Asuminen

Helsingissä yritetään hurjaa ennätystä – voiko putkiremontti todella onnistua kahdessa viikossa?

Julkaistu:

Putkiremontti
Suomalaisissa putkiremonteissa on selvästi tehostamisen varaa, näin uskoo putkiremontin Suomen ennätystä yrittävä yritys.
Putkiremontteihin erikoistunut Fira Palvelut aikoo kokeilla putkiremonttien Suomen ennätystä. Ensi viikolla helsinkiläisessä kerrostalossa alkavan putkiremontin suunnitellaan kestävän vain kaksi viikkoa – siis 10 viikkoa vähemmän aikaa kuin putkiremontti keskimäärin vie aikaa.

Kyseisen kohteen remontti toteutetaan niin kutsuttua perinteistä putkiremonttimenetelmää käyttäen. Aikaa säästetään aiempaa tehokkaamman työn organisoinnin ja ennakkosuunnittelun avulla, ei kuitenkaan nopeamman työtahdin avulla vaan turhan odottelun poistamisen ja työvaiheiden samanaikaisen toteutuksen kautta.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että remonttia tehdään aamusta iltamyöhälle vuorotyönä.

Yritys on jo pidemmän aikaa tutkinut, miten putkiremontteja voisi nopeuttaa. Työmaalle asennettiin riistakamerat valvomaan, missä asioissa voisi parantaa ja hukka-aikaa pienentää. Todettiin, että jopa 60 prosenttia työajasta voitaisiin käyttää tehokkaammin.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Vuonna 2013 kävimme Saksassa tutustumassa erään pienemmän yrityksen toimintaa. He onnistuivat tekemään putkiremontin asiakkailleen viikossa. Valkeni, että meilläkin voisi olla varaa tehostaa, Fira Palveluiden toimitusjohtaja Sami Kokkonen kertoo IS:lle.

Työmiehiä heillä on myös hitusen tavallista enemmän käytössään.

Remonttikustannukset saattavat tippua 10-20 %

Toistaiseksi nopea remontti on mahdollinen vain pienemmissä, noin 20 asunnon taloyhtiöissä. Kerrostaloasunnoissa ääni kantautuu rakenteiden kautta, joten yritys tutkii edelleen, kuinka he voivat jatkossa toteuttaa remontin suuremmissakin yhtiöissä niin, että remontista johtuva melu ei haittaa

Putkiremonttien neliöhinta liikkuu pääkaupunkiseudulla noin 700–900 eurossa, mutta enemmänkin on saanut remontista pulittaa. Nopeamman putkiremontin johdosta remonttikustannukset saattavat olla jopa 10 – 20 prosenttia tavallista pienemmät.

– Kuukauden päästä voimme kertoa tarkemmin, kuinka paljon nopeammassa työtahdissa voi säästää. Sen verran voin arvioida, että ainakaan enemmän remontti ei tule maksamaan, Kokkonen sanoo.

”Valinnanmahdollisuuksia ei ole rajattu”

Taloyhtiössä remontti haluttiin hoitaa mahdollisimman pienillä asumishaitoilla, joten heillä odotetaan mielenkiinnossa putkiremontin edistymistä.

Kyseinen kohde on pilottiprojekti ja Kokkonen huomauttaa, että kaikkia remonttikohteita pystytä tekemään yhtä nopeasti. Saneerauksissa voi aina tulla myös yllätyksiä, jotka viivästyttävät aikataulua.

– Asukkaiden valinnanmahdollisuuksia ei ole rajattu. He ovat itse saaneet päättää, minkälaiset kaakelit omaan kylpyhuoneeseensa haluavat, Kokkonen korostaa.

Millaisia kokemuksia sinulla on putkiremonteista? Kommentoi alla!

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt