Seija

Asuminen

Kati Tervo Kon-Mari-oppaasta: ”Lapsellinen tyyli alkoi pian ärsyttää”

Julkaistu:

Kon-mari
Marie Kondon kustannustoimittaja olisi voinut pyyhkiä pois toistoa ja ryhdistää tekstiä. Siis siivota tarpeettomat kohdat kirjasta pois, kirjoittaa Kati Tervo.
Hain tärkeää paperia kaaoksesta monta päivää. Sotku oli omaa aikaansaannostani. Etsimisen alkuvaiheessa älysin alkaa hävittää tuhansia kertyneitä a-nelosiani. Niistä syntyi säkkikaupalla papeririekaletta.

Paperit eivät olleet ongelmajätettä, mutta olivat niin henkilökohtaisia, etten halunnut niitä paperinkeräykseen, vaan polttouuniin. Vaikka tuskin kukaan silpusta olisi jaksanut koota käsikirjoituksen raakiletta. Silppuri meillä oli jonkin aikaa, mutta se tukkiutui heti. Repiminen oli nopeampaa. Samalla sai purkaa raivoa.

Näissä tunnelmissa luin suositun Kon-Mari-siivousoppaan. Filosofia kiinnosti aluksi. Antauduin miettimään sen tarjoamaa elämäntapaa.

Lapsellinen tyyli alkoi pian ärsyttää. Tuli mieleen jostain teinivuosina luetut Krishnamurtin filosofiat. En ole elämäntapaoppaiden kohderyhmää. Kahlasin pokkarin loppuun etsien villakoiran ydintä, koska siivoamisesta oli kyse. Kuntosalilla vanhempi nainen oli lukenut oppaan. Hänkään ei ollut pitänyt kirjoitustyylistä. Hän myönsi kyllä, että sukat ovat nyt paremmin järjestyksessä kuin ennen.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

MARIE KONDON kustannustoimittaja olisi voinut pyyhkiä pois toistoa ja ryhdistää tekstiä. Siis siivota tarpeettomat kohdat kirjasta pois. Samalla metodilla kuin konmarilaisuus haluaa meidän poistavan turhia tavaroita komeroistamme.

Jos haluan vaatekomeroista löytää päälle pantavaa, minun pitää penkoa rytkymylläkkää tunnustellen, jospa lempipusero osuisi käteeni. Tunnistanko sen pehmeyden pimeältä hyllyltä? Pengon kirjan ohjeen mukaan vaatteitani. Lajittelen kaikki käytetyt ja käyttämättömät.

Milloin pidin näitä housuja viimeksi? Kolme vuotta sitten? Siispä luovun niistä, koska en edes mahdu niihin. Siitä seuraa kierrätysfilosofinen kysymys. Kehtaanko laittaa puolikäytetyt housut kierrätykseen vai heitänkö ne vain roskiin? Ehjien housujen hylkääminen on haastavaa. Ennen vanhaan leikattiin vanhoista vaatteista matonkudetta.

Kannatan konmarilaista ajatusta, että samanlaiset tavarat kuten vaatteet, lääkkeet ja valokuvat kannattaa järjestellä yhteen paikkaan eikä ripotella pitkin kotia. Se helpottaa elämää. Tavaroiden etsimiseen ei tuhlaannu aikaa.

Turhasta tavarasta on tarpeetonta pitää kiinni. Luopuminen vapauttaa ja tilaa syntyy. Onneksi en ole sukulaisten kuolinpesistä saanut tai huolinut yhtään enempää esineitä. Muistoesineitä kertyy helposti liikaa.

Olisin voinut itsekin oivaltaa, että käärmeenpesistä kannattaa luopua. Ne ovat käytettyjen ja rikkimenneiden laitteiden sotkuisia johtorykelmiä komeroiden perällä. On huojentavaa päästä niistä eroon.

HELSINGIN SANOMISSA kirjoitettiin Kon-Mari-filosofian seurauksista kierrätyskeskuksissa. Filosofiaan hurahtaneet konmarittajat täyttävät luopumillaan tavaroilla lajittelupisteet. Ne pursuavat lajiteltavaa roinaa. Mustien säkkien vallit kasvavat vuoriksi.

Kierrätysammattilainen Juuso Vähä-Piikkiö pohti jutussa sitä, onko uuden tavaran ostamisessa mitään järkeä, kun samaan aikaan luovutaan vanhasta käyttökelpoisesta tavarasta. Kodin järjestelijän kannattaa säilyttää järkensä ja suhteellisuuden tajunsa.

Sitä hukassa olevaa paperia en ole vieläkään löytänyt. Muutama nivaska on vielä läpikäymättä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yleisurheilutähti väitti tulleensa raiskatuksi Helsingissä – nyt esiin nousi uusia syytöksiä, yksi liittyy alaikäiseen

    2. 2

      Piirit ovat pienet! Tiesitkö, että nämä kaikki suomalaiset julkkikset ovat keskenään sukua?

