Asuminen

Naapurin äänistä alkoi kolmen vuoden mykkäkoulu – 6 asiaa, joista suomalaisilla repeää parvekeriita

Julkaistu:

Parveke
Yleinen syy parvekeriitoihin on melu. Pitkäaikainen riita voi saada alkunsa jopa porkkanoiden leikkaamisesta syntyvästä äänestä.
Suomessa ollaan nautittu viime aikoina kesäisestä säästä ja monet parvekkeiden omistajat ottavat ilon irti lämmöstä myös parvekkeillaan. Aurinkoisten säiden myötä parvekkeilla onkin enemmän vilinää. Pahimmassa tapauksessa aktiivisempi parvekekäyttäytyminen saattaa kuitenkin aiheutua riitatilanteita naapureiden kanssa. Pyysimme Naapuruussovittelun keskuksen sovittelija Pasi Ojalaa listaamaan parvekeriitojen klassikot.

1. Melu

Ojalan mukaan erityisesti kesäisin ihmiset haluavat viettää rentouttavaa aikaa ja sitä häiritsevä melu saa aikaan riitatilanteita. Melu onkin yksi yleisimmistä syistä parvekeriitoihin. Parvekkeen oven ollessa auki, meteli kulkeutuu ja saattaa häiritä, vaikkei se olisikaan lähtöisin itse parvekkeelta.

– Melu voi olla peräisin vieraista, isommista juhlista tai esimerkiksi meteliä aiheuttavista huonekaluista.

Ojala kertoo riidan melusta johtuvan usein myös melko mitättömistä asioista.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Yhdessä erikoisemmassa tapauksessa porkkanan leikkaamisesta koituneet äänet aiheuttivat pitkäaikaisen riidan naapureiden välille.

2. Lasten äänet

Lapset pitävät välillä luonnollisesti meteliä ja se saattaa saada seinänaapureiden hermot kireälle. Erityisesti parvekkeen oven ollessa auki tai lasten leikkiessä parvekkeella, melu voi harmittaa naapureita.

– Yksi mieleenpainuvimmista tapauksista on lapsen melusta aiheutunut parvekeriita, jossa naapurit raivosivat toisilleen omilta parvekkeiltaan. Yhteenoton jälkeen naapurit olivat keskenään puhumatta jopa kolmen vuoden ajan. Tällaisissa tapauksissa riita muhii, paisuu ja siihen liitetään myös muita tilanteita. Lopulta se tulee isännöitsijän tietoon isona ”könttinä”.

3. Tupakointi

Osassa taloyhtiöissä tupakointi on nykyään parvekkeella kiellettyä. Oli se sitten kiellettyä tai ei, se aiheuttaa Ojalan mukaan jatkuvasti ongelmia naapureiden välillä.

– Tupakansavu kulkeutuu tuulen mukana parvekkeelta toiselle ja aiheuttaa kränää naapureiden kesken.

4. Mattojen ja vuodevaatteiden tuulettaminen

Yksi riidan aihe on tekstiilien tuuletus parvekkeella. Ojala kertoo mattojen tamppaamisen aiheuttavan tilanteita, joissa toisen henkilön parvekkeen käyttämiseen puututaan.

– Talossa pidempään asuneella henkilöllä saattaa olla ollut tekstiilejä tuulettumassa parvekkeella jo pidemmän aikaa. Onkin tapauksia, joissa pidempään talossa asuneen asukkaan toimiin ei puututa samalla tavalla kuin muiden, vaan talossa vallitsee ”hiljaiset säännöt”.

5. Grillaaminen

Ojala uskoo, ettei kaikilla parvekkeiden omistajilla ole välttämättä tietoa siitä, millainen grilli parvekkeella on sallittua pitää.

– Myös sähkögrillin käyttö aiheuttaa naapureille haitaksi olevia hajuja. Kesäisin myös muut parvekkeen kautta kantautuvat ruoanhajut aiheuttavat riitoja.

Monen taloyhtiön pihalta löytyy yhteisgrilli parvekeriitojen pelastukseksi. Kuitenkin myös se saa aikaan naapureiden välisiä riitoja.

