Heikki, Henna

Asuminen

Tee se itse -remontti voi tulla kalliiksi – ”Puhutaan helposti useiden tuhansien eurojen vesivahingosta”

Julkaistu:

remontointi
Väärin tehty asennus voi johtaa pahimmillaan vahinkoihin, joita vakuutus ei kata.
Kotia kunnostaessa omia taitoja kannattaa analysoida kriittisesti. Kotivakuutukset eivät yleensä kata vahinkoja, jotka johtuvat asennus-, työ- tai rakennusvirheistä. Tällaisia löytyy usein esimerkiksi astianpesukonevuotojen taustalta, kertoo If tiedotteessa.

– Ei ole ollenkaan liioittelua asennuttaa astianpesukone ammattilaisella. Esimerkiksi tiivisteen unohtuminen astianpesukoneen tulovesiputken liitoksesta voi johtaa pahimmillaan koko keittiön lattian uusimiseen. Silloin puhutaan helposti useiden tuhansien eurojen vesivahingosta. Jos astianpesukoneen asentaminen ei ole tuttua, melko pienikokoinen tiiviste voi unohtua helposti, kertoo tiedotteessa korvauskeskusjohtaja Juha T. Virtanen Ifistä.

Ammattilaisten palkkaaminen ulkoistaa myös vastuun asennus- ja työvirheiden osalta. Jos esimerkiksi vesivahingon tai tulipalon syyksi paljastuu asennusfirman tekemä virhe, vahingot korvataan asennuksen tehneen yrityksen vakuutuksista.

– Kodin huolto- ja asennustöiden kohdalla kannattaa muistaa mahdollisuus kotitalousvähennykseen. Lisäksi kodinkoneliikkeet tarjoavat toisinaan kaupan päälle pesukoneen asennuksen, kun ostaa uuden koneen, Virtanen vinkkaa.

Yleisimmät vahinkoihin johtavat asennusvirheet suomalaiskodeissa

• Astian- tai pyykinpesukone on kytketty vesijohtoverkkoon väärin

• Putkien liitoskohtia on kiristetty liikaa tai liian vähän

• Lattiakaivo on asennettu väärin

• Hajulukko on asennettu väärin

• Vesikaton läpiviennit on tehty väärin

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Oikeus hylkäsi Anneli Auerin asiantuntijatodistajan – mies paljastui talousrikolliseksi

    2. 2

      Anneli Auer jäi korvauskäräjillä miinukselle – vaati miljoonakorotusta

    3. 3

      Poliisi: Skotlannissa kadonnut 38-vuotias Riina on löydetty turvassa – ehti olla kateissa yli viikon

    4. 4

      Meghan Markle rikkoi räikeästi protokollaa kouluvierailulla – teki kuninkaallisilta tiukasti kielletyn eleen

    5. 5

      Lohjan kuolonkolarin tutkinta etenee – Poliisi: 3-vuotias tyttö ja 1,5-vuotias poika olivat turvaistuimissa kasvot menosuuntaan

    6. 6

      Näitä Suomen aarteita Venäjällä himoitaan – tuore dokumentti nosti valokeilaan

    7. 7

      Helsingissä esitellään messuilla auto, joka on kalliimpi kuin 17 asunnon talo Kouvolassa

    8. 8

      Mitä kuuluu Poliisiopisto-elokuvien tähdille? Näin heille kävi 80-luvun hittielokuvien jälkeen: lääkeyliannostus, traaginen kuolema...

    9. 9

      Toni Wirtanen vajosi synkkyyteen 15 vuotta sitten –poikkeuksellisen haavoittuvaisena tv:ssä: ”Kun meni järki, se oli paha”

    10. 10

      Alaikäinen poika riehui Helsingissä – löi miestä päähän ja potkaisi virkapukuista poliisia rintaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    2. 2

      Järisyttävän elämänmuutoksen tehnyt Ringa Ropo saapui Urheilugaalaan ensi kertaa uuden rakkaansa kanssa – pari hehkui onnea punaisella matolla

    3. 3

      Meghan Markle rikkoi räikeästi protokollaa kouluvierailulla – teki kuninkaallisilta tiukasti kielletyn eleen

    4. 4

      Pikkulapsi sairaalaan Las Palmasin lentohelvetistä – kapinoivat matkustajat vaativat tavaroitaan lentokoneesta

    5. 5

      Espoosta paljastui järkyttävä suhdehelvetti: Oma mies hakkasi naista vuosien ajan joka viikko ja raiskasi kerran kuussa

    6. 6

      Alma Median tutkimus: Sauli Niinistön kannatus on pudonnut selvästi

    7. 7

      ”Lapset oksentavat, vanhukset pyörtyvät” – Las Palmasissa 36 tuntia odottanut Olli-Pekka haukkuu matkanjärjestäjän

    8. 8

      Kaksi metsuria loukkaantui vakavasti työtapaturmassa – tapahtumasarja oli todella erikoinen

    9. 9

      Mitä kuuluu Poliisiopisto-elokuvien tähdille? Näin heille kävi 80-luvun hittielokuvien jälkeen: lääkeyliannostus, traaginen kuolema...

    10. 10

      Perheenäiti päätti viimein lopettaa alkoholistimiehensä hyysäämisen: ”Kaksi meistä kolmesta selvisi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    3. 3

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    4. 4

      Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

    5. 5

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    6. 6

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    7. 7

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    8. 8

      Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

    9. 9

      Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

    10. 10

      13 sisarusta löydettiin kammottavista oloista kotoaan Yhdysvalloissa – vanhemmille syytteet kidutuksesta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Oikeus hylkäsi Anneli Auerin asiantuntijatodistajan – mies paljastui talousrikolliseksi

    2. 2

      Anneli Auer jäi korvauskäräjillä miinukselle – vaati miljoonakorotusta

    3. 3

      Poliisi: Skotlannissa kadonnut 38-vuotias Riina on löydetty turvassa – ehti olla kateissa yli viikon

    4. 4

      Meghan Markle rikkoi räikeästi protokollaa kouluvierailulla – teki kuninkaallisilta tiukasti kielletyn eleen

    5. 5

      Lohjan kuolonkolarin tutkinta etenee – Poliisi: 3-vuotias tyttö ja 1,5-vuotias poika olivat turvaistuimissa kasvot menosuuntaan

    6. Näytä lisää