Nämäkin 20 tavaraa ovat melkein kokonaan kadonneet nykykodeista - Asuminen - Ilta-Sanomat

Nämäkin 20 tavaraa ovat melkein kokonaan kadonneet nykykodeista

Sisustuksessa suositaan nykyään hyvin erilaisia trendejä kuin menneinä vuosikymmeninä. Osaltaan tavaroiden katoaminen nykykodeista johtuu siitä, että niitä ei yksinkertaisesti enää tarvita.

30.12.2016 19:00

IS kertoi torstaina 15 esineestä ja asiasta, jotka suurimmaksi osaksi ovat kadonneet moderneista kodeista. Harva 1980–90-luvuilla syntynyt esimerkiksi omistaa mankelin.

Lukijat innostuivat listaamaan muita kodin asioita, jotka eivät enää ole kovin yleisiä. Tässä niistä kaksikymmentä yhä harvemmin nykykodeista löytyvää tavaraa.

1. Ompelukone

Kun aiemmin ompelukone oli aivan tavallinen ja yleinen joka kodin kodinkone, ei sitä nykyään enää löydy joka kodista. Aiemmin vaatteet valmistettiin pääasiassa itse, mutta vaatteiden ompelu on nykyään enemmän harrastus, jos siitä ei ole itselleen tehnyt ammattia.

2. Laavalamppu

Somistusvalaistukseen tarkoitettu laavalamppu oli todella suosittu sisustuselementti muutama vuosikymmen sitten ja teki uuden tulemisen 1990-luvulla. Lasisen kuvun alla oli värikästä nestettä, joka loi ainutlaatuisen tunnelmavalaistuksen. Nykyisiin sisustustrendeihin se ei istu aivan niin hyvin.

3. Kokolattiamatto

Koko lattian nurkkia myöten peittävä kokolattiamatto on harvinaisuus nykykodeissa, ja monille se onkin tutumpi näky ruotsinlaivoilta. Useimmat ovat luopuneet kokolattiamatoista ja valinneet helpommin hoidettavat matot kotiinsa.

4. Täytetty hirvenpää tai hirvensarvet

Jos harrastaa metsästystä, saattaa edelleen kotoa löytyä täytetty hirvenpää tai sarvet. Kaupunkikodeissa niitä ei juuri näe eikä sen puoleen muitakaan täytettyjä eläimiä.

5. Käkikello

Käkikello, eli seinäkello, joka antoi tasatunnein käen ääntä muistuttavan merkkiäänen. Harvemmin nähty kukkuja virtaviivaisen moderneissa nykykodeissa.

6. Parvisänky

Parvisängyt olivat 1980–90-luvuilla todella suosittuja. Nyt tilaa säästetään toisenlaisilla ratkaisuilla.

7. Karvalankamatto

Pitkäkarvainen nukkamatto oli varpaiden alla äärettömän pehmeä ja mukava, mutta pidemmän päälle se keräsi runsaasti pölyä.

8. Pakastearkku

Neliöt kaupunkikodeissa pienenevät ja pakastearkut ovat jo tilanpuutteen vuoksi poistuneet nykykodeista. Mutta joku saattaa muistaa, kuinka pakastearkku oli mummolassa piilotettu kauniin pöytäliinan suojiin. Isommissa kodeissa ja etenkin metsästäjä- ja marjastajaperheissä pakastearkut ovat edelleen kovassa käytössä.

9. Hellalevyn suojat

Hellalevyt olivat kuosiltaan mitä värikkäimpiä. Nykyisin niitä ei juuri näy keittiövälineiden joukossa, eikä niitä enää induktiolieteen vaihtaneissa talouksissa tarvitakaan.

10. Heteka

Heteka, eli teräsrakenteinen joustinsänky, oli helppo laittaa kasaan ja nostaa huoneen nurkkaan. Nämä vierassängyt olivat tuttu näky monessa kodissa aiemmin, mutta Heteka-tuotemerkin sänkyjen valmistus on lopetettu.

11. Tarjoiluvaunu

Tarjoiluvaunun tavanomaisin tarkoitus oli kuljettaa tavaroita paikasta toiseen. Se saattoi toimia myös olohuoneen sivupöytänä. Yleensä tarjoiluvaunu otettiin käyttöön, kun kylään saapui vieraita. Joissain malleissa oli pulloille omat paikat.

12. Viherkasviamppelit

Amppelikasveja myydään edelleen, ja niitä saattaa nähdä moderneissa kodeissa, mutta suosio on selkeästi hiipunut menneisiin vuosikymmeniin verrattuna.

13. Seinälautaset

Aiemmin seiniä koristivat taulujen lisäksi posliiniset, kauniskuvioiset seinälautaset. Näitä sai usein myös lahjaksi.

14. Kanavatyöt

Suomalaisissa kodeissa tehtiin paljon kanavatöitä 1950-luvulla. Kanavakankaalle kirjottiin erivärisillä langoilla erilaisia kuvia, joista valmistui eläin- tai maisema-aiheisia tauluja ja koristetyynynpäällisiä. Nykyään näitä näkee lähinnä mummolassa.

15. Istuma-amme

1950-luvun kylpyhuoneissa oli pieni amme, jossa ei kunnolla mahtunut makaamaan, mutta jossa oli ammeeseen rakennettu pieni penkki. Nykyään ei tehdä montaakaan putkiremonttia, jossa istuma-amme saisi jäädä kylppäriin.

16. Rikkalapio ja -harja

Rikkaimuri ajaa nykykodeissa rikkalapion ja -harjan asiaa – tosin harvinaisuus se alkaa olla sekin.

17. Jalkakylpylaite

Noin parikymmentä vuotta sitten jouluna suurin piirtein joka toinen perheenäiti tai -isä sai lahjaksi jalkakylpylaitteen. Aikansa piikkimatto.

18. Istuintyynyt

Esimerkiksi keittiöntuolien istuinosaa suojattiin ennen nykyistä useammin istuintyynyillä. Tyyny myös paransi istuimen mukavuutta.

19. Tuhkakuppi olohuoneen pöydällä

Tupakointi on suomalaisten keskuudessa vähentynyt huomattavasti viime vuosikymmenien aikana – etenkin sisätiloissa –, joten sisustusesineenäkin toimineet tuhkakupit ovat kadonneet olohuoneiden pöydiltä. Tiukentuneen tupakkalainsäädännön vuoksi asukkaalle voi tulla harmia, jos savua pääsee naapuriasuntoihin. Tyylikkäin tuhkakuppi oli painettava malli, jossa tumpit katosivat keskeltä painamalla tuhkakupin sisään.

20. Piano

Aiemmin piano löytyi lähes jokaisesta suomalaiskodista. Ainakin kaupunkiasunnoissa piano seisoo nykyään lähinnä todellisen harrastajan olohuoneessa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?