Suomen eteläisin kyläkoulu seisoo keskellä täydellistä saari-idylliä – hiljaisimpana vuotena oppilaita oli tasan yksi - Asuminen - Ilta-Sanomat

Suomen eteläisin kyläkoulu seisoo keskellä täydellistä saari-idylliä – hiljaisimpana vuotena oppilaita oli tasan yksi

Utön koulu on Suomen eteläisin kyläkoulu. Hiljaisimpana vuonna koululaisia oli yksi.

19.5.2017 14:24

Kun Puolustusvoimien varuskunta lähti Utön saarelta vuonna 2005, Suomen eteläisimmän kyläkoulun tulevaisuus oli vaakalaudalla. Koulu on kuitenkin sinnitellyt eteenpäin, vuodesta toiseen. Paraisten kaupungin antama raja koulutoiminnan jatkumiselle on nykyään kolme koululaista.

Jutun videolla tutustutaan Suomen eteläisimpään ja tiettävästi pienimpään kyläkouluun Utön saarella. Video on osa Suomen äärikolkissa asuvien ihmisten elämää käsittelevien juttujen sarjaa. Muihin juttuihin ja videoihin voit tutustua tämän artikkelin alapuolella olevien linkkien kautta.

Tällä hetkellä alakoulussa on viisi oppilasta ja yksi etäopetuksessa oleva esikoululainen. Ensi lukuvuoden oppilasmäärä näyttää ylittävän kaupungin vaatimuksen.

Kolmasluokkalainen Carmen, ekaluokkalainen Viljami ja neljäsluokkalainen Meri istuvat opettaja Heini Paasion kanssa liitutaulun edessä lattialla. Koko koulu on ottanut videoyhteyden Jurmon saaren esikoululaiseen.

– Nyt meidän pitäisi etsiä näistä kuvista kaksi samanlaista kissaa, Paasio ohjaa.

Kolmasluokkalainen Carmen ja ekaluokkalainen Viljami tykkäävät matikasta ja leikkimisestä. Utön koulussa kaikki tuntevat toisensa.­

Oppilaat käyvät kuvien yksityiskohtia läpi ja päätyvät parin harha-askeleen jälkeen oikeaan tulokseen.

Luokkahuone on malliesimerkki vanhasta kyläkoulusta. Suuren huoneen edustalla on liitutaulu ja perällä puolapuut. Sama tila toimii sekä perinteisenä luokkana että liikuntasalina ja elää koululaisten mukana eri projekteissa.

Yhdessä nurkassa on tietokonepiste ja toisessa koulun kirpputori. Seinustalla on koulun yhteinen akvaario ja sen yläpuolella linnunratamme planeetat.

– Koulussa hauskinta on se, että on kavereita. Niitä ei ole kovin paljoa, mutta silti. Opettaja on kiva. Tämä on niin pieni koulu, ettei ole paljoa ihmisiä, kolmasluokkalainen Carmen kertoo.

40 vuotta pikkukoulussa

Utössä on kaksi opettajaa. Heini Paasio vastaa suurimmasta osasta opetusta. Osa-aikaeläkkeellä oleva Brita Willström viettää edelleen paljon aikaa koululla. Hän saapui saarelle alun perin yhdeksi lukuvuodeksi vuonna 1976. Nyt takana on yli 40 vuotta opettajantöitä Suomen eteläisimmässä koulussa.

– Se lähti siitä, että tulin opiskeluajan lopussa vuodeksi paikkaamaan opettajantarvetta. Työ oli mielenkiintoista ja tuli ystäviä sekä tuttavia. Jäin sitten taas vähäksi aikaa. Jossakin vaiheessa perustin perheen. Mietin, että kun omat lapset tulevat kouluikään, niin pitää lähteä. Opetin sitten omatkin lapset.

Brita Willström lähti Utön kouluun opettajaksi vuonna 1976. Vuoden työreissu venyi yli 40-vuotiseksi.­

Pienryhmäopetus on oma lajinsa. Jokaisella oppilaalla on tietysti oman luokkansa mukainen opetussuunnitelma. Lisäksi koulua käydään erilaisten teemojen avulla yhdessä. Pieni ryhmä mahdollistaa myös sen, että opettajat voivat antaa esimerkiksi tuki- tai lukiopetusta joustavasti.

Luontoa ja saaristotarinoita

Saariston luonto on yleinen retkeilykohde, ja Utön asukkaat kertovat oppilaille mielellään tarinoita.

– Paljon opitaan teemoittain. Uusi opetussuunnitelma, joka tuli käyttöön viime syksynä, ei tuonut paljoa uutta, koska tähänkin saakka on pitänyt koota oppiaineita monialaisiksi oppimiskokonaisuuksiksi ja opettaa eri-ikäisiä yhdessä. Erilaisia vierailuja on tehty ihan perheisiin ja kyselty vanhuksilta saaren historiaa, Willström toteaa.

Useat lapset käyvät ovat käyneet Utössä vain osan alakoulustaan, esimerkiksi vuoden tai kaksi. Yläkoulu odottaa mantereella.

– Niin tämä on ollut koko ajan, että ei ole tiennyt moneksi vuodeksi eteenpäin koulun jatkumista. Monena keväänä ei ole tiennyt, jatkuuko koulu syksyllä, Willström kertoo.

Koulun ykkösleikki on hippa. Viljami ja Carmen ottavat toisistaan mittaa.­

Willström uskoo, että pienestä saaristolaiskoulusta ponnistaa rohkeita nuoria. Koululaiset tutustuvat heti koulutiensä alussa saaren iäkkäisiin asukkaisiin ja oppivat esimerkiksi luonnosta. Pienessä yhteisössä tulee tutustuttua ja opittua monelta eri asukkaalta.

Oppitunnin päätyttyä koululaiset ryntäävät ulos kohti kiipeilytelineitä. Ykkösleikki on hippa.

Opettaja Heini Paasio ratkoo oppilaidensa Merin, Viljamin ja Carmenin kanssa yhteistehtävää. Koululla on videoyhteys Jurmossa asuvaan esikoululaiseen.­

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?