Anssi, Anselmi

Asuminen

Moni suomalainen kasaa nurkkiinsa liikaa roinaa – näitä hamstrataan eniten

Julkaistu:

Säästäväiset suomalaiset hamstraavat turhaakin tavaraa kaappeihinsa. Ammattijärjestäjä kertoo, mitä lähes kaikissa kodeissa on liikaa.
Moni suomalainen elää tavarakaaoksen keskellä. Perinteisesti ihmisiä on kannustettu säästäväisyyteen ja tavaroiden säilömiseen, ja tavaraa on kertynyt kaappeihin kuin huomaamatta.

Kodin järjestyksen ylläpito ja tavaramäärän vähentäminen on alkanut yleistyä vasta viime vuosien aikana, kertoo ammattijärjestäjä ja kulttuurintutkija Ilana Aalto.

– Moni on hyvinkin saattanut elää koko elämänsä niin, että tavaraa on laitettu sen kummemmin ajattelematta kaappiin. Elämme kuitenkin kulutusyhteiskunnassa, niin tavaroita kertyy koko ajan lisää.

Se, mitä kenellekin kertyy kaapin perukoille, on hyvin yksilöllistä. Lapsiperheillä on helposti liikaa lasten vaatteita ja leluja, vanhemmilla ihmisillä puolestaan paljon sekalaista kodin tavaraa mitä on kertynyt vuosien varrella.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Erilaisia papereita ja vaatteita löytyy lähes joka kodista vähän liikaa, Aalto arvioi.

Pinoja, pinoja, pinoja

Papereita ja lehtiä kertyy helposti hallitsemattomiksi pinoiksi ja vaatekaappi saattaa olla niin täynnä, että vaatteita ei meinaa saada kaapista ulos. Pinot ovat saattaneet joskus olla järjestyksessä, mutta järjestystä on hankala ylläpitää kun tavaraa tulee jatkuvasti lisää ja pinot sekoittuvat.

– Yksi tyypillinen esimerkki on ruokareseptit, joita otetaan talteen lehtileikkeinä. Sitten ne ovat siellä sun täällä vähän sekaisin tai isossa pinossa, mistä ei todellakaan inspiroi lähteä etsimään.

– Kautta linjan kaikissa tavararyhmissä on jotakin liikaa. Sen takia sitä tavaraa on paljon ja se aiheuttaa meille ongelmia.

Yleisellä tasolla on kuitenkin mahdotonta sanoa, mikä on kenellekin turhaa tavaraa. Useimmille riittää yksi juustohöylä, mutta joku saattaa tarvita monta erilaista.

Vahingossa ahdinkoon

Tavaratulvaan ajaudutaan yleensä vahingossa.

– Kukaan ei ole harkiten joutunut siihen tavaratulvaan ja ajatellut että tukinpa kotini tavaralla, vaan niitä on aina hankittu hyvässä tarkoituksessa.

Ihmiset havahtuvat hallitsemattomaan tavaramäärään yleensä siinä vaiheessa, kun siitä alkaa aiheutua ongelmia. Kun tavaroita ei meinaa enää löytää kaaoksen keskeltä, on syytä miettiä, olisiko tavaroissa karsimisen varaa.

Täydellisyyteen ei kuitenkaan tarvitse pyrkiä kerralla, vaan järjestämisen voi aloittaa hyvin pienestä. Jo vartissa ehtii tehdä yllättävän paljon, Aalto muistuttaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Luksuselämää viettänyt sometähti jätti vuokra-asunnon karmaisevaan kuntoon – törkyinen asunto kuin pommin jäljiltä

    2. 2

      Viime vuonna Tampereelta kadonnut nainen löytyi kuolleena

    3. 3

      Kommentti: Hjallis Harkimo jatkaa härskiä sumutusta loppuun saakka – tästä kaikesta Jokerien ”myynnissä” on kyse

    4. 4

      Kuuro ja lähes sokea Max-koira, 17, nousi sankariksi Australiassa – suojasi vuoristoon eksynyttä 3-vuotiasta yön yli

    5. 5

      Kylmä ilmamassa vaanii lähistöllä: Yksi kuva kertoo, kuinka lämpö karkaa Suomen yltä

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Ruotsalainen huippu-DJ Avicii on kuollut 28-vuotiaana

    2. 2

      Monen kammoksuma muotivillitys saapui myös uikkarityyliin – tätä ei ole totuttu rannalla näkemään

    3. 3

      Aviciin rankka elämä: alkoholia ja paniikkikohtauksia – ”Ymmärsin jo varhain, että hän oli uppoamassa”

    4. 4

      Näistä esineistä maksetaan kirpputorilla hunajaa – hinnat jopa korkeammalla kuin uutena kaupassa

    5. 5

      Sivullinen epäili vanhempien tekevän karmeita asioita lapselleen – yritti saada kolmelta viranomaiselta apua: Tuloksena luuria korvaan ja vastuun väistelyä

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Katariina sai selville hirvittävän totuuden omasta pojastaan vasta, kun poika kuoli yllättäen 23-vuotiaana

    2. 2

      Ruotsalainen huippu-DJ Avicii on kuollut 28-vuotiaana

    3. 3

      Tuomas Enbuske nosti esiin mielettömän porsaanreiän suomalaisessa Haluatko miljonääriksi? -visassa – oljenkorsi voikin olla järjettömän hyödyllinen

    4. 4

      Asunnottomaksi jäänyt Björn, 54, ”muutti” Ruotsin-laivaan – näin paljon hän maksaa asumisestaan

    5. 5

      Michael Jacksonin tytär julkaisi netissä kuvan, joka sai kuolleen laulajan fanit aivan sekaisin – selkäpiitä karmivaksi väitetty otos jakoi rajusti mielipiteet

    6. Näytä lisää