Nyt puhuu kaikkien aikojen parhaan Pirkka-niksin takana oleva Sanna – kuuli kikasta naapurin mummolta - Asuminen - Ilta-Sanomat

Nyt puhuu kaikkien aikojen parhaan Pirkka-niksin takana oleva Sanna – kuuli kikasta naapurin mummolta

Suomen kaikkien aikojen niksiksi on valittu Sanna Salmen ”Rasvatahrat veks” -niksi.

Suomen kaikkien aikojen niksiksi valittiin klaukkalalaisen Sanna Salmen tahranpoistoniksi ”Rasvatahrat veks”. Niksi perustuu astianpesuaineen ja leivinaineen käyttöön.

1.9.2017 14:06

Kukapa ei olisi joskus nauranut Niksi-Pirkka-palstan mainioiden niksien parissa? Palstaa on julkaistu vuodesta 1974 lähtien.

Nyt suomalaiset ovat valinneet kaikkien aikojen niksin. Se valittiin osana Suomi 100 -hanketta.

Suomen kaikkien aikojen niksiksi valittiin klaukkalalaisen Sanna Salmen tahranpoistoniksi ”Rasvatahrat veks”. Niksi perustuu astianpesuaineen ja leivinjauheen toimivaan yhdistelmään.

– Osa nikseistähän on aivan hassunhauskoja ja ne saavat hymyn huulille. Minun niksini lailla moni niksi kuitenkin tuo arkeen paitsi iloa, myös aitoa helpotusta. Käytän itse aina omaa niksiäni rasvatahroihin ja voin vakuuttaa, että se todellakin toimii, Salmi kertoo K-ryhmän tiedotteessa.

Ilta-Sanomille Salmi paljastaa, että niksin kertoi hänelle vanha naapuri.

– Valittelin rappukäytävässä mummolle, miten rypsiöljytahra ei lähtenyt vaatteesta kaupan tahranpoistajilla. Hän tokaisi sitten, olenko kokeillut tällaista vanhan kansan niksiä.

Mummon niksi todella toimi, ja siitä lähtien Salmen perheessä kaikki ruokarasvatarhat on poistettu tällä tavoin.

– Niksi toimii ainakin ruokaöljyyn, risiiniöljyyn ja voihin. Aurinkovoide ei tällä lähde, kenties sen sisältämän väriaineen takia.

Valitettavasti naapuri on jo menehtynyt, mutta mummon niksiä muistellaan Salmen perheessä lämmöllä. Nyt siitä hyötyvät monet muutkin. Päiväkodissa työskentelevän Sannan lähipiiri on ollut hyvillään niksistä, jolle on käyttöä etenkin lapsiperheissä.

– Kisan aikana moni on sanonut, että olisi kaivannut tätä niksiä ennenkin, ja mieheni työkaverit ovat kuulemma hyvässä hengessä kommentoineet hänen aina-niin-puhtaita vaatteitaan.

Sannan toimiva niksi:

1. Levitä rasvatahran päälle astianpesuainetta ja leivinjauhetta. Hiero aineet sekaisin.

2. Laita vaate normaalin pesuun. Tämän kombon jälkeen vaate on taas puhdas rumista rasvaläikistä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?