Essi Huuhka, 30, ja Aino Tormulainen, 32, niputtivat koko 90-luvun samoihin kansiin: Atena Kustannuksen julkaisemaan Ysärikirjaan. Ysäri yhdistää molempia: Huuhka on kirjoittanut viisi vuotta ysäriaiheista Nuoruusdisko-blogia, Tormulainen taas ysäriaiheista väitöskirjaa.
– Omakohtaisesti ysärissä kiehtoo se, että olen itse elänyt sen lapsena ja nuorena. Ja mitä enemmän olen ollut ysärin kanssa tekemisissä, sitä enemmän olen halunnut analyyttisesti selvittää asioiden taustoja, Huuhka selittää.
Tormulainen kokee 90-luvusta olevan jo sen verran kauan aikaa, että pystyy katsomaan taaksepäin lapsuuteensa ja nuoruuteensa. Aiemmin hän ei olisi ollut siihen valmis.
”Huolimatta siitä, fanittiko ysärillä eniten Nirvanaa vai Aquaa, yhdistävät ysärilapsia ja -nuoria samat sukupolvikokemukset: talouslama, EU-jäsenyys, tiedonkulun ja teknologian kehitys sekä kansainvälistyminen. Lamasta huolimatta 1980-luvulla syntyneet ovat ensimmäinen sukupolvi, joka on elänyt lapsuutensa runsauden yhteiskunnassa. Se on myös viimeinen sukupolvi, joka eli vielä lapsuuttaan ennen maailmanlaajuisen nettioven aukeamista.”
Essi Huuhka ja Aino Tormulainen iskevät Ysärikirjallaan ysäribuumiin.
Viimeiset vuodet on eletty ysäribuumissa. Eurodancebändit ravaavat Suomessa. Radioilla on omia 90-lukuun keskittyviä ohjelmiaan, kuten Oku Luukkaisen Retroperjantai – tai kanaviaan, kuten Sanomien juuri avattu HitMix. Ruutupaidat, nappiverkkarit ja kukkakuosit ovat ilmestyneet takaisin kauppojen hyllyille. Jopa hiihtareiden paluuta povataan.
Huuhkan ja Tormulaisen mukaan ysäribuumiin liittyy paljon nostalgian tunteita. Vuosikymmentä muistellaan kaiholla ajatellen, miten moni asia on ennen ollut paremmin.
Ysärikoti
Kirjailijoiden mukaan suomalaiset viihtyivät entistä enemmän kotona 90-luvulla. Ulkoiset virikkeet vähenivät lamavuosina ja ihmiset viettivät entistä enemmän aikaa kotona. Kodin värimaailma ammennettiin pyökistä, koivusta, rottingista. Skandinaavisesta valkeudesta ei ollut vielä merkkejä.
”1980-luvulla oli etelänlomien myötä innostuttu kaarevista oviaukoista. Eteisessä oli palapeili, ja keittiöön muuttivat keittiösaarekkeet. Keittiön kaapistot päättyivät pyöreäreunaisiin avohyllyihin, joille aseteltiin Arabian vanhoja sinikukallisia voipyttyjä. Olohuonetta koristi nahkasohva, lasinen pöytä sekä suuri kirjahylly, johon yhdistyi niin lasista vitriiniä kuin tv-tasoakin.”
Puhelimen paikka oli puhelinpöydällä.
– Eteisessä oli puhelinpöytä, jonka päällä oli lankapuhelin ja puhelinluettelo. Iso kuvaputkitelevisio sijaitsi olohuoneen tärkeimmällä paikalla. Kodeissa oli yhä enemmän tekniikkaa, stereot olivat isoja ja tietokoneet veivät oman tilansa, Huuhka kuvailee.
Erikoisiakin ratkaisuja nähtiin.
”Sisustusoppaissa annettiin ideoita massiivisten televisioiden ”piilottamiseen”: ratkaisuna saattoi olla sijoittaa televisio vaatehuoneeseen tai komeroon ja sahata sen seinään reikä, josta televisio näkyi olohuoneeseen.”
Viherkasvit olivat erittäin suosittuja.
– Oli yucca-palmuja ja kaikenlaisia amppeleita tuntui roikkuvan ympäri olohuonetta.
Yucca-palmu eli suomalaisittain jukkapalmu.
Lastenhuoneessa tilaa vei todennäköisesti parvisänky kirjapöytineen ja hyllyineen. Tormulainen haaveili kirjoituspöydästä, josta avautui nostaessa peili. Seiniä koristivat Suosikista, Lemmikistä, Villivarsasta tai Fani-lehdestä irrotetut julisteet.
Ysärin äänet
90-luvun aistimuistot ovat piirtyneet mieleen. Mutta millaisia ääniä 90-luku tulvi?
– Ensimmäisenä tulee mieleen modeemin piippaileva ja rahiseva ääni. Ollaan siellä isolla pöytäkoneella ja pikku hiljaa se yhdistyy puhelinlinjaa pitkin internetiin.
Tormulaisen ysärin äänimaailmaan kuuluvat myös tekniikkaan liittyvät äänet, joita ei enää ole. C-kasetin kelaaminen, Windows 95:n käynnistysääni, vhs-nauhurin kelaaminen...
Muistatko, millaista ääntä modeemi piti?
– Näppäimistön kalke. Se ei ollut mitenkään pehmeä, vaan kunnon kalke. Hiiristä kuului myös kunnon klikkaus, mitä ei enää kuule.
Lankapuhelimen pirinän muistaa vieläkin. Ja sen äänen, kun veivattiin numeroita puhelimella, jolla ei voinut pelata Hugoa. Kyseiseen peliin kun soveltui vain näppäinpuhelin. Mieltään pystyi osoittamaan paiskaamalla luurin kiinni, mutta yritäpä tehdä vastaavaa tänä päivänä.
Koska ei ollut kännyköitä, luurin vieressä piti kytätä ihastuksen tai oman kaverin soittoa.
Tällä puhelimella pystyi soittamaan Hugoon.
– Ennen piti olla kärsivällisempi. Piti myös uskaltaa soittaa ihastuksen kotiin ja kysellä onko se kotona, Tormulainen huomauttaa.
Molemmat muistavat yhä lapsuudenkotinsa lankapuhelinnumeron ja koulukavereiden numerot.
– Oli vain yhden numeron ero parhaan kaverin ja ihastuksen kodin numeron kanssa. Joskus tuli soitettua väärin, mikä oli ihan kauhea katastrofi, Tormulainen nauraa.
Ysärinuori ei ollut kasvanut kiinni puhelimeensa kuin tämän päivän nuori. Siinä oli etunsa.
– Silloin oli vapaa-aikaa ja hengähdyshetkiä, mitä nykyään ei ole. Jos puhelin on siinä ruokapöydässä kiinni, et saa levätä kaverisuhteilta tai maailmalta.
Otteet kirjasta Ysärikirja (Atena).
Millaisia ääniä 90-luvulta sinä muistat?