    3. 3

      Seppo Räty on kärsinyt taloushuolista – näin keihäslegenda kommentoi saamaansa 9 696 euron palkintoa

    4. 4

      Kommentti: Näin Paavo Väyrynen lasketteli luikuria ensimmäisessä presidentti­tentissään

    5. 5

      Polina, 18, kuvasi syyn Loviisan sähkökatkoihin – jättimäinen valokaari muutti yön päiväksi

    6. 6

      Voit päätyä pornoelokuvaan vastoin tahtoasi – tämä kaikkien tulisi tietää

    7. 7

      Anneli Auer pidätteli kyyneleitä oikeudessa: ”En ole nähnyt nuorimpia lapsiani vuosiin”

    8. 8

      Tunnistatko kuvan henkilön? Poliisi julkaisi kuvan R-kioskin fileerausveitsi­ryöstäjästä

    9. 9

      The Voice of Finlandiin suuri sääntömuutos – myös yksi juontajista vaihtuu

    10. 10

      Helsinki-Vantaan liikennekaaoksen syy: ”Ei ikinä ennen ole ollut niin paljon poikkeusolosuhteita”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jasmin päällysti keittiönsä suositulla sisustusmuovilla – lopputulos oli katastrofi

    2. 2

      Varoitus! Raa’assa piparitaikinassa voi piillä terveysriski

    3. 3

      Perhe osti valmistalon, jossa he eivät voi asua: ”Kotimme arvo on pankin mukaan 0 euroa”

    4. 4

      Voit päätyä pornoelokuvaan vastoin tahtoasi – tämä kaikkien tulisi tietää

    5. 5

      Hannun vaimo istui koneessa 4 tuntia, sitten lento peruttiin – Helsinki-Vantaa on nyt todella jumissa ja syitä on kaksi

    6. 6

      Sinäkin voit pilata kylpyhuoneesi jo muutamassa vuodessa – näin käytät sitä oikein

    7. 7

      Norjan kruununprinsessa Mette-Marit ilmestyi Nobel-juhlallisuuksiin halpisketjun leningissä – olikin mieletön näky

    8. 8

      Janne Ahonen sai tarpeekseen ja palasi kotiin – ”Meni hermo siihen touhuun”

    9. 9

      Herttuatar Catherine työnnettiin tylysti syrjään läheisten hääjuhlien tärkeästä roolista – taustalla kiusallinen syy

    10. 10

      Kulttuuriväen puuttumista Linnan juhlista kritisoitiin, Haukio puolusti valintoja – ilman kutsua jääneeltä Jörn Donnerilta suorat sanat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaiken nähnyt poliisi hämmästyi asunnon ovella – tajusi uuden ilmiön tulleen Helsingin prostituutioon

    2. 2

      Venäläinen Anna, 28, ällistyi suomalaisessa vessassa: ”En ole koskaan nähnyt vastaavaa”

    3. 3

      Mies otti kuvan lentokentällä – some raivostui takana jonottaneen naisen törkeästä käytöksestä: ”Onpa hänellä otsaa”

    4. 4

      Upea puku meni monelta täysin ohi – onko tässä sittenkin Linnan kaunein asu?

    5. 5

      Uskomaton yhteensattuma: Mies huomasi kihlattunsa lapsuuskuvassa hämmästyttävän yksityiskohdan – ”Tämä antoi minulle kylmiä väreitä”

    6. 6

      Varoitus! Raa’assa piparitaikinassa voi piillä terveysriski

    7. 7

      Helsinkiläisperheen kotiinpaluusta meinasi tulla fiasko – lentokapteeni teki upean palveluksen

    8. 8

      Upeat kuvat: Yksi heistä on Linnan juhlien 2017 kuningatar – äänestä suosikkiasi

    9. 9

      Naiset astelivat Linnaan identtisissä puvuissa – muotiasiantuntija kommentoi kärkkäästi: ”Ei varmasti jäänyt keneltäkään huomaamatta”

    10. 10

      Uhkarohkeita selfie-kuvia harrastanut mies putosi 62-kerroksisen pilvenpiirtäjän katolta ja kuoli

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yleisurheilutähti väitti tulleensa raiskatuksi Helsingissä – nyt esiin nousi uusia syytöksiä, yksi liittyy alaikäiseen

    2. 2

      Piirit ovat pienet! Tiesitkö, että nämä kaikki suomalaiset julkkikset ovat keskenään sukua?

    3. 3

      Seppo Räty on kärsinyt taloushuolista – näin keihäslegenda kommentoi saamaansa 9 696 euron palkintoa

    4. 4

      Kommentti: Näin Paavo Väyrynen lasketteli luikuria ensimmäisessä presidentti­tentissään

    5. 5

      Polina, 18, kuvasi syyn Loviisan sähkökatkoihin – jättimäinen valokaari muutti yön päiväksi

    6. Näytä lisää