– Grillaukseen liittyy kuppikuntatietoisuutta. Tietty porukka saattaa käyttää grilliä välineenään, kieltäen toisia asukkaita grillaamasta. Syynä voi olla esimerkiksi monikulttuurisuuteen liittyvät asiat.

6. Luhtitalojen asukkaat riitelevät pihojen rajoista

Rivitalojen ja luhtitalojen asukkailla on parvekkeen sijasta usein pieni pihamaa.

– Se, mihin kukakin saa tehdä istutuksia, aiheuttaa myös riitatilanteita.

Erilaisia käsityksiä normaalin elämisen äänistä

Ojala kertoo Naapuruussovittelun keskuksen keskustelevan riitaan ajautuneiden naapureiden kanssa selvittäen erimielisyyksiä. Osapuolten kanssa keskustellaan ensin yksitellen, ja tarvittaessa vielä lopuksi kaikki yhdessä.

– Sovittelussa on otettava huomioon normaalin asumisen äänet. Se on välillä vaikeaa, sillä jokaisella on oma käsitys niistä. Kaikkiin riitoihin ei myöskään aina löydy ratkaisua järjestyssäännöistä.

Ojalan mukaan Naapuruussovittelun keskus saa yli puolet ilmoituksista isännöitsijöiltä, joihin riitaan ajautuneet asukkaat ovat usein ensin yhteydessä.

Onko sinulla kokemuksia naapurin häiritsevästä parvekekäyttäytymisestä tai parvekkeelta kantautuneesta melusta? Oletko ajautunut naapurin kanssa parvekeriitaan? Keskustele kommenteissa!

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Maailmankuulu aikuisviihdetähti bongattiin helsinkiläiskahvilassa – aikoo peuhata Suomen tunnetuimman pornokeisarin kanssa: mukana kaksoissisko

    2. 2

      Suvin postiluukusta kolahti tyly heippalappu: ”WC:n hanaa ei saa käyttää kello 21–08”

    3. 3

      Arvuutteleva kuulutus sai suut hymyyn Helsingin metrossa – kuljettaja nolasi matkustajan tarkoituksella

    4. 4

      Jaana on 50-vuotiaana elämänsä kunnossa: ”Itsestään huolehtiminen ei vaadi silikoneja ja fitnessiä”

    5. 5

      Sipoossa kaupataan taloa, joka on kuin suoraan suuresta maailmasta: ”Omistaja halusi rakentaa jotain hulppeaa”

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Onko sinulla joku näistä laitteista? Viranomainen: Nollaa asetukset, tarkista päivitykset ja vaihda salasana

    2. 2

      Suvin postiluukusta kolahti tyly heippalappu: ”WC:n hanaa ei saa käyttää kello 21–08”

    3. 3

      Sipoossa kaupataan taloa, joka on kuin suoraan suuresta maailmasta: ”Omistaja halusi rakentaa jotain hulppeaa”

    4. 4

      Jaajo Linnonmaa täyttää huomenna 40 vuotta – tällainen on ollut miehen matka räsypokkajuontajasta perheenisäksi: Yksi päätös pelasti koko uran

    5. 5

      Seiska: Suosikkijuontaja Kimmo Vehviläinen eroaa vaimostaan alle kaksi vuotta häiden jälkeen

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Intiimit keskustelut häähumusta julki: kuningatar ojensi tomerasti prinssi Philipiä – Meghanin ”lipsautus” pöyristyttää somessa

    2. 2

      Morsiamen äidin pöyristyttävä käytös järkytti hääväkeä: ”En ole eläessäni hävennyt niin paljon”

    3. 3

      Entinen Playboy-malli päätyi järkyttävään tekoon: hyppäsi pilvenpiirtäjästä pienen poikansa kanssa

    4. 4

      Meghanin elämä mullistuu täysin häiden jälkeen – nämä kaikki arkiset asiat ovat häneltä nyt jatkossa kiellettyjä

    5. 5

      Heikki, 61, jätti puhelimensa autoon – näytölle ilmestyi Suomessa harvinainen varoitus

    6. Näytä lisää