Vältä joulustressi! Näin teet joulusiivouksen helposti jo nyt - Asuminen - Ilta-Sanomat

Vältä joulustressi! Näin teet joulusiivouksen helposti jo nyt

Ammattijärjestäjä kertoo, kuinka jouluun valmistautumisesta voi tehdä rennompaa.

Joulusiivouksen voi aloittaa jo nyt, niin välttyy pahimmalta stressiltä joulun alla.­

2.12.2017 10:22

Jos joulua viettää kotona, tulee sitä ennen yleensä myös siivottua. Ikävä kyllä joulu aiheuttaa helposti stressiä ja paniikkia, eikä ylimääräinen siivoaminen auta asiaa.

Ihannetilaa pyörittävä ammattijärjestäjä ja sisustussuunnittelija Seija Ervelius on sitä mieltä, että joulupaniikki juontaa juurensa edellisistä sukupolvista. Jos vanhemmilla on ollut vahvat jouluperinteet, joihin ovat kuuluneet siivoaminen, ruoat ja lahjat, tulee helposti sellainen olo, että omallekin kodille pitäisi tehdä jotakin.

– Kannustaisin ihmisiä miettimään sitä, onko joulusiivous pakko tehdä ennen joulua? Mitä jos sen tekisikin vasta sitten, kun kuusi viedään pois, Ervelius kysyy.

Jos siltikin haluaa laittaa kodin järjestykseen ennen joulua, voi valmistelut toki jo aloittaa. Jos esimerkiksi saunominen on tärkeä osa joulua, voi saunan aivan hyvin pestä jo nyt. Ja jos itse siivoaminen stressaa, suosittelee Ervelius harkitsemaan siivoojan palkkaamista.

– Joulu on siivousfirmoille niin kiireistä aikaa, että niihin kannattaa tosin olla yhteydessä jo hyvissä ajoin.

Erveliuksen mukaan siivousstressiä helpottaa huomattavasti myös se, että kotia järjestelee ja tavaroita karsii ympäri vuoden. Näin pelkästään joulun alle ei jää liian paljon tehtävää. Myös listojen käyttäminen auttaa rauhoittamaan mielen.

Ervelius kertoo muutaman asian, joita voi jo nyt, eikä vasta joulupäivinä, miettiä ja järjestellä kotonaan.

Joululahjat ja -koristeet

Jos kotona on jo valmiiksi paljon tavaroita, kannattaisi lahjat ostaa laadun, ei määrän mukaan. Ervelius suosittelee lisäksi elämyslahjoja, jolloin perhe voi päästä tekemään yhdessä mukavia asioita.

Joulukoristeet hän neuvoo kaivamaan esille hyvissä ajoin.

– Näitä koristeita tarvitaan vain kerran vuodessa. Ne kannattaa käydä lävitse ja heittää pois turhat. Jos tilalle haluaa uusia, suosittelen etsimään niitä tammikuun alennusmyynneistä.

Moniin koteihin kertyy myös paljon lasten tekemiä joulukoristeita. Niistä Ervelius neuvoo säästämään mieluisimmat. Tai jos kotiin mahtuu vaikka toinen pienempi kuusi, niin koristelee sen lasten koristeilla.

Käy joulukoristeet läpi hyvissä ajoin ja säästä niistä mieluisimmat.­

Vaatteet

Joululahjaksi voi tulla myös uusia vaatteita. Siihen kannattaa valmistautua vaatekaapin tyhjennyksellä. Ervelius neuvoo antamaan pois esimerkiksi kaikki lasten pieneksi jääneet vaatteet.

Parhaaksi pienempien vaatteiden säilytyspaikaksi hän kehuu vetolaatikoita.

– Siinä säästää paljon tilaa, kun esimerkiksi t-paidat taittelee laatikoihin konmari-tyyliin pystyviikaten. Yleisesti ottaen kannatan vaatteiden karsimista, mutta jos se on vaikeaa, suosittelen pystyviikkausta.

Jos ei omista vaikkapa lipastoa laatikoineen, voi vaatekaapin hyllyille laitettavilla laatikoilla päästä samaan lopputulokseen.

– Nyt on myös se hetki, kun kausivaatteet, kuten kesämekot, kannattaa viimeistään käydä lävitse ja viedä varastoon.

Lelut

Lelujen siivoamiseen kannattaa ottaa koko perheen mukaan.

– Siivoaminen motivoi yleensä lapsia, kun heille lupaa siitä jonkun palkinnon. Tämän ei pidä olla tavaraa, vaan jotain sellaista, josta perhe tykkää. Lasten kanssa voi mennä vaikka syömään, uimaan tai elokuviin.

Ensin leluista laitetaan sivuun sellaiset, joilla leikitään koko ajan. Sellaiset sujahtavat näppärästi esimerkiksi sängynaluslaatikkoon.

Sen jälkeen leluista tehdään kaksi kasaa, toiseen menevät rikkinäiset ja sellaiset lelut, joilla ei leikitä. Toiseen laitetaan lelut, joilla leikitään.

– Ensimmäinen kasa kerätään pois, kun lapset nukkuvat. Osa niistä laitetaan roskiin ja osa annetaan eteenpäin. Jäljelle jääneet lelut taas jaetaan tasaisesti esimerkiksi kolmeen isoon muovilaatikkoon.

Tämän jälkeen kaksi laatikoista viedään varastoon, kunnes viikon päästä laatikko vaihdetaan.

– Kun lelut vaihtuvat viikon välein, ne tuntuvat uudemmilta eikä niihin kyllästy niin nopeasti. Näin myös lastenhuoneeseen saadaan lisää tilaa.

Ruoanlaitto

Joulun ruoanlaittoon Ervelius suosittelee valmistautumaan erityisesti niin, että miettii, millaisia ruoanlaittoastioita tarvitsee.

– Nelihenkinen perhe pärjää oikein hyvin kahdella suorakaiteen muotoisella uunivuoalla, isommalla ja pienemmällä. Jos ne eivät jouluna riitä, voi laatikkoruoat valmistaa mainiosti myös kertakäyttöisissä alumiinifoliorasioissa.

Jotkut ruoat säilyvät niin hyvin, että ne voi tehdä jo nyt valmiiksi joulua varten. Tällaisia ovat esimerkiksi kuivakakut ja piparit.

– Teoriassa piparit voivat säilyä jouluun asti, mutta onnistuuko se käytännössä, se on toinen juttu, nauraa Ervelius.

Valmistaudu joulusaunaan ja pese lauteet jo vaikka tänään.­

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?