Saako kerrostalossa pestä pyykkiä ja juhlia yömyöhään? Lakimies kertoo, missä menee raja

Asiantuntijan mukaan yörauhaa on kunnioitettava, mutta poikkeukset ovat aina sallittuja.

Kello 22–7 on asiantuntijan mukaan sellainen aika, jolloin naapureita ei pitäisi äänillä häiritä.

Ilta-Sanomat kirjoitti aiemmin tällä viikolla siitä, kuinka yöllistä suihkussa käymistä ei voida taloyhtiössä kieltää. Kiinteistöliiton apulaispäälakimiehen Kristel Pynnösen mukaan tämä johtuu siitä, että suihkusta tuleva ääni kuuluu normaalin elämisen ääniin.

– Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että nyt pitäisi alkaa jopa tahallaan käydä suihkussa yörauhan aikana ja alkaa kiusata naapureita, Pynnönen tarkentaa asiaa.

Pynnösen mukaan normaaliin elämiseen ja asumiseen kuuluu myös se, että esimerkiksi vessaan saa yöllä mennä, jos tarve tulee.

– Ja jos tulee vaikka yöllä kotiin töistä tai on vaikkapa kuumetta, niin ei suihkussa käymistä voi täysin kieltää. Jokaiselle voi joskus tulla tarve käydä yöllä suihkussa.

Kun miettii tarkemmin sitä, mitkä äänet kuuluvat normaaliin elämiseen ja kuinka paljon ääntä yöllä saa pitää, ei linjanveto ole niin yksinkertaista. Pynnösen mukaan yörauha pitää joka tapauksessa huomioida, eikä sitä saa alkaa tarkoituksella rikkoa.

– Jos alkaa esimerkiksi siivota kovaan ääneen keskellä yötä, niin se kuulostaa jo aika tarkoituksenhakuiselta. Eli eikö mukamas löytyisi muuta aikaa siivota.

Vaikka Pynnösen mukaan mitään normaalia, elämiseen liittyvää ei voida kokoaan kieltää, kehottaa hän aina huomioimaan myös muut ihmiset ympärillä.

Poikkeukset ovat asia erikseen

Pyykinpesukoneet pitävät tunnetusti erityisen paljon ääntä, eikä Pynnönen lähtisi käyttämään niitä yöaikana.

– Poikkeustilanteita voi toki tulla. Silloin, kun hoidin pieniä lapsia ja oli oksennustautia liikkeellä, niin se oli itsestään selvää, että työnsin ne pyykit heti pesukoneeseen miettimättä sitä, että oli yö.

Pynnönen muistuttaakin, että elämässä voi tulla eteen tilanteita ja yksittäistapauksia, jolloin ääntä on pakko pitää myös yöllä.

– Mutta jos laittaa pesukoneen tahallaan päälle joka ilta silloin, kun tietää naapurin menevän nukkumaan, ja tietää sen aiheuttavan häiriötä, niin eihän se kiusausmielessä ole sallittua.

Paheksuttavuus myös kriteeri

Pynnönen neuvoo miettimään myös tilanteen paheksuttavuutta. Jos naapurissa kuuluu öisin esimerkiksi vauvan itkua, ei siihen voida puuttua. Eri asia on esimerkiksi kovaääniset juhlat, joita voidaan pitää paheksuttavina.

– Tässäkin pitää kuitenkin muistaa poikkeustilanteet. Jos tämä ihminen pitää kerran vuodessa nämä yhdet uudenvuodenjuhlat, niin ei siihen voida puuttua. Mutta jos tämä alkaa olla joka viikonloppu toistuva tilanne, on asia eri. Jos tilanne ylittää tietyn kynnyksen ja on vielä paheksuttavaa ja tarkoituksenmukaista, voidaan asiaan puuttua.

Millainen talo, sellaiset äänieristeet

Pyykinpesukoneesta ja muista ääntä pitävistä asioista puhuttaessa Pynnönen toisaalta muistuttaa, että taloissakin on eroja. Erityisesti vanhoissa taloissa voi olla puutteelliset äänieristeet, jolloin äänenkäyttöä pitää miettiä erityisen tarkasti.

– Oma taloyhtiöni on taas valmistunut vuonna 2011 ja tiedän, että naapurini pesee pyykkiä myöhään illalla, sillä hän on kertonut siitä minulle. Mutta mitään ei kuulu meidän huoneistoon.

Jos asia on tällä tavalla naapurin kanssa sovittu ja tiedetään, etteivät äänet häiritse muita, on Pynnösen mukaan aivan sallittua pestä pyykkiä milloin tahansa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?