Uljas

Asuminen

Ammattilainen nimeää kaksi asiaa: Nämä ovat suomalaisten suurimmat sisustusmokat

Julkaistu:

Sisustaminen
Sisustussuunnittelija Milla Alftanin mukaan suomalaisten suurin sisustusmoka on vaikeus hahmottaa mittasuhteita.
Sisustussuunnittelija Milla Alftan on nähnyt työssään tuhansia suomalaiskoteja.

Ammattilainen on myös nähnyt, missä kohtaa suomalaiskotien sisustus menee useimmiten pieleen. Alftan kertoo näkemyksistään Radio Aallon haastattelussa.

– Se ettei osata hahmottaa mittasuhteita. Tuodaan liian isot tai liian pienet huonekalut, Alftan selittää.

Ongelma on kuitenkin ratkaistavissa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Voi miettiä etukäteen, ennen kuin lähtee kalustekaupoille. Sanomalehdillä voi mallailla, miten kalusteet sijoittuvat, Alftan vinkkaa Radio Aallon haastattelussa.

Katso ylhäältä videolta Milla Alftanin haastattelu Radio Aallolla!

Valaistuksen tärkeyttä ei ymmärretä

Sisustussuunnittelija kertoi aiemmin Ilta-Sanomien haastattelussa, että suomalaisilla on vaikeuksia myös valaistuksen suunnittelussa. Sen merkitystä ei aina ymmärretä.

– Sähkö- ja valaisinsuunnitelma pitäisi siksi tehdä tosi aikaisessa vaiheessa, kun rakentaa taloa tai remontoi asuntoa. Apua voi hakea valaisinliikkeistä tai sisustussuunnittelijoilta ja -arkkitehdeiltä, Alftan kommentoi.

Toinen valaisuun liittyvä kompastuskivi liittyy sen vähäisyyteen. Kun vuodenajat vaihtelevat, on suomalaiskodeissa erittäin tärkeää keskittyä siihen, että valoa on riittävästi.

Mikä on suurin sisustusmokasi? Osallistu keskusteluun!

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi etsii karannutta väkivalta­rikollista – soita heti 112:een, jos näet

    2. 2

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    3. 3

      Nyt puhuu Niki Juuselan virtsausvideolla pilkkaama Juhani Tamminen: ”Mitä helvettiä”

    4. 4

      Härski video leviää – Niki Juusela pilkkaa Juhani Tammista sukuelin kädessään

    5. 5

      Lippukatastrofi: Dannyn ja Erika Vikmanin pikkujoulukeikat jouduttiin perumaan – liput eivät käyneet kaupaksi

    6. 6

      Yöt lukkojen takana, nälkään koiranruokaa, vaipoissa pakkaseen: Vanhemmat pahoinpitelivät lapsia vuosien ajan Pohjois-Suomessa

    7. 7

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    8. 8

      Tv:stä tuttu lihaskimppu Vertti Harjuniemi julkaisi kuvan baarista vuosien takaa – järisyttävä muodonmuutos: Laihtui 13 kiloa

    9. 9

      Internet sekosi Beyoncén kuvasta: ”Onko hän edes ihminen?”

    10. 10

      Sipilä: Hallituksen sote-ratkaisu on ”ota tai jätä -kompromissi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Testaa! Helppo 3 liikkeen kuntotesti paljastaa, oletko siinä kunnossa, missä sinun pitäisi ikäiseksesi olla

    2. 2

      Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

    3. 3

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    4. 4

      Karmiva kuva: Näin tosi-tv:n lihaskimput muokkaavat ulkonäköään – miesten suosima ovela konsti kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    5. 5

      17-vuotiaan tyttöystävänsä teippaamalla murhannut tuomittiin elinkautiseen

    6. 6

      77-vuotias Tina Turner teki yllätyspaluun – tyylikästä naista ei ollut tunnistaa: Upea muodonmuutos

    7. 7

      Jätkäsaaren tornihotellin asiakas katsoi ikkunasta ja soitti hätäkeskukseen – poliisi löysi paikalta vain tyhjät saunatilat

    8. 8

      Seksiskandaali sakenee: Game of Thrones -kaunotar paljasti, mitä Harvey Weinstein teki hississä – matka hotellihuoneeseen katkesi

    9. 9

      Me Naiset: Rosa Meriläinen treenaa vaginaansa – ”Nostan esimerkiksi ketsuppipulloa”

    10. 10

      Satamasilta romahti kesken Eckerö Linen matkustajien poistumisen laivasta – ”Sen piti olla nyt korjattu”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    5. 5

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    6. 6

      Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

    7. 7

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    8. 8

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    9. 9

      Jymy-yllätys: Maajussi-Heikin morsianehdokas jättää sarjan – paljastaa painavan salaisuutensa

    10. 10

      Jyväskyläläinen Toni, 39, osui kultasuoneen – kotivarastossa kehitetty ”seos” saavutti ilmiömäisen suosion vain 3 viikossa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi etsii karannutta väkivalta­rikollista – soita heti 112:een, jos näet

    2. 2

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    3. 3

      Nyt puhuu Niki Juuselan virtsausvideolla pilkkaama Juhani Tamminen: ”Mitä helvettiä”

    4. 4

      Härski video leviää – Niki Juusela pilkkaa Juhani Tammista sukuelin kädessään

    5. 5

      Lippukatastrofi: Dannyn ja Erika Vikmanin pikkujoulukeikat jouduttiin perumaan – liput eivät käyneet kaupaksi

    6. Näytä lisää