Asuminen

Kymppitonnien potti muhii yli sadan suomalaiskodin kätköissä – tästä aarteesta ei kuitenkaan luovuta

Julkaistu:

Asuminen
Joskus tunneside voittaa rahallisen arvon. Esimerkiksi Suomen yhdestä arvostetuimmasta ansiomerkistä, Mannerheim-rististä ei usein haluta luopua.
Monesta tavarasta suomalainen on valmis luopumaan. Erityisesti, jos siitä voi saada huutokaupassa sievoisen summan rahaa. Olemme esimerkiksi aiemmin uutisoineet, kuinka omaisten jäämistöstä voi löytyä arvokkaitakin koruja.

Asiantuntijan mukaan monet eivät kuitenkaan mielellään luovu esimerkiksi perheenjäsenelle myönnetystä ansiomerkistä.

Huutokauppa Helanderin toimitusjohtaja Mika Sirén sanoo, että esimerkiksi Mannerheim-rististä ei hevillä luovuta, vaikka siitä voisi huutokaupassa saada useita kymmeniä tuhansia euroja.

Vuonna 2015 huutokauppa Hagelstam & Co:ssa Mannerheim-risti myytiin 46 000 eurolla. Tätä ennen julkisessa myynnissä ollut risti on huutokaupattu 38 000 eurolla.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Lähes 200 ansiomerkkiä

Mannerheim-ristin ritariksi nimitettiin jatkosodan aikana ja heti sotien jälkeen 191 suomalaista sotilasta. Heille myönnettiin urhoollisuudesta ansiomerkki. Mannerheim-risti on Suomen tunnetuin ja arvostetuin kunniamerkki.

Aiemmin urhoollisuudesta myönnettyjä ansiomerkkien jakoperusteita pidettiin puutteellisina, sillä ne perustuivat sotilasarvoon. Gustaf Mannerheim halusi erityisen kunniamerkin, joka voitiin samanlaisena sotilasarvosta riippumatta myöntää sodassa ansioituneelle.

Mannerheim-ristin suunnitteli Oskar Pihl Akseli Gallen-Kallelan suunnittelemien Vapaudenristien pohjalta.

Ristin arvo huutokaupassa riippuu siitä, kuka ansiomerkin on ansainnut ja mistä syystä ansiomerkki on myönnetty. Esimerkiksi 46 000 eurolla myyty risti myönnettiin vuonna 1944 luutnantti Arvo Veikkaselle, joka kunnostautui jatkosodassa erityisesti tuhoamalla vihollisen tankkeja.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Lue lisää: Kun sota päättyi, suomalaiset lauloivat rajalla isänmaallisen laulun Mannerheim-ristin ritari Tuomas Gerdtin johdolla – ja entinen vihollinen teki kunniaa

Haluttu, mutta harvoin tarjolla

Tunnearvo Mannerheim-ristissä on haltijalle korkeampi kuin sen rahallinen arvo, Sirén sanoo. Poikkeuksia toki on, mutta kyseinen ansiomerkki tulee harvoin huutokaupattavaksi.

Jos perheessä on henkilö, joka on ansainnut jonkin huomattavan valtiollisen tunnustuksen, niin näistä ansiomerkeistä ei usein haluta luopua.

– Jos sukulainen on ansainnut Mannerheim-ristin, jonka arvo huutokaupassa on yli 40 000 euroa, niin sellaista ei perhe kovin herkästi myy. Se annetaan mieluummin Sotamuseoon, Sirén sanoo.

Seuraava sukupolvi tuo muutoksen

Tunneside katoaa, kun sukupolvet vaihtuvat ja sodasta kuluu aikaa. Sodasta on vasta 70 vuotta aikaa, mutta nuoremmat polvet eivät sitä enää muista.

Sirén sanookin, että tässä asiassa on tulevaisuudessa tulossa mitä luultavimmin muutos. Ajan kuluessa side menneisiin sukupolviin hälvenee tunneside ansiomerkkiin katoaa.

Tällaisella ansiomerkillä on yleensä kaikista suurin tunnearvo, kun välissä on korkeintaan yksi sukupolvi. Jos esimerkiksi ansiomerkki on myönnetty isälle, äidille tai isovanhemmalle.

– Kun mennään seuraavaan sukupolveen, niin tunnearvo on jo hävinnyt. Myöhemmät sukupolvet eivät ole enää kiinni tarinassa, Sirén sanoo.

Mitaleista ja muista vanhoista, yllättävän arvokkaista tavaroista voi lukea lisää Ilta-Sanomien uudesta erikoisjulkaisusta Kotisi aarteet.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt