Ammattijärjestäjä Ilana Aalto selaili äitinsä sisustuslehtiä jo ennen kuin osasi edes lukea. Iän myötä kiinnostus koteihin syveni. Opiskelut päättyivät väitöskirjaan, joka käsitteli isyyttä. Siinä yhteydessä esiin nousivat myös kodit ja niiden arki.
Viime vuoden lopulla Aalto sanoi hyvästit yliopistolle ja päätti keskittyä toiseen ammattiinsa kotien järjestäjänä.
Aalto julkaisee ensi viikolla kirjan Paikka kaikelle (Atena), joka kertoo meitä ympäröivästä tavarapaljoudesta kulttuurihistorioitsijan ja ammattijärjestäjän näkökulmasta. Teoksen luvut on nimetty kodin eri huoneiden mukaan.
Kirjan lähtökohtana on Aallon suosittu Paikka kaikelle -blogi ja siihen liittyvä Facebook-ryhmä, johon kuuluu yli 8 000 ihmistä. Kirjoituksissa hän pohtii ihmisten tavarasuhdetta ja tavaran merkitystä arjessamme.
Lastenhuoneisiin tavaraa kertyy helposti enemmän kuin säilytystilat vetävät.
– Haluan, että ymmärtäisimme miten tavarat meitä pyörittävät ja millaista elämämme kaiken tavaran kanssa on. Tietenkin mukana on vinkkejä miten kodin saa järjestykseen. Kirjassa käytännön intohimo yhdistyy teoreettiseen näkökulmaan, mikä on minulle täydellinen yhdistelmä.
Työ järjestäjänä on toisinaan herättänyt hämmennystä. Miksi tohtoriksi väitellyt siivoaa ihmisten koteja?
– Se on tosi mukavaa. Pystyy auttamaan ihmisiä konkreettisesti ja samalla se on ollut vastapainoa tutkijantyölle.
Tavaraa on moneen lähtöön. On tavaroita, joilla on selkeä käytännön tarkoitus. Kattila, kahvinkeitin, ruuvimeisseli – niitä tarvitaan, jotta voi tehdä tiettyjä asioita.
Ja on tavaroita, jotka tuovat omistajalleen esimerkiksi esteettistä mielihyvää, ilman että niitä varsinaisesti tarvitaan elämiseen.
– Tavaroita ostamalla voimme osoittaa rakkautta, viestiä millaisia olemme tai haluaisimme olla ja erottautua, Aalto listaa erilaisia merkityksiä.
Tavaroiden valintaan vaikuttavat paitsi ihmisten henkilökohtaiset mieltymykset, myös muoti ja moni muu asia. Perustarve voi olla yksinkertainen, tarvitaan kahvinkeitin tai kengät, mutta valinnan varaa on niin runsaasti, että ostotilanteessa joutuu miettimään monia näkökulmia: tyyliä, väriä, merkkiä, käyttötarkoitusta, ekologisuutta, milloin mitäkin.
”Tavarat herättävät meissä vahvoja tuntemuksia.
Aalto ei halua moralisoida eikä kertoa, mitä tavaroita pitäisi hankkia tai olla hankkimatta. Järjestäjän näkökulmasta kyse on siitä, missä kulkee kohtuullisen tavaramäärän raja. Missä kohtaa hankinnan ilo muuttuu omistamisen tuskaksi, kun tavaraa on enemmän kuin kotiin kohtuudella mahtuu.
– Yleensä meillä on hyvä tarkoitus. Koti täyttyy tavaroista, joista ajattelemme, että niistä on hyötyä. Jossain vaiheessa hyvät ajatukset voivat kääntyä itseään vastaan. Koti on niin täynnä, että tavarat katoavat toistensa sekaan.
Tutkijat ovat tavarankeräämisen taustoista montaa eri mieltä. Joidenkin mielestä se on osa ihmisen luontoa. Yhdistettynä nykyiseen yltäkylläisyyteen lopputuloksena on kotien tavaravuoret.
Aalto ei tätä sellaisenaan niele. Meillä on vapaa tahto ja mahdollisuus valita. Emme toimi alkukantaisen tavaranhamstraushimon vallassa.
Jotain elossa säilymiseen liittyviä primitiivisiä tuntemuksia saatamme silti tavaroihin yhdistää. Aalto kertoo esimerkin itsestään.
– Minulla on ollut parikymmentä vuotta keittokirjasarja. En ole koskaan tarvinnut sitä, mutta en ole pystynyt luopumaankaan. Pohjimmiltaan kyse on maailmanlopun pelosta. Jos internet lakoaa ja kaikki muukin ympärillä kaatuu, miten pärjään ilman keittokirjoja.
Jokaisen kotoa löytyy tavaroita, joiden säilyttäminen perustuu ajatukseen Näitä voin vielä tarvita.
Kun aloitat tavaroiden järjestelyn, tee sitä ensin vaikka vain 15 minuuttia päivässä. Siinä ajassa ehtii jo poimia muutaman tavaran. Mieti jokaisen tavaran kohdalla, onko se itsellesi oikeasti merkityksellinen.
Onko tavaroilla oma tahto? Usein puhumme kuin olisi. Sanomme, että tavaroita vain kertyy tai että ne pitää pistää järjestykseen. Ikään kuin kyse olisi kurittomista lapsista.
Ei ole, mutta kaikkia tavaroiden liikkeitä emme pysty hallitsemaan. Saamme tavaroita lahjoiksi, perinnöksi, mainostarkoituksessa. Niitä tulee tilaamatta kuin fakseja takavuosien pääministerille.
Niiden vastaanottaminen on helpompaa kuin pois heittäminen.
Tavaroiden hankinta tuottaa usein iloa, luopuminen puolestaan monesti tuskaa. Jostain syystä me kiinnymme siihen mitä omistamme, vähäpätöisiinkin esineisiin.
– Tavarat herättävät meissä vahvoja tuntemuksia, Aalto korostaa.
– Päätös poisheittämisestä on usein raskas ja siinä tarvitaan ammattijärjestäjiä. Emme voi ihmisten puolesta päättää, mikä on merkityksellistä mikä ei, mutta voimme auttaa päätöksen tekemisessä.
Aalto tietää tapauksia, joissa kotona on tavaraa niin paljon, että uutta tulee hankittua, koska vanhaa ei enää löydetä tai ei yksinkertaisesti muisteta, että minähän omistan jo tämän.
– Olemme tulleet niukkuuden ajan mentaliteetilla runsauden aikaan. Nyt olemme havahtuneet, että tavaratulvasta on haittaa.
– Usein asiakkaat sanovat, kun on pienikin tila raivattu, että nyt täällä on helpompi hengittää. Epäjärjestys ja tavaroiden runsaus koetaan usein stressaavana. Muutamakin kaaoksen keskellä elänyt ihminen on sanonut minulle, että tulisipa tulipalo.
Moista tuskin kukaan oikeasti toivoo, mutta kertoohan se ääneen lausuttuna jotain ahdistuksen määrästä. KonMarin maailmanlaajuinen suosio puolestaan kertoo tavara-ahdistuksen yleisyydestä.
Aallon mukaan ostohalun iskiessä kannattaa pohtia viikon ajan, tarvitseeko kyseistä tavaraa vai onko kyseessä hetken huuma.
– Olemme äärimmäisen taitavia keksimään itsellemme tarpeita, joita kuitenkin on lopulta aika vähän. On hyvä kysyä itseltään, missä kulkee tarpeen ja halun raja.
