Suomeen syntyi valtavia seinämaalauksia: ”Jokainen tulee sanomaan, että ihanaa”

Taiteilija Teemu Mäenpää uskoo, että seinämaalaukset yleistyvät Suomessa.

3.10.2016 16:53

Useilla paikkakunnilla on tehty tässä kuussa näyttäviä muraaleja, eli koko rakennuksen julkisivun kattavia seinämaalauksia. Työt ovat syntyneet osana UPEA16-katutaidefestivaalia, jonka aikana maailmankuulut katutaiteilijat ovat toteuttaneet näyttäviä töitä esimerkiksi Helsinkiin, Turkuun, Riihimäelle, Kemiin, Hyvinkäälle, Vaasaan ja Hämeenlinnaan.

Hyvinkään juna-aseman edustalle yhdessä Kim Somervuoren kanssa muraalin toteuttanut taiteilija Teemu Mäenpää kertoo, että ihmiset ovat suhtautuneet maalauksiin innostuneesti.

– Tässäkin on ihmisiä mennyt koko ajan ohi. Jokainen tulee sanomaan, että ihanaa että tähän tulee, mutta miksi tämä on ollut viimeiset 30 vuotta harmaana seinänä, Mäenpää kommentoi.

Mäenpää uskoo, että taidemuoto leviää Suomessa.

– Ihmiset tykkäävät nähdä värikkäitä kuvia seinillä. Tullaan perässä tosi kovaa, mutta kyllä mä uskon tähän, Mäenpää kertoo.

Katso ylhäältä videolta lisää Mäenpään ajatuksia, ja mitä mieltä Turkuun muraalin toteuttanut taiteilijakaksikko Arsek & Erase on projektista.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?