Asuminen

Joka kodin edullinen ihmeaine! 13 tapaa hyödyntää etikkaa siivouksessa

Julkaistu:

Asuminen
Väkiviinaetikka on hämmästyttävän monipuolinen siivousaine.
Etikka on ruoanlaiton perusnesteitä. Kirkkaanvärinen väkiviinaetikka sopii kuitenkin myös monenlaiseen siivoukseen. Tämä tehokas aine on kaiken lisäksi ympäristöystävällistä, sillä siitä ei synny jäämiä luontoon, toisin kuin teollisista kemikaaleista.

Mutta entäpä etikan voimakas haju? Pistävällä hajulla on tehtävänsä, sillä se neutralisoi ja poistaa muita epämiellyttäviä hajuja. Hyvä asia on kuitenkin se, että oikein annosteltuna ja tarvittaessa tuulettamalla etikan haju haihtuu nopeasti.

Vaikka etikka puhdistaa niin tekstiilejä, astioita kuin kodinkoneitakin, muista, ettei se happamuutensa vuoksi sovellu esimerkiksi kaakeli- ja silikonisaumoille, emalille, marmorille, alumiinille tai kalkkikivelle.


Voit testata väkiviinaetikan tehokkuutta esimerkiksi seuraavilla tavoilla.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

1. Kirkasta ikkunat lisäämällä pesuveden joukkoon tilkka etikkaa ja muutapa tippa käsitiskiainetta.

2. Myös samentuneet akvaariot, maljakot, pullot ja juomalasit kirkastuvat etikalla. Sekoita etikasta ja suolasta puuroa ja harjaa pinnat sillä puhtaiksi. Pese lopuksi puhtaalla vedellä.

3. Tahrat kovilta pinnoilta, kuten kuulakärkikynän muste puiselta pöydältä, lähtevät etikkaan kastetulla pyyhkeellä.

4. Sisätiloissa leijuvan tupakan- ja palaneen hajun saa haihdutettua kaatamalla laakeaan astiaan etikkaa ja asettamalla sen lähelle hajun lähdettä. Anna etikan vaikuttaa jokusen tunnin ja tuuleta huone sen jälkeen raikkaaksi.

5. Viemäristä nousevaa epämiellyttävää hajua voi neutralisoida kaatamalla reilun desilitran etikkaa yön ajaksi viemäriin.

6. Kaakeleiden kalkkikertymät lähtevät pois hankaamalla niitä ohentamattomalla etikalla.

7. Tunkkaisen pakastimen saa raikkaaksi ilman sulattamistakin. Aseta siis pakastimeen laakea astia, jossa on 1 dl kiehautettua vettä sekoitettuna 1 desilitraan etikkaa. Anna vaikuttaa yön yli.

8. Teräskattiloihin pinttyneet ruokajäämät saa pois keittämällä kattilassa kaksi osaa etikkaa ja yhden osan vettä. Lisää sitten ruokalusikallinen suolaa ja jätä liuos seisomaan yön yli. Samalla niksillä voi palauttaa myös kiillon kattiloihin.

9. Kahvinkeittimen saa puhtaaksi kaatamalla vesisäiliöön ½ litraa vettä ja saman verran etikkaa. Keitä seoksesta noin puolet ja katkaise virta laitteesta. Anna seistä puoli tuntia ja keitä sen jälkeen loput. Huuhtele keitin lopuksi keittämällä kaksi pannullista pelkkää vettä.

10. Myös vedenkeittimen kalkkisaostumat lähtevät etikalla. Kaada keittimeen yksi osa etikkaa ja kaksi osaa vettä. Kun seos on kaadettu vedenkeittimeen, annetaan sen vaikuttaa 15–25 minuuttia. Vasta tämän jälkeen neste kiehautetaan keittimessä. Kiehahtanut seos kaadetaan pois, jonka jälkeen keitin huuhdellaan pari kertaa. Lopuksi tulee keittää vielä 2–3 pannullista vettä, jotta etikan maku ja haju saadaan pois keittimestä.

11. Kalkkeutuneen ja ummehtuneen hajuisen pyykinpesukoneen saa puhtaaksi kaatamalla litran etikkaa ja 2 litraa vettä tyhjään koneeseen, jonka jälkeen käynnistetään 90–95 asteen valkopesuohjelma. Käsittelyn jälkeen kone voidaan huuhdella vielä puhtaalla vedellä.

12. Hien hajun saa pois lenkkipaidasta liottamalla sitä miedossa etikkaliuoksessa (½ dl etikkaa ja 5 litraa viileää vettä) puolen tunnin ajan ennen normaalia konepesua.

13. Mikäli käyttöohjeet eivät sitä erikseen kiellä, voi etikkaa käyttää pyykinpesukoneessa huuhteluaineen sijasta. Etikka muun muassa kirkastaa tekstiilin värejä ja pehmentää pyykin. Etikkaa lisätään huuhteluainelokeroon noin 0,5–1 dl pyykin määrästä ja koneen koosta riippuen. Ensimmäisillä kokeilukerroilla on hyvä aloittaa pienemmillä määrillä etikkaa ja lisätä sitä sitten tarpeen mukaan. Mikäli vaatteelle ei kuitenkaan suositella huuhteluainetta tai se on arkaa materiaalia, ei etikkaa kannata käyttää.

Lähteet: Martat, Siivous.info, Rajamäen, Kierrätyskeskus

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt