Onko tässä Suomen kummallisin sauna? - Asuminen - Ilta-Sanomat

Onko tässä Suomen kummallisin sauna?

Finnish Sauna Festival järjestetään kesäkuussa kolmella paikkakunnalla.

Tämä 140 vuotta vanha ranskalainen täystamminen viinitynnyrisauna on mukana Helsingin tapahtumassa. Sen on valmistanut Heikki Karjalainen Espoosta.

19.5.2017 15:49

Tapahtuma järjestetään kesäkuussa Helsingissä, Turussa ja Jyväskylässä. Festivaali kestää kussakin kaupungissa neljä päivää. Kyseessä on järjestäjän mukaan maailman suurin saunafestivaali.

Saunafestivaalilla ei ole pakko saunoa. Kävijöille voi riittää pelkkä ihmettelykin, sillä festivaalilla on esillä kymmenittäin erilaisia saunoja.

Festivaalikävijä voi tutustua vaikkapa päreistä valmistettuun iglusaunaan, vedenalaiseen sukellusvenesaunaan tai jättisaunaan, johon mahtuu vähintään sata ihmistä samaan aikaan.

Yksi tapahtuman erikoisuuksista on sauna, joka on valmistettu 140 vuotta vanhaan viinitynnyriin. Viinitynnyrisauna nähdään ainakin Helsingissä.

Festivaalin tuottaja Sander Mosel kertoo, että yksi tapahtuman suurimmista saunayllätyksistä pidetään vielä salassa.

– Sen voin paljastaa, että tähänkin saunaan liittyy vedenalaisuus, Mosel kertoo.

Saunomisen lisäksi Finnish Sauna Festivalilla voi kokeilla muun muassa saunajoogaa, saunahoitoja, hierontaa, vitsisaunaa tai kuunnella saunapaneelikeskusteluja. Kotimaisista artisteista lavalle nousevat muun muassa Anssi Kela, Pariisin Kevät ja Isac Elliot.

Tapahtumaan on tarkoitettu täysi-ikäisille, mutta sunnuntait ovat kaikissa tapahtumakaupungeissa ikärajattomia perhepäiviä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?