Asuminen

Suomen vanhin rivitalo kätkee sisälleen persoonallisen kodin – kuvat: 100-vuotias asunto on kuin aikamatka

Julkaistu:

Asuminen
Suomen vanhimmassa rivitalossa on koti, jossa on historiaa ja rentoa tunnelmaa – eikä uudistusvimmaa ja remonttihuolia.
Kirsti ja Pasi Santaholman koti on Ribbinginhovin rivitalossa, jonka valmistumisesta on 100 vuotta. Monet heidän huonekaluistaankin ovat sadan vuoden takaa, eikä uudistuksia sisustukseen ole tulossa.

– En ole edes verhoja hankkinut tänne koskaan, Kirsti Santaholma kertoo rivitaloasunnossaan, jonne hän muutti ensimmäisen kerran lapsena 1954.

Kulosaaren Kluuvin upeissa maisemissa sijaitsevat talot ovat ensimmäiset 100 vuoden ikään päässeet rivitalot. Kahdessa rivitalossa on yhteensä 13 asuntoa.


Arkkitehti Armas Lindgrenin suunnittelema rakennuskokonaisuus valmistui 1917 ja sai nimekseen Ribbingshof, joka on muuttunut suomenkielisten keskuudessa Ribbinginhoviksi.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Kun tulimme tänne 1954, lapsia oli jokaisessa huushollissa. Nyt on tyhjää, kovin montaa lapsiperhettä ei ole, Kirsti Santaholma kertoo.

Kirsti Santaholman vanhemmat, Anja ja Eero Kangasniemi, tekivät ison remontin kolmikerroksiseen asuntoon. He hankkivat myös keskuslämmityksen. Lasten sydämiä asunto ei heti sulattanut.


”Meille lapsille tuleva koti näyttäytyi pimeänä ja sekavana”, Santaholma kertoo Elina Seppälän toimittamassa Kulosaaren Ribbingshof: Sata vuotta rinnakkain -kirjassa (SKS).

Santaholman vanhemmat tuskin arvasivat, että esikoistytär olisi vielä jonakin päivänä Ribbingshof-Seuran puheenjohtaja. Sen he ehkä olisivat osanneet povata, ettei tytär tule tekemään asunnossa uudistuksia.

– Ollaan laiskoja, Kirsti Santaholma naureskelee.


Mutta eivät Santaholmat tekisi kodissaan ”päivitystä”, vaikka se hoituisi vaivattomasti. 100-vuotias asunto saakin näyttää kuluneelta – siinä on osa sen charmia.

– Tämä levyistä tehty katto on joidenkin mielestä kauhea, mutta kyllä se meille kelpaa. Vanhasta tapetista en tykkää, mutta senkin kanssa elää, Kirsti Santaholma toteaa.

Upeista huonekaluista suurin osa on 1910-luvulta. Niitä on tullut perintönä molempien vanhemmilta. Olohuoneen sohva ja nojatuolit ovat ”moderneja”, ne hankittiin avioliiton alussa 1973.

Portaisiin Kirstin vanhemmat laittoivat kokolattiamaton, koska liukkaissa portaissa tapahtui pari pahaa haaveria. Santaholmat ovat nyt tahtomattaan hiukan trendikkäitä, sillä kokolattiamatot ovat taas muotia.


Täystamminen lattiakin on satavuotias. Se on aikoinaan irrotettu pala palalta ja viety hiottavaksi. Nykyään hiontalaite saapuisi kotiin.

– Mutta pitäisi tyhjentää kaapit ennen kuin niitä pystyy edes siirtämään, Kirsti Santaholma mainitsee lattiaurakan huonoksi puoleksi.

Sitä paitsi: patinoitunut parketti sopii vanhojen huonekalujen kaveriksi, eikä tarvitse varoa naarmuja.

