Pienet asunnot, suuret hinnat – maksaisitko tästä 18 neliön suihkuttomasta kopista 148 000 euroa?

Ilta-Sanomat kokosi kattauksen Suomessa myytävistä pienistä asunnoista.

Suomen asuntomarkkinoilta löytyy hurja haitari hintoja ja kokoja. Kaupungin keskustassa sijaitsevan pikkuriikkisen yksiön hinnalla voi löytää luksuslukaalin maaseudulta. Silti hintavillakin miniasunnoilla riittää kysyntää.

– Pienistä asunnoista on tällä hetkellä aika kova kysyntä, ainakin täällä Helsingin itäisessä kantakaupungissa, kertoo Kiinteistömaailman yrittäjä Christian Helin.

Helinin mukaan pieniä huoneistoja ostetaan useimmiten omaan käyttöön, varsinkin niissä tapauksissa, kun myytävä kohde on vasta remontoitu ja hinta sen mukainen.

– Pienten yksiöiden kohdalla neliöhinta saattaa tuntua kovalta, mutta kun asunnon pohjaratkaisu on hyvä ja koti on toimiva, asunto muuttuu kokonaishintansa kautta houkuttelevaksi vaihtoehdoksi.

– Miniyksiöt kiinnostavat myös sijoittajia, koska niistä pystyy saamaan suunnilleen samaa vuokraa, kuin 25 neliön yksiöstä, jos asunto on hyvällä sijainnilla.

Helinin mukaan pienten asuntojen haluttavuutta lisää pohjaratkaisun ja sijainnin lisäksi parveke, oma tontti, pieni yhtiövastike ja taloyhtiössä vastikään tehdyt remontit.

– Olen huomannut, että ihmiset arvostavat yhä enemmän hyvin suunniteltua ja tehtyä remonttia. Siitä ollaan valmiita maksamaan, että uusi koti on muuttovalmis.

Ilta-Sanomat nappasi Oikotie.fi:stä esimerkiksi muutaman miniasunnon, jossa on muhkea hintalappu.

Helsinki

On sanomattakin selvää, että sekä pienimmät asunnot että suurimmat hinnat sijaitsevat pääkaupungissa. Vanhoihin taloihin rakennetuille pikkukämpille ei ole lainkaan tavatonta, että niistä uupuu pakastin tai uuni, ja pyykinpesukone on usein jouduttu tilanpuutteen vuoksi sijoittamaan keittiöön. Ahtaimmassa tapauksessa peseytymisen voi joutua hoitamaan käsisuihkulla wc-pöntön yllä taiteillen.

Etu-Töölö, 26 m², 350 000 €

Vanhoille ullakoille rakennetuilla citykodeilla on kova neliöhinta.

Katajanokka, 21.5 m², 229 000 €

Upean jugendtalon uumenissa piilee pieni yksiö.

Kamppi, 19 m², 189 000 €

Pienessä tilassa neliöt on käytettävä järkevästi.

Lauttasaari, 18.5 m², 148 000 €

Tästä pikkukämpästä puuttuu suihku. Kylpyhuoneessa on pärjättävä käsisuihkun voimin.

Alppila, 17 m², 124 000 €

Tässä remonttia kaipaavassa minikohteessa ei ole uunia.

Vantaa

Vantaa tarjoaa huomattavasti Helsinkiä vähemmän pikkukoteja ja asuntojen hinnatkin ovat pääkaupunkia huokeammat.

Viertola, 23 m², 178 100 €

Pienissä yksiöissä on usein parvi.

Turku

Turun ihastuttavimmat pikkukämpät sijaitsevat idyllisissä puutaloissa.

Keskusta, 26 m², 184 000 €

Avokeittiö on toimiva ratkaisu pienessä yksiössä.

Portsa, 24.4 m², 170 000 €

Viehättävässä puutalossa on söpö yksiö.

Tampere

Tampereella on tarjolla runsas kattaus noin 25 neliön yksiöitä.

Keskusta, 22.5 m², 198 000 €

Suuret ikkunat tuovat pieneen huoneistoon tilantuntua.

Ilta-Sanomat ja Oikotie kuuluvat samaan Sanoma-konserniin.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?