinnan

Keerin työ on vasta alkuvaiheessa, sillä taiteilija on vasta valinnut värit työhönsä.

Salossa edistyy samanaikaisesti myös italialaisen Fabio Petanin muraali keskustassa sijaitsevan siilorakennuksen kolmelle julkisivulle. Salon teosten arvioidaan valmistuvan syyskuun puolivälissä.­

Huomattavasti hollantilaistaiteilijaa pidemmällä on Mariankadulla sijaitsevaan viljasiiloon muraalia työstävä Fabio Petani. Italialaistaiteilijan työ syntyy siilorakennuksen kolmelle julkisivulle.

Petanin töille tunnusomaista ovat erilaisten viivojen, muotojen ja volyymin muodostama epäsymmetrinen harmonia. Taiteilijan tyyli on yhdistelmä abstraktia ja esittävää taidetta. Petanin kerrotaan inspiroituvan luonnosta ja kasveista.

Petanin töille tunnusomaista ovat erilaisten viivojen, muotojen ja volyymin muodostama epäsymmetrinen harmonia. Taiteilijan kerrotaan inspiroituvan luonnosta ja kasveista.­

Salon työt ovat osa isompaa kokonaisuutta. Kolmatta kertaa järjestettävä UPEA-taidefestivaali tuo pysyviä julkisen taiteen teoksia eri puolille Suomea. Festivaalin toteuttaa Upeart.

Korjattu juttua 5.9.2018 klo 16.13. Taiteilijan nimi on Fabio Petani ei Fabio Petan.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?