1970-luvun keittiönkaapeissa Kirsti Santaholma ei ole nähnyt koskaan hyvää. Toisaalta, tyylirikko lisää rentoa tunnelmaa. Sitä paitsi keittiönkaappeihin liittyy muisto, miten Eero-isän haave väritelevisiosta teilattiin, koska tarvittiin tiskikone, mikä ei sitten mahtunutkaan ilman keittiön uusimista.

Lopulta tuli sekä telkkari että moderni keittiö.


Ribbinginhovin asunnot eivät kuulu asunto-osakeyhtiöön, vaan kukin hallitsee omaa kiinteistöään. Se tarkoittaa riippumattomuutta muista asukkaista. Ei ole yhtiökokouksia, ei yhtiövastikkeita – eikä riitoja.

Jos pääviemäri rikkoutuu, se laitetaan yhdessä kuntoon, mutta esimerkiksi lämmityksestä ja ikkunaremontista voi itse päättää. Santaholmat remontoivat ikkunat vastikään, joten eivät he kaikkea uudistamista kaihda.

Juuri ikkunoiden takia Kirsti Santaholma palasi 1994 perheensä kanssa lapsuudenkotiinsa. He asuivat Kulosaaressa tilavassa paritaloasunnossa, kun vanhempien asunto tuli mahdolliseksi lunastaa perinnönjaossa.

– Lapset halusivat mummulan ikkunat, Kirsti Santaholma kertoo ratkaisusta.


Yli kaksimetriset ikkunat ovatkin upeat. Kun muutto tapahtui, avovintti kunnostettiin asuinkäyttöön. Lämmitys siellä on vain tarvittaessa.

Nyt lapset ovat lähteneet kotoa, joten parinsadan neliön koti on turhan iso, mutta eipä tule tilapulaa jälkipolven vieraillessa. Tapaninpäivänä Santaholmien ruokapöytään kokoontuu perinteisesti 36 lähisukulaista.

 

Kun tulimme tänne 1954, lapsia oli jokaisessa huushollissa. Nyt on tyhjää, kovin montaa lapsiperhettä ei ole.

Kirsti Santaholma on ollut Ribbinginhovin asukas monella vuosikymmenellä. Oman perheensä kanssa hän on asunut myös naapuritalossa.

– Täällä on korkeat huoneet, mittasuhteet ovat kauniit, Kirsti Santaholma sanoo yhdeksi syyksi, miksi olisi vaikea muuttaa uudempaan asuntoon.

Vaikka koti henkii mennyttä aikaa, arkielämä Ribbinginhovissa on erilaista kuin Kirstin lapsuudessa, jolloin ruokakellarissa oli perunaa koko talveksi, lakanat puisteltiin aamuisin parvekkeella, matot tampattiin viikottain.

– Mutta ruoan teemme itse – tai siis mies tekee, Kirsti Santaholma naurahtaa.


Kirsti Santaholma on eläkkeellä ranskan kielen opettajan työstään. Hän on tehnyt myös oppikirjoja. Edelleen hän on mukana monessa toiminnassa.

– Minä vain luen ja kirjoitan, en ole myöskään pihanhoitaja.

Kiinteistöön kuuluvan pihan hoidosta Santaholmat vitsailevat saavansa vielä julkisivulautakunnan huomautuksen. Vuohenputket voivat kuulemma hyvin.

– Pihaa ei tule hoidettua, koska kesäisin olemme usein maalla, emme tosin sielläkään viljele mitään, Kirsti Santaholma kertoo.


Ribbinginhovista tehtiin 100-vuotispäivän kunniaksi kirja, jossa on yleisestikin mielenkiintoista ajankuvaa. Myös Ribbingshof-Seura on perustettu.

– Ollaan nyt tutustuttu paremmin toisiimmekin, Kirsti Santaholma kertoo asukkaiden yhteydenpidosta.

Arkea helpottavat palvelut ovat uhkaavasti vähentyneet Kulosaaresta. Joskus Kirsti Santaholma haaveilee Helsingin keskustassa asumisesta.

– Mutta ei me täältä mihinkään lähdetä.